CHABON, MICHAEL: Telegraph Avenue

Kustantaja: Tammi 2014

Alkuteos: Telegraph Avenue

Suomennos: Aleksi Milonoff

Michael Chabon (s. 1963) kuuluu amerikkalaisen nykykirjallisuuden kärkinimiin. Teos The Amazing Adventures of Kavalier and Clay voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2001 ja romaani Wonder Boys oli pohjana samannimiseen elokuvaan vuonna 2000. Chabon tunnustautuu musiikki- ja sarjakuvafanaatikoksi, mikä kyllä näkyy hänen teoksissaan.

Telegraph Avenue -romaanin tapahtumat sijoittuvat Kaliforniaan 2000-luvun alkupuolelle. Keskushahmoja ovat mustaihoinen, pulska Archy Stallings ja valkoinen, pienikokoinen Nat Jaffe. Archy on lupsakkuudessaan hieman selkärangaton, kun taas juutalaistaustainen Nat on synkkä ja äkkipikainen murehtija. Miehiä yhdistää 1970-lukuun ja jazzmusiikkiin kohdistuva rakkaus. He omistavat Telegraph Avenuella Brokeland Records -vinyylidivarin, joka on menestynyt ihan mukavasti uskollisen asiakaskunnan ansiosta. Nyt on myrskypilviä noussut taivaalle. Lähistölle on suunnitteilla suuri kauppakeskus, joka luultavasti veisi asiakkaat suuremman kokoelmansa ja halvempien hintojensa ansiosta.

Ongelmia on yksityiselämässäkin. Miesten vaimot ovat kätilöitä ja omistavat kotisynnytyksissä avustavan firman. Nyt toimilupa on vaarassa, koska erään epäonnistuneen synnytyksen jälkimainingeissa sairaalan synnytyslääkäri ja Archyn temperamentikas Gwen-vaimo ovat laukoneet toisilleen asiattomuuksia. Gwenin puolustuksena voi toki pitää pitkälle edennyttä raskautta hormonimyrskyineen, johon liittyy ärtymystä Archya kohtaan. Mies on selvästikin haluton sitoutumaan suhteeseen ja ottamaan vastuuta tulevasta lapsesta. Lisäksi menneisyydestä on yhtäkkiä putkahtanut henkilöitä, jotka esittävät omia vaatimuksiaan Archyn suhteen. Näistä toinen on orpo teini-ikäinen Titus, jonka isä Archy ilmeisesti on, ja toinen Archyn oma isä, kauan kadoksissa ollut kuuluisa ex-näyttelijä. Kirjan perusteema taitaakin olla se, että isät ja pojat ovat pääosin aika huonoja hoitelemaan välejään.

Chabon käyttää paljon yksityiskohtia, kuvaapa hän sitten luontoa, ihmisiä tai tapahtumia. Parhaimmillaan lauseissa on yllätyksellisiä vertauksia ja loppuvetäisyjä sekä herkullista komiikkaa.

Juliesta tuntui, että hänen elämänsä ainesosat olivat yhtäkkiä sekoittuneet, ryvästyneet ja monimutkaistuneet kuin aminohapot alkuliemessä.

…musta BMW lähestyi taloa kuin planeetansyöjä.

Basisti sormeili otelautaa ylös ja alas niin kuin sokea lukee jotain kiihdyttävää.

Toisinaan teksti käy kyllä liian koukeroiseksi ja rönsyileväksi – onpa eräs lause peräti 17 riviä pitkä! Lukemista hankaloittaa myös se, että 618 sivua sisältävässä kirjassa on vain viisi lukua ja nekin ilman selkeää kappalejakoa. Keskeisten hahmojen lisäksi kirjassa on lukuisia sivuhenkilöitä, jotka omalla tavallaan vaikuttavat tapahtumien kulkuun niin hyvässä kuin pahassa. Henkilöiden muistaminen ja erottaminen toisistaan on vaikeaa ainakin aluksi, mutta loppua kohti kerronnan vauhti kiihtyy. Esimerkiksi kuvaus Gwenin synnytystilanteesta on hurja. Kirjaa mainostetaan Suurena Amerikkalaisena Romaanina, mutta sitä se ei sentään ole eikä edes Chabonin oman tuotannon parhaimmistoa. Mukanaan se kyllä vetää sitten, kun asetelmat alkavat selkiintyä ja henkilöt käyvät tutummiksi.