ULITSKAJA, LJUDMILA: Tyttölapsia

Kustantaja: Siltala

Suomennos: Arja Pikkupeura

Venäläinen Ljudmila Ulitskaja (s. 1943) on koulutukseltaan biologi, erityisalanaan perinnöllisyystiede. Päätoimisena kirjailijana hän on ollut 1990-luvulta lähtien ja voittanut mm. Venäjän Booker-palkinnon vuonna 2001 ja vuonna 2014 Itävallan valtion kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2011 hän sai ranskalaisen Simone de Beauvoir -palkinnon, joka myönnetään naisen ihmisoikeuksien parantamisen hyväksi tehdystä työstä.

Teos koostuu kahdesta kertomussikermästä, joista ensimmäinen kuuden novellin kokonaisuus – nimeltään Tyttölapsia - ajoittuu 1950-uvun alkupuolelle. Novellit eivät etene aikajärjestyksessä, vaan ensin kuvataan muutaman 9-vuotiaan pioneerin matkaa tapaamaan kädetöntä naista, joka on lahjoittanut toveri Stalinille jaloillaan kirjomansa ristipistotyön. Palavasta rakkaudesta isä Aurinkoista kohtaan ei kuitenkaan ole kysymys, vaan omien etuuksien tavoittelusta. Musertava pettymys kirkasotsaisille tytöille! Seuraavaksi kerrotaan kaksostyttöjen Viktorijan ja Ganajen syntymästä ja lapsuudesta, mutta myöhemmissä novelleissa kaksoset ovat jo luokkatovereita ensimmäisen novellin tyttöjen kanssa. Henkilöiden tunnistamista hieman hankaloittaa venäläinen tapa käyttää heistä toisinaan sukunimeä, toisinaan etunimeä ja lisäksi vielä kutsumanimeä – Viktorijaakin kutsutaan Vikaksi ja Ganajea Gaikaksi.

Novellit paljastavat sen tosiasian, ettei tasa-arvo toteutunut Neuvostoliitossakaan. Koululaisten eliittiä on puoleksi amerikkalainen diplomaatintytär, jonka koti (kaksio) on muiden silmissä satulinna. Huolettomasti eivät elämästään tosin nauti hyväosaisetkaan, sillä pelko vallitsee Stalinin valtakunnassa. Luokan vapaaoppilas taas on pohjasakkaa ja saa muiden tyttöjen kunnioituksen vasta paljastettuaan suuren tietoutensa naimapuuhista. Heräävä seksuaalisuus onkin yksi aiheista, joka koko ajan liikkuu hienovaraisesti tarinoiden pinnan alla. Kohde voi ensi alkuun olla vaikkapa modernin tyylikäs naisopettaja.

Toinen sikermä on nimeltään Lapsuus -49. Nämä lyhyet novellit eivät liity toisiinsa eivätkä käsittele pelkästään tyttöjä. Sodan jäljiltä on paljon orpoja, joille jo entuudestaan varattomien omaisten on tarjottava koti. Kaikesta on pulaa. Muutamaa kaalinpäätä kannattaa jonottaa tuntikaupalla. Naapurit vahtivat epäluuloisina ja kateellisina toisiaan.

Ulitskaja osaa katsella asioita lapsen näkökulmasta. Lapsi innostuu jostakin täysillä, mutta onkin seuraavassa hetkessä jo kiinnostunut ihan muusta. Hän voi kiusata toista julmasti, mutta muuttaa suhtautumisensa päinvastaiseksi jonkin odottamattoman seikan vuoksi. Sisar voi kadehtia toista sisarta katkerasti ja samalla tuntea suojelunhalua. Venäläissyntyinen on tietenkin ylivertainen muihin kansanryhmiin nähden, eritoten juutalaisiin tai tataareihin, mikä oikeuttaa kiusantekoon. Liian usein lapset joutuvat painiskelemaan yksinään ongelmiensa ja huoliensa keskellä, koska aikuisilla on liian kiire tai liian vähän mielenkiintoa.

Arja Pikkupeuran suomennoksesta välittyy Ulitskajan tekstin kauneus ja vivahteikkuus. Ote on rauhallinen ja ymmärtäväinen ja kevennyksenä vielä hurmaavaa huumoria. Esimerkiksi kuvaus alusvaatteista:

 Noiden vuosien tyttölasten alusvaatteet oli keksinyt joku ihmiskunnan vihollinen, joka pyrki saattamaan sen sukupuuttoon. Lyhyen paidan ylle vedettiin orvonoloinen liivi, jossa oli isot ja tässä nimenomaisessa tapauksessa keltaiset napit. Liiviin napitettiin kaksi hiertävää kuminauhaa, ja niiden toinen pää kiinnitettiin liian lyhyisiin sukkiin, jotka Vikalla pureutuivat kiinni tukeviin reisiin, heti polven yläpuolelle. Tämän kaiken ylle puettiin väljät pöksyt, joita olemuksensa vastaisesti kutsuttiin ”trikoiksi”, ja koko tällä virityksellä oli tapana uppoutua ihoon, hangata punaisia jälkiä herkkiin paikkoihin ja irtoilla liitoksistaan rajumman liikehdinnän aikana. Aikuisten naisten alusvaatteet eivät juuri eronneet näistä, ja todennäköisesti niiden oli määrä taata kansakunnan nuhteettomuus.