WILLIAMS, JOHN: Augustus

Kustantaja: Bazar 2017

Alkuteos: Augustus

Suomennos: Ilkka Rekiaro

John Williams (1922-1994) nousi vasta kuolemansa jälkeen maailmanmaineeseen 2010-luvulla romaaneillaan Stoner ja Butcher’s Creek. Kumpikin teos ilmestyi jo 1960-luvulla, mutta kriitikkojen kiitoksista huolimatta ne unohtuivat pian. Williamsin viimeinen -  ja ainoa jo hänen elinaikanaan palkittu teos - oli historiallinen romaani Rooman keisari Augustuksesta (63 eaa-14). Kirja kertoo elämänkaaren nuoresta kunnianhimoisesta Octavius Caesarista korkean iän saavuttaneeksi ja jumalan asemaan korotetuksi Augustukseksi, joka odottaa kuolemaansa rauha sydämessään.

Antiikin Roomassa politiikka oli peliä, jossa kannattajia ja seuraajia yritettiin hankkia avioliittojen ja adoptioiden avulla. Julius Caesar adoptoi ja nimitti perijäkseen sisarentyttärensä pojan Gaius Octavius Thurinuksen ja tämä myös otti perinnön vastaan Caesarin tultua murhatuksi vuonna 44 eaa, vaikka jopa oma äiti kehotti kieltäytymään. Sairaalloisesta nuorukaisesta ei kuitenkaan katsottu olevan uhkaa muille valtaa tavoitteleville. Muun muassa yksi salaliittolaisista, Cicero, kirjoitti Brutukselle näin:

Hän on poikanen ja vieläpä varsin hupsu sellainen; hänellä ei ole poliittista ymmärrystä eikä ole todennäköistä, että hän sellaista saavuttaisikaan. Häntä ei motivoi kunnia eikä kunnianhimo vaan varsin hellä kiintymys muistoon miehestä, jota oli toivonut isäkseen. Hänen ystävänsä taas tavoittelevat ainoastaan sitä hyötyä, joka on hänen mielisuosiollaan saavutettavissa. Näin ollen en katso hänen olevan meille vaaraksi.

Octavius Caesar kuitenkin kukisti kilpailijansa osin älynsä ansiosta, osin taidokkaiden ystäviensä avulla ja osin puhtaalla onnella. Hänen hallitusaikanaan Rooma koki pitkähkön rauhan jakson, jolloin lainsäädäntö ja yhteiskunnallisten epäkohtien korjaaminen edistyivät huikeasti. Henkilökohtaista onnea ei silti paljon ollut. Lupaava avioliitto muuttui ennen pitkää kalseaksi, tytär Julia joutui maanpakoon epäsiveellisen käytöksensä vuoksi ja ystävät kuolivat yksi kerrallaan. Julian kysymys isälleen oli ihan aiheellinen:

”Isä”, minä kysyin, ”onko se ollut sen arvoista? Sinun arvovaltasi, tämä pelastamasi Rooma, tämä rakentamasi Rooma? Onko se ollut kaiken sen arvoista mitä olet joutunut tekemään?”

   Isä katsoi minua pitkään, ja sitten hän käänsi katseensa. ”Minun täytyy uskoa, että se on ollut”, hän vastasi.

Williamsin kirja koostuu osin aidoista ja osin kirjailijan keksimistä kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä, muistelmankatkelmista ja asiakirjateksteistä. Tällainen romaanimuoto ei ole lukijalle helppo, mutta ihmeen selkeästi kirjan edetessä tarina aukeaa ja pysyy koossa. Vaikeutena on henkilöiden suuri määrä, mutta toisaalta eri kirjoittajien mielipiteet samasta tapahtumasta tai henkilöstä tuovat monipuolisuutta. Pitkään tuntuu, että nimihenkilö jää etäiseksi hahmoksi taustalla ja äänessä ovat aivan muut, mutta kirjan viimeinen osa on hänen tilintekonsa, katsaus elettyyn elämään ja arvio omasta merkityksestä historian näkökulmasta. Kuolevalla miehellä ei ole asian suhteen harhakuvitelmia. Elämä on näytelmä ja ihmiset näyttelijöitä erilaisissa rooleissaan.

Minä olen ihminen ja aivan yhtä hölmö ja heikko kuin useimmat ihmiset; jos minulla on ollut joku etu muihin nähden, niin se, että olen tiennyt tämän totuuden itsestäni ja siten tiennyt muidenkin heikkoudet, enkä ole ikinä kuvitellut, että minusta itsestäni löytyisi enemmän voimaa ja viisautta kuin olen löytänyt muista. Tämän ymmärtäminen oli yksi valtani avaintekijöistä.

Kirjassa välittyy roomalainen elämänmeno kaikkine sekavine sukulaisuussuhteineen, nautiskeluineen ja juonitteluineen. Se käy varsin selväksi, ettei naisella ole juuri sananvaltaa elämänsä suhteen. Jopa keisarin tytär joutuu alistumaan poliittisen pelin nappulaksi; menemään naimisiin kun käsketään, eroamaan kun käsketään, ottamaan lapsikseen tai luovuttamaan toiselle ne lapset jotka käsketään. Suomalainen kirjailija Asko Sahlberg on käsitellyt samaa aikakautta ja samoja henkilöitä romaaneissaan Herodes ja Pilatus – eikä häviä vertailussa. Tyyli on toinen, mutta henki sama.