JONES, SADIE: Kotiinpaluu

Kustantaja: Otava 2016

Alkuteos: The Outcast

Suomennos: Marianna Kurtto

Lontoolaisen Sadie Jonesin vuonna 2015 suomeksi ilmestynyt romaani Ehkä rakkaus oli totta keräsi sekä lukijoilta että kriitikoilta kiitosta. Sen vanavedessä saadaan nyt Jonesin Costa First Novel -palkinnon voittanut esikoisteos Kotiinpaluu, joka ilmestyi alun perin vuonna 2008.

Elokuussa 1957 palaa 19-vuotias pörssimeklarin poika Lewis Aldridge kotiin kahden vuoden vankilatuomion jälkeen. Vastaanotto kotona on jäätävä ja muualla kylässä palavan vihamielinen. Miksi? Seuraavaksi kirjassa aletaankin selvitellä tapahtumien taustoja ja lähdetään liikkeelle vuodesta 1945, hetkestä jolloin Lewisin isä Gilbert palaa sodasta takaisin kotiin. Ihanan boheemin äitinsä Elizabethin seuraan tottunut Lewis on ymmällään.

Lewis olisi halunnut että Gilbert käyttäisi edelleen univormua ja olisi etäinen ja sankarillinen sen sijaan että oli todellinen ja vaikutti Lewisin päivittäiseen elämään kuten nyt vaikutti. Puvussaan ja tweed-takissaan Gilbert näytti isämäiseltä ja helposti lähestyttävältä, mutta vaikutelma oli petollinen, sillä hän oli muukalainen, ja olisi ollut helpompaa jos hän ei olisi näyttänyt joltakulta niin tutulta, kun ei kuitenkaan ollut.

Hyvin eivät asiat sitten sujukaan. Jostain syystä Gilbert tuntee alun alkaen vastenmielisyyttä poikaansa kohtaan – olisiko mustasukkainen vaimon tätä kohtaan osoittamasta hellyydestä ja huomiosta? Kun Elizabeth kuolee traagisesti, sysää Gilbert Lewisin luotaan ja jättää tämän yksin tuskansa ja syyllisyydentunteensa kanssa. Pojan sulkeutuneisuutta pidetään tunteettomuutena ja ajoittaisia kuohahduksia osoituksena kieroutuneisuudesta, joka on juurittava pois kurin ja rankaisun avulla. Näin jatkuu vuodesta toiseen, kunnes Lewis murtuu epäoikeudenmukaisuuden ja pahansuopuuden alla ja lähtee tuhon tielle. Hän voi vain kysyä isältään:

”Miksi et voinut uskoa minuun? Uskoa minuun edes vähän? Kaikki ne kerrat kun lukitsit minut huoneeseeni, uhkailit, kerroit ettei minusta ole mihinkään ja että minussa on jotain vialla – minä olin lapsi, olin pieni lapsi. Jos olisit vain uskonut minuun edes hetken aikaa ja ollut puolellani – muttet pystynyt siihen. Kyllä, minä juon, kyllä, minä viiltelen itseäni. Luoja sentään, etkö sinä edes halunnut auttaa?”

Naapuritalossa puolestaan koetaan toisenlaista helvettiä. Perheenisä, vauras liikemies, näyttää joviaalilta vitsiniekalta, mutta saa suurimman nautintonsa pahoinpitelemällä perheenjäseniään. Uskomattominta on se, että perhe vaikenee asiasta ja pitää kaikkea aivan normaalina. Äiti ei suojele lastaan, vaan seuraa tapahtumia kylmästi sivusta. Yksinäinen ja turvaton Kit-tyttö saa lohtua Lewisin hajamielisestä huomaavaisuudesta ja palvoo tätä kuin pyhimystä. Entäpä, kun ihanteellinen kuva väistämättä särkyy?

Kotiinpaluu-romaani on täysin uskottava kuvaus pikkukaupungin tekopyhyydestä ja kulissien takaisesta pahoinvoinnista ja siksi niin vaikuttava. Lukijankin tunteet nousevat pintaan, kun sekä Lewisin että Kitin piina jatkuu jatkumistaan. Vasta kirjan viimeisillä sivuilla alkaa uskoa, että heillä sittenkin saattaa olla valoisampi tulevaisuus edessään.

PS. Alkuteoksen nimi The Outcast kuvaa kirjan sisältöä täydellisesti. Eikö suomen kielestä olisi löytynyt sille sopivaa vastinetta?