MACKINTOSH, CLARE: Minä näen sinut

Kustantaja: Gummerus 2018

Alkuteos: I see you

Suomennos: Päivi Pouttu-Delère

Lontoolainen Zoe Walker noudattaa joka arkipäivä samoja rutiineja. Hän kulkee aina samaa reittiä juna-asemalle, antaa aina lantin katusoittajalle, nousee aina junan ensimmäiseen vaunuun, yrittää aina päästä suosikkipaikalleen istumaan. Vaihtaa metroon, kulkee aina samaa reittiä työpaikalle. Pukeutuminenkin on paljolti samanlaista päivästä toiseen.

Rutiini tuntuu sinusta rauhoittavalta. Se on tuttu ja turvallinen.

Rutiini tuo sinulle turvallisen olon.

Rutiini tappaa sinut.

Eräänä päivänä Zoe silmäilee puolihuolimattomasti sanomalehteä kotimatkansa aikana ja sydän miltei pysähtyy. Seksilinjojen ja seuralaispalveluiden mainosten joukossa on hänen oma kuvansa. Rakeinen ja huonolaatuinen kylläkin, mutta Zoen silmin aivan tunnistettava. Perheenjäsenet ja ystävät eivät suostu yhtäläisyyttä näkemään.

Zoe on ensin vain ihmeissään, mutta säikähtää kohta. Nainen, jonka kuvan hän on löytänyt aiemmasta lehdestä ja täsmälleen samanlaisesta mainoksesta, on löydetty murhattuna. Mitä oikein on tekeillä? Onko Zoe vaarassa?

   Sitä luulee tapaavansa jonkun sattumalta. Voit kuvitella, että joku nyt vain sattui pitelemään ovea auki juuri sinulle, että hän poimi huivisi maasta vahingossa tai ettei hänellä ollut mitään käsitystä siitä, että kävelisit sitä kautta.

   Ehkä niin olikin, ehkä ei.

Zoen kertomus limittyy poliisikonstaapeli Kelly Swiftin kertomukseen. Kelly on erotettu rikospoliisista virkavirheen takia ja määrätty määräaikaisesti työskentelemään maanalaisen taskuvarkausryhmässä. Eräs varkaustapaus linkittää lopulta hänet Zoeen ja seuralaispalvelumainoksiin. Omista henkilökohtaisista syistään Kelly paneutuu asiaan koko sydämestään.

Juoni on taitavasti rakennettu. Zoen pakokauhu kasvaa koko ajan ja tarttuu lukijaankin. Tuleeko joku tungoksessa liian lähelle? Katsooko joku junassa liian pitkään ja liian usein? Seuraako joku tunnelissa tai hiljaisella katuosuudella?

   Voisin olla muutakin kuin parittaja. Voisin auttaa asiakkaitani toteuttamaan himoja, jotka ovat ihmisessä niin syvällä, että niiden olemassaoloa tuskin tunnustetaan. Kuka meistä voi rehellisesti väittää, ettei ole koskaan kuvitellut, miltä tuntuisi satuttaa jotakuta? Miltä tuntuisi mennä pidemmälle kuin on soveliasta ja tuntea toisen pakottamisen aiheuttama tunnekuohu?

  Kuka meistä ei tarttuisi tilaisuuteen, jos se ojennettaisiin meille?

  Tilaisuuteen tappaa joku?

Monesta henkilöstä paljastuu kertomuksen edetessä epäilyttäviä piirteitä, joten ehdokkaita syylliseksi kyllä löytyy. Loppuratkaisu on yllätys, vaikka ajatusten laitamilla on puolittainen epäilys jossain vaiheessa häilähtänytkin. Jotenkin jää paha mieli: millaisia ovat nämä ihmiset, jotka pystyvät näin sydämettömiin tekoihin läheisiään kohtaan?

Kirjan lukeminen saa myös mietiskelemään omia tapojaan ja omaa turvallisuuttaan. Mitä tietoja minusta löytyy Facebookissa? Pitäisikö minun tiukentaa yksityisyysasetuksiani?