14.6.2022

EDVINSSON, ANKI: Lumienkeli

Kustantaja: WSOY 2022

Alkuteos: Snöängeln

Suomennos: Leena Virtanen

Ollaan tammikuisessa Uumajassa. Kuusitoistavuotias Anton tekee itsemurhan hyppäämällä jokeen kaupungin korkeimmalta sillalta. Hän on koko ikänsä kärsinyt OCD-häiriön tuottamasta ahdistuksesta ja pakko-oireista ja päättää nyt luopua liian raskaasta elämästä. Anton on aikansa yrittänyt lääkitä itseään mieliala- ja kipulääkkeillä ja omaa poliisin hämmästykseksi ison varaston tabletteja. Mistä hän on hankkinut ne? Onko nuorukainen ollut huumediileri?

Sitten löytyy kotoaan murhattuna ja häpäistynä proviisori Unni Olofsson, joka on apteekkityön ohella toiminut opettajana yliopistolla. Opiskelijoiden kertoman mukaan Unni oli juuri ennen kuolemaansa tiedustellut ryhmältään tiukkaan sävyyn, myydäänkö kampuksella huumeita ja kuka niitä myy. Ja kaikkihan toki tiesivät sen, että myyjä on William. Poliisit eivät kuitenkaan ennätä puhuttaa nuorta miestä, kun tämä jo löytyy murhattuna yliopiston alueelta.

Seuraavaksi poliisia askarruttaa kadonneen Frida-tytön tapaus. Fridan isä Viggo on nettipokerin mestari, joka kieltäytyi aikoinaan huumeparoni Tony Israelssonin ehdotuksesta ruveta pesemään tälle rahaa ja pakeni mieluummin Tukholmasta Uumajaan. Perheen henkilötiedot on salattu eikä Frida voi muiden nuorten tavoin käyttää somea. Onko juuri vankilasta vapautunut Israelsson silti löytänyt ja kidnapannut hänet?

Rikospoliisin edustajat Charlotte von Klint ja Per Berg pohtivat ankarasti, voiko näillä tapauksilla olla yhteyttä keskenään. Onko asialla yksi murhaaja, esimerkiksi Tony Israelsson? Vähitellen paljastuu, että ihmisten välillä vallitsee mitä erilaisimpia ja yllättävämpiä suhteita, ja että yksi yllättäjistä on Charlotta.

Juoni on vauhdikas, monimutkainen ja aika yllättäväkin, mutta sen lisäksi kirjassa käsitellään nykynuorten elämään liittyviä huolestuttavia piirteitä. Ensinnäkin laihuuden ihailu, joka saa tytöt oksentamaan syömänsä ruoan ja mittailemaan, onko jo tarpeeksi skinny. Ikävää kyllä jotkut vanhemmat lisäävät paineita huomauttelemalla pömpöttävästä vatsasta tai liikakiloista. Toinen huolettava asia on nuorten henkinen pahoinvointi ja psyykkiset ongelmat. Kolmas on huumeiden ja huumeenkaltaisten lääkkeiden aivan liian helppo saatavuus.

Äiti, eikö sinulla ole hajuakaan, miten moni minunkin kavereistani voi huonosti ja vetää tyyliin bentsoja? Tramadolia, Dolcontinia sun muuta. Kaikkihan sen tietää.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa puhuttelevalta. Juoni alkoi herättää kiinnostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvin rakennettu dekkari ja sisältää todellista asiaakin. Ihan lukemisen arvoinen!

      Poista