KETTU, KATJA: Brita-Kajsa

Kustantaja: Otava 2026

Kansi: Piia Aho

Kirkonkirjoissa mie olen Brita Catarina Alstadius, syntynyt vuonna 1805 Peurauressa nybyggaren talohon. Vaan sehän ei koko tottuus ole. Nimiltäni mie olen ollu ainaki Brita-Kajsa, Riitu, Lassin-Riitta, Peuratyttö, lapinlortto, saunanoita, sikiönpäästäjä, pallinpurija.

Katja Ketun romaani Brita-Kajsa kertoo Lapin profeetan Lars Levi Laestadiuksen (1800–1861) ja hänen vaimonsa Brita-Kajsan (1805–1888) tarinan. Brita-Kajsa on kirjan minäkertoja, joka verevällä pohjoisen murteella kertoo avioliittonsa ylä- ja alamäistä sekä aviopuolisonsa kaksijakoisesta luonteesta. Tarina etenee suurimmalta osin kronologisesti ja aika ja paikka näkyvät luvun otsikossa.

Romaanin alussa ollaan Lars Levi Laestadiuksen kuolinvuoteen ääressä Pajalassa vuonna 1861. Ruumiilliset kivut raastavat miestä, mutta suuri on myös hänen henkinen tuskansa. Synnintunto kalvaa eikä Brita-Kajsa pysty estämään mielessään häivähtävää katkeraa ajatusta: on kyllä syytäkin!

Brita-Kajsa lohdutti jo pienenä naapurin Leeviä, väkivaltaista isää pelkäävää poikaa – joskin tämä luuli auttajaansa tytön hahmossa esiintyväksi neitsyt Mariaksi. Parikymmentä vuotta myöhemmin Karesuandon papiksi valittu Lars Levi esiintyykin jo kosijana ja Brita-Kajsa lähtee luottavaisena kotoaan tämän matkaan.

Eipä vie mies neitoa pappilaan, vaan jättää piiaksi Jokkmokkiin luvaten toki kirjeessään tulla tätä pian hakemaan. Kun miestä ei ala kuulua, hiihtää kuudennella kuulla raskaana oleva Brita-Kajsa yksinään Karesuandoon. Nuoren naisen määrätietoisuus on Lars Leville yllätys, mutta kirjallisesta lupauksestaan hän ei pysty rimpuilemaan irti. Pariskunta vihitään avioliittoon Enontekiön Markkinassa vuonna 1827.

Syntyy ensimmäinen lapsi ja pian ollaan jo tekemässä seuraavaa. Niin kulkee Brita-Kajsan elämä vuoteen 1851 asti, jolloin syntyy perheen viidestoista lapsi. Joku lapsista kuolee pienenä ja joku vähän suurempana, mutta moni sentään saavuttaa aikuisiänkin. Fyysinen vetovoima ei pariskunnan välillä häviä koskaan kokonaan, vaikka vaikeitakin aikoja on ollut.

Olet sie minua rakastanut, ja mie sinua, kumpikin omalla vajavaisella tavallaan olemme elänhet tämän kaunihin ja kiihkiän ajan, Lapinmaan suuressa sylissä teuteroinhet, koittanhet muuttua ja se on meät murtanu, kummatki. Nyt mie ymmärrän senki, kuinka met oleme joutunhet noyrtymään kumpiki tahoillamme. Et sie ole helppo ollu. Välillä sie olet ollu ko märkivä haava minussa. Ja kuitenki mie olen sinua rakastanu. Jyrkkyyttä. Typeryyttä. Silkkaa kiivasta älyä.

Brita-Kajsa hoitaa lapset ja talouden, lääkitsee sairaita ja pitää puolisoaan koossa tämän ahdistuksen hetkinä. Lars Levi kiertelee saarnamatkoillaan ja yrittää kiihkeästi saavuttaa mainetta ja kunniaa, ensin luonnontieteilijänä ja myöhemmin myös saamelaisen muinaisuskon tuntijana toimiessaan ranskalaisen tutkimusretkikunnan oppaana.

Tullaan 1840-luvulle ja Lars Levi kokee poikansa kuoleman ja oman vakavan sairautensa ravistelemana hengellisen herätyksen. Nyt miehen saarnoihin tulee uutta syvyyttä ja sydämen paloa, kun hän puhuu kansan kielellä. Viina pois! Synnit julki ja kaikki anteeksi! Väkeä tulee kauempaakin saarnoja kuuntelemaan ja kokoukset muuttuvat hihhuloinniksi. Britaa-Kajsa seuraa vierestä surren naisten alistettua asemaa.

Ja päästyään synnintuskista ja helevetin kauhuista, kaikki tuli liikutuksiin, hihku ja hyppi ilosta ko meäät, tunturin lapset, oli toistettu Taivahan Jumalan kläpeiksi ja Kristuksen veljiksi, sisariksi ja morsiamiksi. Ja oli siinä jotaki aistia kiihottavaaki. Kovasti sillon naitiin ja kosketeltiin ja suueltiin sinuaki suulle, etkä sie kethän poies kääntäny…

Lars Levin tärkeä sanoma on: ei pidä paikkaansa, että Jumala rakastaisi enemmän lantalaista kun lappalaista! Nimenomaan Lapin lapset ovat Jumalan valittua kansaa ja vastuussa valkeuden levittämisestä pohjoisen kairoille ja tuntureille. Eivät pysty Norjan tai Ruotsin kruunu eikä Venäjän tsaari alistamaan niitä, jotka elävät todellisen uskon ja Jumalan vallassa.

Lars Levin saarnoista valitetaan ja hänet siirretään Pajalaan, mutta sielläkin hän lataa korkeiden herrojen päälle tulta ja tulikiveä. Samaan aikaan tunturien kansa nousee kapinaan valtaapitävien  epäoikeudenmukaisuutta vastaan. He odottavat apua Lars Leviltä, mutta tämä vaikenee. Monelta Brita-Kajsan läheiseltä menee elanto, joiltakin myös henki.

Aina välillä tarinassa on poikettu vuodessa 1861 tarkistamassa tilanne herätysliikkeen perustajan kuolinvuoteen äärellä ja Brita-Kajsan muisteluiden loputtua sinne palataan taas. Lars Levi oli valo Brita-Kajsan elämässä, mutta ei miehen tuikkeen sammumisen tarvitse silti tarkoittaa, että koko maailman pimenisi. Brita-Kajsalla on nyt mahdollisuus itsenäisiin ratkaisuihin.

Sinun rinnalla mie elin sen seitsemän elämää. Nyt mie elän vielä yhen. Ja se on minun oma.

Brita-Kajsa-romaanin tarjoama ajankuva sekä henkilöiden, tapahtumien ja luonnon kuvaus on niin uskottavaa ja eloisaa, että tuntuu kuin olisi itsekin Brita-Kajsan vierellä tätä näytelmää katselemassa. Kaiken kruunaa pakottomasti ronskista lyyriseen liukuva kieli, jonka poljento miltei hypnotisoi lukijan.

Viime aikoina on ilmestynyt useita suurmiesten vaimoista kertovia romaaneja. Brita-Kajsan tarinaan rinnastuu ehkä parhaiten Laura Lähteenmäen romaaniin Marian kirja, joka kertoo Elias Lönnrotin vaimosta Mariasta. Sekä Maria että Brita-Kajsa olivat vahvoja, itsenäisiä ja älykkäitä naisia, jotka lapsikatraan ja talouden ohella saivat hoidettavakseen epäkäytännöllisen, suurista asioista haaveksivan puolison. Ja selvisivät.