Kustantaja: WSOY 2018
…tarinani on samalla
isäni ja äitini tarina, suomalaisen Ettun ja äitini Rosen, ojiwba-intiaanin ja
anishinaaben, Kolmen Tulen Lapsen, joka oli Suden klaania ja Muuttujien sukua.
Heidän kauttaan se on samalla esi-isieni tarina, heidän jotka asuivat täällä
Ensimmäisinä Ihmisinä ja kuolivat valkoisten antamiin isorokkopeittoihin, ja
Ettun kautta se on myös isoäitini Helmin tarina, joka saapui laivalla
valtameren ylitse sodan jälkeen ja sairastui kuppaan eikä koskaan antanut sitä
kenellekään anteeksi eikä oppinut muita kieliä kuin sen kitkerän minkä toi
mukanaan Suomesta, ja niin ikään tämä on isoisäni Heinarin tarina, lakkopukarin
ja syndikalistin jonka mursivat FBI:n kommunistivainot…
Lempi palaa vuonna 2018 Minnesotassa sijaitsevaan intiaanireservaattiin
oltuaan sieltä vuosikymmeniä poissa. Lempi on fintiaani eli suomalaisen Ettun
ja ojiwba-intiaanin Rosen lapsi. Aina hän on tuntenut itsensä yksinäiseksi ja
erilaiseksi, ei amerikkalaiseksi, ei finskiksi, ei punanahkaksi. Reservaatissa hän
sentään on Pikku Käpälä, Rosen tytär ja Pattin, Suden klaanin Näkijän ja
Muuttujan, tyttärentytär.
Lempi palaa reservaattiin, koska poliisi epäilee pahasti
muistisairasta Ettua syylliseksi nuoren tytön katoamiseen. Vielä enemmän Lempiä
vetää kuitenkin takaisin tieto siitä, että on löytynyt hänelle itselleen osoitettuja
kirjeitä. Kirjeitä Rose-äidiltä, joka katosi neljäkymmentäviisi vuotta sitten.
Kirjeissään Rose eli intiaaninimeltään Kolmen Tulen Lapsi
tai Sudenruusu kertoo, miten hänet on viety muiden intiaanilasten tavoin pois
kotoaan ja sijoitettu katoliseen sisäoppilaitokseen. Siellä hänelle on annettu valkoisille
sopiva nimi Rose Feathers, hänet on erotettu veljistään, hänet on pakotettu
puhumaan Jeesuksen kieltä eli englantia ja omaksumaan valkoisten tavat. Uhmasta
ja pakoyrityksistä on seurannut ankara rangaistus.
Aikuinen Rose on rohkea ja ehdoton taistellessaan oikeudenmukaisuuden
puolesta. Eniten häntä huolettavat kotireservaatissa tapahtuvat tyttöjen ja
nuorten naisten katoamaiset, joita poliisi ei tunnu pitävään mitenkään
hälyttävinä. Ei ole tutkimuksia, ei tutkimusraportteja. Rose uskoo, että
liikkeellä on myyttinen hahmo Weendigo, joka kyltymättä janoaa tuoretta lihaa
ja verta. Miten voittaa hirviö? Suden avullako – kuuluuhan Rose suden klaaniin?
…se oli ikiaikainen
luuraajainen henki, joka saattoi muuttua valkeaksi pöllöksi tai kojootiksi tai
mikä pahinta, ottaa ihmisen muodon… Etenkin se väijyi tyttölapsia, jotka
kuumina kesäöinä menivät haarat levällään ulos nukkumaan.
Lempi jatkaa äitinsä työtä, sillä tyttöjä katoaa
edelleenkin. Kuka tai ketkä ovat oikeasti kaiken takana? Onko Lempi itse
vaarassa?
Katja Ketun runsas ja maalaileva kieli sopii hyvin kuvaamaan
intiaanikulttuuria. Mukana on suomalaista murretta, ojiwba-intiaanien sanastoa
ja uudelleenmuodostettuja ilmauksia: vitsanpitoinen hoiva, villankirveltävä
pyhämekko, juoksevanlämmin helpotuksen aalto, ilmaväsyjen haukkominen… Rosen
vuonna 1973 kirjoittamien kirjeiden teksti on tyyliltään tunteikkaampaa ja
vuolaampaa kuin Lempin lemmitylleen Jim Harmaaturkille laatima ”raportti”
tapahtumista vuonna 2018.
Rakkaudesta Kettu kirjoittaa verevästi ja samalla hellästi.
On äidin väkevä rakkaus lastaan kohtaan. On lapsen kaipaus äidin syliin. On
tyttären ja isän välinen kunnioitus ja kiintymys. Ennen kaikkea on miestä ja
naista yhdistävä hurmio.
Sinä liikut minussa ja
minä sinussa niin kuin ei kukaan koskaan ennen, lintu sisälläni herää
vuosikymmenten jälkeen. Sisälleni kasvaa mesikukkia joiden emit avautuvat ja
täyttävät linnun, ja sen ääni purkautuu minusta samanlaisena kiihkeänä
elämänriemuna kuin silloin kerran, kauan sitten sinut kohdatessani.
Rose on poissa
-teos kertoo romaanimuodossa siitä, mistä kertoi Katja Ketun, valokuvaaja Meeri
Koutaniemen ja dokumentaristi Maria Seppälän vuonna 2016 julkaisema tietokirja Fintiaanien mailla. Kummassakin
teoksessa kuvataan intiaanien ja suomalaisten pitkää yhteistä historiaa ja
heidän kohtaamiaan vääryyksiä niin ihmisoikeuksien kuin maanomistusoikeuksien
saralla. Yhteisenä uhkana ovat huumeet ja alkoholi. Onneksi tulevaisuus ei näytä täysin synkältä, vaan selviytymistarinoitakin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti