Kustantaja: Kosmos 2026
Alkuteos: Åben himmel (2024)
Suomennos: Kari Koski
Kansi: Nina Andelin
Liège vuonna 1233. Pyhän Katariinan talossa elää pieni
joukko begiineiksi kutsuttuja naisia, joihin Kirkon edustajat ja monet
kaupunkilaisista suhtautuvat epäluuloisesti tai vihaten. Nämä naiset eivät ole
halunneet mennä naimisiin eivätkä luostariin – voivatko he todella olla niin siveitä
ja hurskaita kuin esittävät? Ovatko he sittenkin kerettiläisiä tai vääriä
profeettoja?
Emmekö me ole vain uskovia naisia, jotka elämme yhdessä
nöyryydessä ja köyhyydessä, omasta sadostamme ja käsiemme työstä? Emmekö me ole
vain maanviljelijöitä, lääkäreitä, opettajia, kutojattaria ja seppiä?... Emmekö
me suorita tuntirukouksiamme aamulla, keskipäivällä ja illalla ja tee niiden
välisestä ajasta keskeytymättömän rukouksen?
Naiset ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia, mutta
tavoitteena on kuitenkin elää yhdenvertaisina ja kaikki työt jakaen. Nyt yksi pitkäaikaisista
begiininaisista, kuusikymmentäkaksivuotias Clarisse, on alkanut yhä enemmän eristäytyä
muista. Hän saa jatkuvasti näkyjä ihmisiä kohtaavista kovista ajoista, mutta
myös Kristuksesta johon haluaisi sulautua kokonaan.
Ikävöin niin sitä, että haluni kantaisi hedelmää ja että
voisin ymmärtää ja maistaa rakastettuni kokonaisuudessaan, jotta hän
voisi kantaa hedelmää yhdessä kanssani ja me voisimme olla yhtä,
erottamattomina.
Lopulta Clarisse lähtee omille teilleen voidakseen
omistautua henkiselle hurmokselleen. Ryhmänvetäjän rooli annetaan Idalle, joka
on Clarisselta saanut aikoinaan tehtäväkseen kirjata pergamentille talon ja
kaupungin tapahtumia. Vähitellen Ida alkaa merkitä muistiin myös omia
ajatuksiaan ja hiljalleen muotoutuvia uskonkäsityksiään.
Ida huomaa monen naisen tuntevan Neitsyt Marian
läheisemmäksi ja saavutettavammaksi kuin Jumalan ja alkaa uskoa, että Neitsyt
ja Kristus ovat yhtä. Eikö Kristus saanut oppia äidiltään kuten lapset
yleensäkin? Halki teoksen polveileva ”Marian elämä” -tarina on riemastuttava,
sillä se esittää Raamatun henkilöt enkeleitä myöten hyvin inhimillisinä.
Sitten kaupungissa aletaan puuhata suurisuuntaista
rakennushanketta: seudun begiineille tarkoitettua asuinaluetta taloineen,
puistoineen, kutomoineen. Eikö olisikin mukavaa asua yhdessä satojen naisten
kanssa tarvitsematta pelätä miehiä ja vainoa? Mutta toisaalta: naiset
aidattaisiin sotilaiden valvomien muurien taakse…
Suurin osa naisista muuttaa uuteen asuinyhteisöön, mutta osa – Ida heidän joukossaan – asettuu
muurien ulkopuolelle itsenäiseen Neitsyt Marian taloon. Ida yrittää viedä
yhteisönsä uudelleen apostolien aikaan korostamalla yhteistä työntekoa, siunaamalla
leivän aterialla ja julistamalla Sanaa. Se on vaarallista ja Ida itsekin
tuntee kuin hän hautoisi hyvin suurta munaa, joka hyvin helposti voidaan
tallata rikki, jos Kirkko saa siitä vihiä.
Vuoden 1234 keväällä tapahtumien vauhti kiihtyy pääsiäisen
lähestyessä. Kristuksen toista tulemista odotellaan. Clarisse viettää hääjuhlia
taivaallisen ylkänsä kanssa ja tulee kuolemansa jälkeen ehkä julistetuksi
autuaaksi. Idaan kohdistuneet uhat olivat todellisia, mutta nyt hän ratsastaa
Jeesuksen esimerkkiä mukaillen kaupunkiin, onneksi ei sentään kuolemaan.
Korkea taivas perustuu historiallisiin tosiasioihin.
Begiiniyhteisöjä on todella ollut olemassa, samaten heihin kohdistuneita
vainoja. Uskonto kuului 1200-luvun elämään oleellisena osana, joten kirjassa on
paljon hengellistä pohdintaa – ja siihen liittyen politiikkaakin. Toisaalta Korkea
taivas -romaanissa on spekulatiivisen fiktion piirteitä: naiset näkevät
näkyjä ja kokevat miltei seksuaalista hurmiota Kristusta ajatellessaan.
Teoksen keskeisenä teemana on erilaisuuden pelko, joka voi
purkautua väkivaltaisuutena totutuista normeista poikkeavia yksilöitä tai yhteisöjä
kohtaan. Etenkin vaarassa ovat naiset, jotka rohkenevat ajatella omilla
aivoillaan eivätkä kaipaa miehiä elämäänsä. Teoksen naiskirjo on runsas ja
värikäs ja joidenkin kohdalla jää kyllä pohdiskelemaan heidän todellisia
motiivejaan.
Korkea taivas käsittää yli 700 sivua, mutta Kari Kosken suomennos vie tarinaa hyvin eteenpäin.. Paikoin teos on
raskassoutuinen, paikoin hieman etova ja paikoin mukaansa tempaava. Siinä on mielenkiintoista
tietoa 1200-luvun kansantavoista ja -uskomuksista, kuvauksia luonnosta ja
rakennuksista, pyhimystaruja ja kirkollisia riittejä. Hieman jännitystäkin.
Herää myös ajatus: paljonko ihminen on muuttunut vuosisatojen aikana?
Tanskalainen kirjailija Jonas Eika (s. 1991) on tunnettu
omaperäisestä ja kokeellisesta tyylistään. Hän nousi kansainväliseen
tietoisuuteen vuonna 2019 voitettuaan Pohjoismaiden neuvoston
kirjallisuuspalkinnon novellikokoelmallaan Auringon jälkeen (2023,
Kosmos).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti