8.2.2010

HAUTALA, TURKKA: Salo

Turkka Hautala on syntynyt 1981 Salossa  ja asunut suomalaisten paikkakuntien lisäksi Englannissa, Kreikassa ja Ranskassa. Ammattejakin on ollut monia, sillä ”matruusi ja maisteri” on työskennellyt grillimyyjänä, päiväkodin setänä ja lehtimiehenä. Salo on Hautalan esikoisteos ja ollut ehdokkaana niin vuoden 2009 parhaaksi esikoisromaaniksi kuin Finlandia-palkituksikin.

Kirjan kuvaama kaupunki on selvästikin Salo suuryhtiöineen, puutaloalueineen, jokineen ja murteineen, mutta samalla se on kuvaus mistä tahansa keskisuuresta suomalaisesta kaupungista. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut ja muuttumassa samalla lailla kaikkialla.

Salo koostuu lyhyehköistä luvuista, joista jokaisessa on eri kertoja. Edellisen kohtauksen sivuhenkilöistä joku nousee seuraavassa tarinassa pääosaan ja lukija voi huvikseen arvuutella, kuka tämä kulloinkin tulee olemaan. Tätä tekniikkaa on käytetty ennenkin, mutta Hautala onnistuu hyvin tehtävässään. Lukijan eteen marssitetaan eri-ikäisiä miehiä ja naisia eri yhteiskuntaluokista ja eri ammateista ja näytetään heitä kaikkia ahdistava yksinäisyys ja turhautuneisuus. Kaikki haaveilevat jostakin paremmasta, mutta keinot ja uskallus puuttuvat. Onneksi teoksessa on sekä sanallista huumoria että tilannekomiikka ja myös ripaus toiveikkuutta. Vielä on henkilöitä, jotka tukevat ja auttavat heikompia ja epävarmempia. Vielä on henkilöitä, jotka eivät siedä vääryyttä ja väkivaltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti