ARVELA, HANNA: Ihmeperhe

Kustantaja: Tammi 2022

Saarivuoren lähiö sijaitsee lähellä Helsinkiä, mutta on silti paikka, jonne kukaan ei eksy. Tänne saapuu alakoulun opettajaksi keski-ikäinen perheetön mies, jolla on täysi erityisopettajan pätevyys ja joka on opettanut jo useissa kouluissa, mutta jolla on sielun pohjalla painolastia.

Erityisluokka 4–5 F koostuu kymmenestä oppilaasta, joista useimmilla on maahanmuuttotaustaa. Joillekin tämä ryhmä ei ole lainkaan oikea. Porukan ainoa tyttö, etiopialainen Keisha, on kehitysvammainen ja kuuluisi erityiskouluun. Lahjakas, mutta erilaisista tilanteista ahdistuva ja pakeneva Joose puolestaan jaksaisi paremmin sairaalakoulussa. Silti tähän pienryhmään pääseminen on eräänlainen onnenpotku, josta vain harva pääsee osalliseksi.

Jos ja kun oppilas vihdoin saa paikan meidän pienryhmästä, on hän useimmiten jo menettänyt luottamuksen koulunkäyntiin ja joutunut niin syvälle negatiiviseen kierteeseen, ettei minkään sortin kuntoutuminen ole yleensä enää mahdollista.

Opettajat ovat erityisluokassa vaihtuneet tiheään tahtiin eikä tämäkään mies vaikuta täysin työlleen omistautuneelta. Melko kekseliäästi hän kyllä vie ryhmää eri aineiden pariin, mutta jättää käyttämättä tilaisuuksia auttaa yksittäistä lasta. Onneksi vierellä on ihana koulunkäyntiavustaja, virolainen Marge, joka on pysynyt työssään jo kymmenen vuotta huolimatta siitä, ettei hänen tointaan ole vakinaistettu tai siitä, että joutuu tekemään toista työtä hotellisiivoojana. Koska lapset tarvitsevat edes yhden luotettavan aikuisen!

Erityisluokan arkea ovat yhtäkkiset valloilleen riistäytyvät tunteet – täällä niskalenkin hallitseminen kuuluu henkilökunnan perustaitoihin. Lastensuojeluilmoituksia tehdään lähes päivittäin, käydään kouluterveydenhoitajalla, tiedotetaan tapahtumista lasten vanhemmille ja kirjoitetaan uhka- ja väkivaltaselvityksiä. Täällä opettaja saattaa saada oppilaalta vihantäyteisen lapun ja antaa kehuja siitä, että lauseet alkavat isolla kirjaimella ja päättyvät pisteeseen.

Toisaalta nämä lapset ovat myös hellyttäviä pohtiessaan vaikkapa tasa-arvoa, uskontoa ja oikeudenmukaisuutta tai kuolemansyntien käsitteistöä. Miten löytää käsitteille oikea vastine omista kokemuksista ja omasta kulttuurista käsin? Nämä lapset ovat jääneet niin usein vaille huomiota, että ilahtuvat vähäisestäkin henkilökohtaisesta muistamisesta. Heidän parissaan kyyninen opettajakin oppii jotain ja hänen sisäiset lukkonsa osoittavat aukeamisen merkkejä.

- Eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja ukki urallaan! Marge toteaa. – Tere tulemast meidän ihmeperheeseen.

- Ihmeperheeseen? opettaja tarkistaa.

- Etkö tiedä? Meillä on supervoimia, Marge kehuu.

Kirjassa on huumoria etenkin replikoinnissa ja pitkään toivookin, että loppu olisi hyvä. Kaikkien kohdalla toive ei kuitenkaan toteudu. Erityislasten kohtelu koulumaailmassa saa teoksessa osakseen paljon kritiikkiä. Juuri heille annetaan epäpäteviä opettajia, juuri heidän kohdallaan säästetään oppimateriaalissa, juuri heidän asioidensa etenemistä virkaportaissa ei seurata. He vain siirtyvät luokalta toiselle, vaikkeivat osaisi edes lukea. Mitä toivoa heillä on tulevaisuuden suhteen?

Se on ällistyttävää kuinka vähän meillä on lapsiin kohdistuvia tukitoimia ottaen huomioon, että yhden ainoan syrjäytyneen hintalappu on keskimäärin seitsennumeroinen sen lisäksi, että summa kertautuu useimmiten tämän jälkikasvun määrällä…