Kustantaja: Tammi 2024
Alkuteos: Foster (2010)
Suomennos: Kristiina Rikman
Eräänä päivänä kesällä 1981 isä vie tyttärensä Petalin
lapsettoman pariskunnan luo Wexfordiin. Jostain syystä vanhemmat ovat päättäneet, että perheen lapsiparvesta juuri
Petal saa asua Kinsellan ja tämän vaimon luona ainakin
sen aikaa, että äiti saa synnytettyä perheen seuraavan tulokkaan ja palattua
töihinsä..Ja töitä totisesti riittää!
Äidin elämähän on pelkkää työntekoa: hän hoitaa meidät,
kirnuaa voin, laittaa ruokaa, tiskaa ja nousee varhain mennäkseen messuun ja
laittaakseen meidät kouluun, vierottaa vasikat ja pestaa miehet kyntämään ja
äestämään pellot, venyttää penniä ja pitää silmällä kaikkea.
Petal vaistoaa kyllä, etteivät äidin ja isän
välit ole kunnossa eikä uusi vauva mieluinen. Köyhyys paistaa kaikesta;
vaatteista, hygieniasta, ruoastakin. Kotona tytölle kaikki on kuitenkin tuttua
– jopa asiat, joita hän ei ymmärrä ovat aina samat, mutta miten hän selviää vieraiden
parissa? Isä ainakin tuntuu uskovan, että tytöstä tulee koitumaan harmia kasvttiperheelle.
Kinsella ja rouva ottavat tytön lämpimästi vastaan. He ovat
hienotunteisia ja kuittaavat esimerkiksi yökastelun ”patjan itkuna” ja
puhdistavat jäljet yhteisvoimin. He eivät odota Petalista työntekijää, vaan
rouvalle seuralaista päivän askareiden pariin. Työn tahti on kiireetön, mutta
silti kaikki saadaan valmiiksi. Tilanne on tytölle vapauttava ja rauhoittava.
Ennen kaikkea Petal kiintyy Kinsellaan, joka suhtautuu
asioihin vaimoaan järkiperäisemmin, mutta toisaalta osoittaa hellyyttään
avoimemmin. Mies ottaa kävellessä tytön kädestä kiinni. opettaa tätä lukemaan
ja selittää asioita, joita tyttö ei ole ymmärtänyt. Petal ei voi olla vertaamatta
Kinsellaa isäänsä ja tuntee siitä syyllisyyttä.
Kaupunkivierailulla Petalille tulee tunne, että jotkut
ihmiset tietävät hänen taustastaan jotain, jonka perusteella tuomitsevat hänetkin.
Ihmiset tietävät myös, että Kinsellan pariskunnalla on kuin onkin salaisuus,
vaikka rouva on vakuuttanut Petalille hyvin voimakkaasti, ettei talossa
sellaisia saa olla. Toisaalta tytölle opetetaan, että joskus asioista onkin viisaampi vaieta.
Petal uskoi saavansa olla Kinsellan pariskunnan luona
vähintäänkin vuoden, mutta kutsu kotiin tulee syksyllä ennen koulun alkua. Ero
on raastava. Kinsella ja rouva ovat ehtineet kiintyä tyttöön, ja tyttö
puolestaan on hukkua tunteisiinsa joutuessaan päästämään irti ihmisistä, joilta
on ensi kertaa elämässään saanut hellyyttä ja huomiota.
Tuntuu ettei sydän ole minun rinnassani, että kannan sitä
käsissäni, kannan mukanani ja juoksen aivan kuin minusta olisi tullut
viestinviejä sille mitä sisälläni tapahtuu.
Pienoisromaanissa Kasvatti on vain 80 sivua, mutta sen
lauseet ovat tarkoin muotoiltuja, monikerroksisia ja täynnä hienovaraisia
vihjeitä asioista, jotka piilevät sanojen takana. Kirjailija ei selittele
mitään, vaan tarjoaa lukijalle oivaltamisen ja tulkitsemisen mahdollisuuden.
Mielenkiintoinen yksityiskohta kirjassa on se, miten monilla
eri tavoilla Petal nimittää emäntäänsä. Tämä on aluksi nainen, sitten rouva tai
rouva Kinsella ja ihan kirjan lopulla myös Edna. Se on yksi keino kuvata sitä, miten
pienen tytön ajatusmaailma on muuttunut ja näkemys maailmasta avartunut. Claire
Keeganin teksti ja Kristiina Rikmanin oivaltava suomennos tarjoavat jälleen
kerran sykähdyttävän lukukokemuksen!
Kasvatti voitti vuonna 2009 Davy
Byrne’s Short Story -palkinnon ja on nykyisin osana lukion loppututkintoa
Irlannissa. Vuonna 2022 teoksesta valmistui elokuva Hiljainen tyttö,
joka puolestaan on voittanut lukuisia palkintoja eri puolilla maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti