ST AUBYN, EDWARD: Toivoa sopii : Patrick Melrosen tarina IV-V

Kustantaja: Otava 2018

Alkuteokset: Mother’s Milk ja At Last

Suomennos: Markku Päkkilä

Edward St Aubynin (s. 1960) viisiosainen Patrick Melrosen tarina on osittain omaelämäkerrallinen. Sen kolme ensimmäistä osaa ilmestyivät keväällä 2018 yhteisniteessä Loistava menneisyys. Syksyllä 2018 ilmestyneessä niteessä Toivoa sopii sarjan kaksi viimeistä osaa keskittyvät selvittelemään sitä, onko Patrickin itsetuhoisuus äidin vai isän syytä. Isä oli hirveä sadisti, mutta oliko äitikin täysin epäpätevä?

Äidinmaitoa-osassa Patrick on 42-vuotias, työskentelee asianajajana, on naimisissa ja kahden pienen pojan isä. Elämäänsä tyytyväinen Patrick ei ole. Alkoholinkäyttö on lähtenyt jälleen hallinnasta. Mary-vaimo omistautuu täysin Thomas-vauvalle eikä enää hääräile miehensä ympärillä. Hänelle Patrickin uskottomuus on miltei helpotus, mutta mies kaipaa äidillistä syliä.

Hänen laillaan rakennettu ihminen, joka oli pohjimmiltaan silkkaa kaaosta ja pitkälle kehittynyttä älyä eikä juuri mitään niiden välissä, tarvitsi epätoivoisesti jonkinlaista ei-kenenkään-maata.

Patrickin Eleanor-äiti on tässä vaiheessa halvauskohtauksen jälkeen hoitokodissa miltei puhekyvyttömänä. Viimeisillä voimillaan hän jakelee pois omaisuuttaan ja lahjoittaa perheen Ranskassa sijaitsevan Saint-Nazairen kesäkodin lipeväkielisen Seamusin johtamalle Transpersoonallisuussäätiölle. Patrick näyttää jäävän tyhjän päälle, mikä ei paranna hänen mielialaansa.

Anteliaisuus syntyi yleensä halusta antaa jotakin jollekulle, kun taas Eleanorin filantropia oli perustunut haluun antaa kenelle tahansa kaikki.

Asioita katsotaan paljon myös Patrickin ja Maryn esikoisen Robertin kannalta. Hän on tarkkanäköinen poika, mutta välillä päässä mylläävät mielikuvat käyvät hänen voimilleen. Thomas-vauva on katkaissut Robertin yhteyden äitiin, joten poika lähentyy yhä enemmän isäänsä. Pikkuvanhaan tapaan hän toistelee tältä oppimiaan mielipiteitä.

Loppujen lopuksi -osassa ollaan Eleanorin hautajaisissa. Rituaalien lomassa paljastetaan esimerkiksi Eleanorin taustaa ja sitä, miksi hänestä tuli sellainen kuin tuli. Miksi hän luopui omaisuudesta? Miksi hän jäi avioliittoon järjettömän väkivaltaisen Davidin kanssa ja uhrasi tämän mielihaluille poikansakin?

Vastaus piilee paljolti Eleanorin omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Upporikkaassa perheessä, ylimielisessä säätyläiselämässä. Tasa-arvottomuuden herättämässä auttamishalussa. Halussa olla parantaja ja pyhimys.

… hän oli takertunut ajatukseen, että häntä odotti tehtävä maailman pelastajana, vesimiehen aika, paluu primitiiviseen kristinuskoon, samanismin paluu – nimilappu vaihtui vuosittain, mutta Eleanorin rooli säilyi ennallaan: sankarillinen ja optimistinen näkijä, joka ylpeili nöyryydellään.

Kirjan ote on satiirinen. Henkilöistä esimerkiksi Maryn itsekeskeinen ja välinpitämätön äiti on kuvattu varsin säälimättömästi, samaten Eleanorin materiaan kiintynyt Nancy-sisko, jonka mielestä tuttavien kallisarvoiset esineet pääsisivät paremmin arvoonsa hänen hoivissaan. Huumoria on Patrickin lasten pikkuvanhoissa ja joskus varsin oivaltavissa kommenteissa.

Nimihenkilö Patrick ei enää keski-ikäisenä herätä niin paljon sääliä kuin herätti kauhean lapsuuden haavoittamana nuorukaisena. Päinvastoin alkaa kyllästyä hänen jatkuvaan uhrin osassa vellomiseensa ja muiden syyttelyynsä ja toivoisi hänen ryhdistäytyvän. Onneksi loppu jo lupailee hyvää. Patrick oivaltaa, että isä ja äiti olivat vain ihmisiä ja uhreja hekin.

Myötätunnon syvetessä hän tajusi olevansa oletettujen syyttäjiensä vertainen ja näki vanhempansa, kärsimystensä oletetut syypäät, onnettomina lapsina, joiden vanhemmat näyttivät puolestaan syypäiltä heidän kärsimyksiinsä. Ei ollut ketään jota syyttää, vaan kaikki tarvitsivat apua, ja ne jotka näyttivät ansainneen kovimmat syytökset tarvitsivat sitä eniten.