23.5.2011

GOOLRICK, ROBERT: Luotettava vaimo

Robert Goolrickin esikoisromaani Luotettava vaimo sijoittuu syrjäiseen amerikkalaiseen maalaiskaupunkiin 1900-luvun alkupuolelle. Se on synkkäsävyinen tarina, jossa runollisuus yhdistyy raadollisuuteen. Se on psykologinen romaani, joka sisältää goottilaista kauhua. Sen kuvaama rakkaus on pakkomielteistä ja petollista, mutta lopulta myös anteeksiantavaa.

Upporikas Ralph Truitt on laittanut lehteen ilmoituksen: ”Maalaisliikemies etsii luotettavaa vaimoa. Käytännön pakosta, ei romanttisista syistä.” Hän saa kauniin Catherine Landin. Catherinen päämääränä on päästä varakkaaksi leskeksi, jotta voisi sitoa itseensä huikentelevaisen rakastajansa. Ensin hänen vain olisi solmittava avioliitto ja sitten saatava puoliso hengiltä! Kirjan kolmen päähenkilön välille kutoutuu tiheä vihan, rakkauden, kaipauksen ja himon verkko. Kukaan ei ole ihan sitä, miltä ensi alkuun vaikuttaa, vaan tarinan edetessä heistä paljastuu uusia piirteitä. Kaikki ovat lapsuutensa aikana häiriytyneet pahasti tunne-elämältään ja kasvattaneet kuoren sisimpänsä ympärille. Kuitenkin he kaikki kaipaavat toisen ihmisen lempeää läheisyyttä ja toveruutta.

Goolrick tavoittaa hyvin pitkän talven ahdistavan painon, joka vie ihmiset mielipuolisuuden rajoille ja johtaa hirveisiin tekoihin. Kaikki tuntuvat kiehuvan haluissa, jotka eivät löydä purkautumistietä. Maaseudun äänettömyyttä vastaan asettuu suurkaupungin kuumeinen hyörinä, jossa musiikki kaikuu, oopiumi maistuu ja kurtisaanit viettelevät. Seksi on kirjassa vahvasti esillä, miltei perverssiyteen asti. Goolrickin kieli on kuitenkin kaunista ja jaksaa pitää lukijan otteessaan. Vain joissakin kohdin alkaa kyllästyttää henkilöiden ajatusten runsassanainen kuvailu.

Jollakin lailla Goolrickin kirjasta tulevat mieleen sellaiset klassikot kuin Emily Brontën Humiseva harju tai Daphne Du Maurierin Rebekka. Oudolla tavalla kiehtova kirja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti