21.1.2019

VODOLAZKIN. JEVGENI: Lentäjä


Kustantaja: Into 2018
Alkuteos: Aviator
Suomennos: Elina Kahla

Mies herää sairaalasängyssä. Hän ei muista mitään, ei edes sitä onko hän tosiaan lääkärin kutsuma Innokenti Platonov. Tilanne on jollakin tapaa painajaismainen: potilas yksinään huoneessaan, häntä hoitamassa vain yksi lääkäri ja yksi sairaanhoitaja, äänetön ympäristö. Innokentille ei kerrota, mitä on tapahtunut, vaan hänen odotetaan muistavan itse. Yhtenä muistin virkistäjänä voisi toimia ajatusten kirjaaminen päiväkirjaan.

Vähitellen mieleen palaakin hajanaisia muistikuvia ja lauseita. Lapsuudesta Pietarissa, huvilasta Siiverskassa ja vierailuista Kuokkalassa. Noissa muistikuvissa henkii sadan vuoden takainen varakkaan perheen elämänmuoto. Huolettomuutta, turvallisuutta.

Lisää muistikuvia. Isän kuolema humalaisten matruusien käsissä vuonna 1917. Muutto äidin kanssa vuonna 1921 yhteen huoneeseen huoneistossa, jonka omistajat ovat joutuneet ”tiivistämään” eli luovuttamaan kaikki huoneet salia lukuun ottamatta muiden käyttöön. Anastasia, rakastettu.

Synkkeneviä muistoja. Anastasian isä pidätetään naapurin ilmiannon perusteella ja ammutaan salaliiton organisoinnista syytettynä. Seuraavaksi pidätetään Innokenti kyseisen naapurin murhasta ja toimitetaan kidutusten jälkeen vankileirille. Olot ovat hirveät, vartijat epäinhimillisiä. Moni nääntyy metsätöiden keskellä ja jäätyy kuoliaaksi.

Tässä vaiheessa Innokentille on jo selvinnyt asioiden todellinen laita. Hän on vuodessa 1999 ja sairaalassa siksi, että hänet on onnistuttu herättämään vankileirillä tehdystä syväjäädytyksestä. Hän on ainutlaatuinen. Sensaatio.

Innokenti sopeutuu yllättävän helposti, vaikka uusia asioita tulee jatkuvasti vastaan: televisio, tietokone, kuulakärkikynä, untuvatakki. Katujen ja paikkojen nimet ovat muuttuneet, monet tutut rakennukset kadonneet. Hän suhtautuu rauhallisesti kiihkoon, jota häntä kohtaan osoitetaan niin poliittisen johdon kuin kaupallisten firmojen taholta. Kunniamerkkeihin, televisioesiintymisiin, mainoskampanjoihin.

Ehkä Innokentin sopeutumisessa auttaa sekin, että pari tärkeää ihmistä elää yhä ja heitä on mahdollisuus käydä tapaamassa Tärkeimpänä tietenkin Anastasia, vaikka tämä vaelteleekin suurimman osan aikaa jo tietoisuuden toisella puolella. Uusi rakkauskin on tarjolla, vaan voiko kaikki mennä pitemmän päälle näin hyvin?

Lentäjä-nimi teokselle tulee Innokentin lapsuudenmuistoista, ilmailunäytöksistä ja ihailluista aeronauteista. Myöhemmin lentäminen nousee henkisen vapauden symboliksi. Tragedia kuitenkin väijyy joka hetki ja uljas lentäjä saattaa syöksyä maahan.

Kiiruhdat halki elämäsi, siiville kohoamisesta on vain haalea toivo, kaikki katsovat sinua säälivästi tai parhaimmassakin tapauksessa ymmärtämättöminä. Sinä nouset siivillesi, ja alapuolellasi kaikki vaikuttavat pieniltä pisteiltä… Lennät valitsemaasi suuntaa kohti ja piirrät ilmaan sinulle rakkaita kuvioita. Alhaalla seisovat ihailevat niitä (ehkä hieman kadehtivatkin), mutta eivät pysty muuttamaan mitään, sillä noissa sfääreissä kaikki riippuu lentäjän taidoista. Yksinäisyydessään suurenmoisen lentäjän.

Lentäjä käsittelee muistia, sen rajoja ja vääristymistä. Se käsittelee petturuutta ja syyllisyyttä, mutta myös mahdollisuutta antaa anteeksi. Pahoja asioita se käsittelee sen verran, että lukijaa kirpaisee, mutta ei jää kauheuteen vellomaan. Ennen kaikkea se käsittelee rakkautta, joka kestää kuolemankin yli. Surumielinen ja kaunis kertomus on kunnianosoitus Venäjän kirjallisuuden klassikoille, Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanille ja Bulgakovin Valkokaartille.

Ajattelen koko ajan muistamisen luonnetta. Ei kai se niin voi olla, että kaikki päässäni olevat muistikuvat ovat vain neuronien yhdistelmiä? Joulukuusen tuoksu, lasikellokoristeiden helinä ilmavirrassa, pelkkiä neuronejako?... Entä Anastasian ja minun vavisuttava tunteemme, jota muistan kiitollisuudella ja tulen muistamaan aina elämäni loppuun asti, ovatko nekin pelkkiä neuroneja? Hänen kuiskauksensa, joka naurun pyrskähdyksen myötä muuttuu äänekkääksi, hänen hiustensa tuoksu kun hän makaa vierelläni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti