4.4.2022

MANNINEN, LAURA: Viimeinen sulkee verhot

Kustantaja: Otava 2022

Arto on pätkätöitä tekevä eläintieteilijä. Yksi työjakso yliopistolla on taas ohi, mutta Arto jatkaa kotona oman osuutensa kirjoittamista artikkeliin, jossa käsitellään hiirten ultraäänistä lemmenlaulua. Varsinaisesti Artoa kiinnostavat linnut, joiden ääntelystä kirjassa onkin paljon kuvailuja: kaulushaikaran huohottavat töräytykset, ruokokerttusen säksätys ja siritys, lehtokertun jokellus ja pulputus, sarvipöllön poikasten naukuna…

Koska Arto on joka tapauksessa kotosalla, hänelle lankeaa vastuu Hanna-vaimon äidistä Sirkusta, joka ei kaatumisensa jälkeen voi enää asua omassa kodissaan. Aamuvarhaisella heräilevä Sirkku pistää Arton päiväjärjestyksen uusiksi, mutta silti anopin ja vävyn välille syntyy lämmin suhde. Avarakatseinen ja varsin nokkela Sirkku pelastaa lopulta Arton pahasta pulasta, johon tämä ajattelemattomuuttaan on ajautunut.

Hanna puolestaan on kaikkien tuntema aivovalmentaja, jota kotiasioiden sijasta kiinnostaa uran pönkittäminen. Äiti on hänelle lähinnä painolasti, kuten taitavat olla myös lapset Verna ja Väinö, jotka on sijoitettu kalliiseen yksityiseen sisäoppilaitokseen. Vanhemmat käyvät vierailemassa lastensa luona melko harvoin, mutta Hanna ei kanna huonoa omaatuntoa: maksaahan hän laskut ja reklamoi esimerkiksi rikkoutuneesta trampoliinista.

Arto sen sijaan alkaa aavistella, että koulussa kaikki ei ole kohdillaan. Karkuteillä olevan teinipojan kohtaaminen sysää liikkeelle tapahtumaketjun, joka paljastaa ruman totuuden: jatkuvan kilpailutuksen seurauksena opetus ja olosuhteet ovat romahtaneet. Henkilöstömitoitukselle asetetut määräykset on saavutettu haamutyöntekijöillä, kun samaan aikaan koulun omistava kansainvälinen sijoitusjätti puolestaan pyörittää miljardiomaisuuttaan maksamatta Suomeen veroja.

lapset olivat koulussa vain säilössä. Kilpailutus tarkoitti uuden ajan lapsikauppaa: kuka halvimmalla suostui ottamaan, sai.

Kukaan koulussa ei tiedä oppilaiden määrää tai nimiä eikä huomaa, jos joku puuttuu. Lapset pidetään huoneissaan, jossa ruoka-automaatti valmistaa heille ateriat ja muistuttaa läksyistä, hampaiden pesusta ja nukkumaanmenoajoista. Häiriöiden välttämiseksi kaikille jaetaan iltaisin unilääkkeet ja aamuisin psyykelääkkeet.

Siellä lapsia oli eristetty huoneeseen mielivaltaisesti, estetty ulkoilemasta ja harrastamasta. Lukittu huoneeseen ennen päivällisaikaa, koska ei ollut henkilökuntaa. Jos lapset olivat uhmanneet eristämistä, heidät oli sidottu sänkyyn. Poika oli antanut lehdelle kuvia arpisista ranteistaan.

Lapsilla oli todettu aliravitsemusta yksipuolisen ruoan takia. Puheen kehityksen ongelmia yksinäisyyden vuoksi. Mädäntyneitä hampaita kehnon huolenpidon ansiosta.

Viimeinen sulkee verhot on satiiri, jossa nykyhetkelle täysin tavanomainen asetelma on käännetty päälaelleen: kirjassa vanhusten sijasta laitokseen on suljettu lapset ja lasten sijasta kotona hoidetaankin perheen ikäihmiset. Tämä herättää yllättävän paljon ajatuksia ja oivalluksia, kun muistissa on kuitenkin vielä parin vuoden takainen kohu yksityisten hoivakotien puutteista ja laiminlyönneistä.

Kirjassa päälaelleen ovat kääntyneet myös sukupuoliroolit. Hanna on se, joka keskittyy tienaamaan rahaa kaikesta idealismista luopuneena ja työnantajan epäeettisestä toiminnasta piittaamatta. Arto taas on hoivaaja ja vastuunkantaja, joka lopulta toteaa, että ihmiselle tärkeintä on toisen ihmisen läheisyys ja kosketus. Siinä satiirinen ote taittuu lempeäksi huumoriksi.

Mannisen romaanissa ikäihmisten ja lasten aseman kuvailun ohella on myös tietoa biologiasta, laboratoriotyöstä ja lintuharrastuksesta. Teos on siis varsin monipuolinen ja mielenkiintoinen ja eloisan tyylinsä ansiosta myös helppolukuinen.

2 kommenttia:

  1. Onpa hyvä oivallus kääntää noita mainitsemiasi asioita aivan päälaelleen! Ja toisaalta, tuosta kuvauksesta muistui mieleen myös nuortenkodeissa tapahtuneet laiminlyönnit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, totta puhut! Pitäisi muistaa myös sijais- ja nuortenkodeissa tapahtuvat laiminlyönnit eikä pelkästään vanhusten hoivakoteja. Hyvä huomio!

      Poista