Kustantaja: Otava 2017
Petri Tamminen haastatteli Suomen historiaansa varten yli
viittäsataa ihmistä, sekä yksitellen että erilaisissa ryhmätapaamisissa.
Esimerkiksi Raumalta haastatteluun osallistui Kansalaisopiston
Ajankohtaista-ryhmä. Tuloksena on pieni ja nopealukuinen teos, joka sopii
täydellisesti kunnioittamaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Se nostaa
suurten ja virallisten kuvioiden sijasta etualalle maan asukkaat, joiden
kokemukset ja ajatukset historiallisista tapahtumista voivat olla arkisia ja
pieniä, mutta samalla tosia ja koskettavia.
Tammisen Suomen historian ensimmäinen luku on vuodelta 1917 ja kertoo
Ainosta, jonka rakkaus venäläiseen upseeriin kariutuu Suomen itsenäistymiseen ja
jonka sydänsurua ei voinut
lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan
suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt kovin paljon.
Seuraa lukuja suomalaisten käymistä sodista
lieveilmiöineen, jälleenrakennuksesta ja sotakorvauksista. Vuonna 1952
kohahduttavat Armi Kuusela ja Helsingin olympialaiset. Noottikriisi,
jumalanpilkka, keskioluen vapautuminen ja Peyton Place 1960-luvulla. Saavutukset
juoksumatkoilla, ETYK ja suomettuminen 1970-luvulla. Juha Miedon häviö,
Kekkosen kauden loppuminen sekä Tšernobyl 1980-luvulla. Lama, Estonia-lautan
uppoaminen, EU-kansanäänestys ja jääkiekon maailmanmestaruus 1990-luvulla. Ja
2000-luvulla doping-skandaali, euroon siirtyminen, euroviisuvoitto, Nokian
romahdus ja pakolaiskriisi. Väliin on siroteltu myös yleisluontoisia aiheita koulukiusaamisesta ja yksinäisyydestä Tuntemattoman sotilaan lukemiseen. Viimeinen luku on vuodelta 2016 ja nimeltään
Sahanpuru:
Poimin
kouran pohjalle purua ja katselin sitä läheltä. Pieniä punertavia lastuja,
kuivia ja oudon tietämättömiä sadan vuoden iästään, kuin ihan juuri
pikkuruisella puukolla veistettyjä.
Suurimmalta osalta kirja koostuu
lyhyehköistä toteamuksista. Tammisella on taito olla sanomatta liikaa, jättää
ilmaa sanojen ympärille ja lukijalle mahdollisuus omien mielikuvien
muodostamiseen. Huumori ei koskaan ole osoittelevaa ja kärjistettyä, mutta
kyllä Tamminen hallitsee absurdin liioittelunkin. Esimerkiksi luku nimeltään Venäjä, missä kuvataan Suomen ja Venäjän
rajaviranomaisten hyvässä yhteisymmärryksessä käymiä ”neuvotteluja” (=
kalastusta, saunomista ja ateriointia). Jotkut luvut herättävät nostalgisia
muistoja, jotkut pakottavat tarkistamaan omien muistojen oikeellisuutta. Millainen
onkaan minun Suomen historiani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti