SUTINEN, VILLE-JUHANI: Paratiisista

Kustantaja: Into 2024

Ville-Juhani Sutisen teos Paratiisista sijoittuu 1600-luvun maailmaan. Itämaa eli Suomi on köyhä, joten monet lähtevät sieltä etsimään leveämpää leipää muualta joutuen kokemaan ehkä kahteen kertaan siirtolaisuuden – ensin Suomesta Ruotsiin ja sitten Ruotsista Amerikkaan. Paratiisista-romaani on ensimmäinen osa Uusi maailma -trilogiasta.

Värmlannissa asuvaan suomalaisperheeseen syntyy kaksoset. Poika kuolee, mutta yllättäen Sofie jää henkiin: Likka reistata. Se ei ol saana kuolua. Rutiköyhä perhe ei voi pitää tyttölasta, vaan jättää hänet tienoheen matkatessaan kohti etelää paremman elämän toivossa. Siitä alkaa Sofien tie kohtalon armoilla, mutta aina kuitenkin kaksosveljen varjo vierellään

Viisitoistavuotiaaksi asti Sofie asuu lähes kasvatin asemassa pruukin talossa, mutta joutuu sitten omilleen. Hän on kievarissa keittäjänä ja köyhässä torpassa palkattomana apulaisena. Hän joutuu kärsimään nälkää. Hänet raiskataan, hän tulee raskaaksi ja lähdettää sikiön yrttien avulla, minkä jälkeen hänen seuranaan on yhden varjon sijasta kaksi varjoa.

Jo kauan sitten Sofie oli oppinut, että näkyvän, aineellisen maailman rinnalla tai takana, jossain lähellä mutta vaikeasti havaittavissa ja saavutettavissa, oli toinen todellisuus…Hänestä tuntui, että näkymätön ja näkyvä maailma eivät olleet toisilleen vastakkaisia, vaan toisissaan kiinni niin kuin varjo on kiinni ihmisen jalassa eikä irtoa siitä vaikka kuinka reuhtoisi,

Sofie tuntuu koko ajan ajelehtivan puolittain toisessa maailmassa, mutta onnistuu – kenties noitakeinojen avulla - silti hankkimaan itselleen vakaan aseman. Hän on mukana laivassa, joka vuonna 1638 suuntaa valtameren toisella puolella sijaitsevaan ihmemaahan, jonne ollaan perustamassa Uusi Ruotsi -koloniaa. Se on hänelle uuden elämän ja uuden vapauden alku.

Unelmaa ei voinut syödä, koskettaa tai nähdä, mutta se vei uuteen suuntaan tehokkaammin kuin yksikään merivirta tai taivaan tuuli.

Sofien tarinaan limittyy Lukki-nimisen miehen elämä. Savolaisen tilallisen poika joutuu katovuosien takia lähtemään isänsä kanssa mieroon ja isän menehdyttyä jää Satakuntaan. Kiertelevältä kaupustelijalta Lukki kuulee Ruotsin Värmlannista, jonka metsistä suomalaisilla olisi mahdollisuus saada valtiolta maksutta tila uudisrakentamiseen ja lisäksi muutaman vuoden verovapaus. Kun vaihtoehtona on joutuminen sotaan, on ratkaisu helppo tehdä.

Alku näyttääkin hyvältä, mutta sitten ruotsalaisten viranomaisten mieli muuttuu ja he alkavat ajaa finnejä pois metsistään. Ei kannata antaa siirtolaisten kasketa metsiä peltomaaksi, kun vuorimalmia jalostavien pruukkien puun tarve on pohjaton! Uuteen Ruotsiin päätyy lopulta Lukkikin, vaikkakaan ei vapaaehtoisesti eikä suurin tulevaisuudenodotuksin.

Kirjan loppuosa kuvaa yksityiskohtaisesti Uuteen Ruotsiin muuttavien vaiheita. Ensin rankka laivamatka Pohjois-Amerikan itärannikolle, nykyisen Delawarejoen alajuoksulle. Sitten alueen ”ostaminen” intiaaneilta, jotka eivät käsitä tapahtumasta yhtään mitään. Heille on riittänyt se, että maa tuottaa antimiaan oman mielensä mukaan ja turkiseläimiä metsästetään omiin tarpeisiin.

Siirtolaiset kuitenkin haluavat kesyttää luonnon ja tuoda tilalle tuotteita, joilla käydä kauppaa ja rikastua. Kunnianhimoinen kuvernööri Printz yrittää rakentaa Fort Kristinasta eurooppalaista yhteisöä komeine taloineen, plantaaseineen ja koneineen, mutta maa köyhtyy, turkiseläimet loppuvat, intiaanit pysyvät pakanoina, ihmisten ylpeys työnsä jäljestä katoaa ja yhteydet emämaahan harvenevat.

Uusi Ruotsi -siirtokunnalla on lyhyt kukoistuskausi, mutta jo 1655 se antautuu Uusille Alankomaille. Kävikö kolonia paratiisista sen paremmin sinne vapaaehtoisesti tulleille kuin Ruotsista lähtemään pakotetuille? Onko niin, ettei paratiisia ei olekaan muualla kuin mielen sisällä? Ainakin Sofie ja Lukki kokevat lopulta jonkinlaista onnea tyytyessään kohtaloonsa.

Jonkinlaista osviittaa kirjailijan ajatuksista antaa ruotsalaisen pastori Holmin ja lukemista harrastavan intiaanitulkki Lenapen pitkä keskustelu siitä, mitä he ajattelevat uskonnosta, sivistyksestä ja siirtomaavallasta. Lopulta Lenape johdattelee ovelasti pastorin umpikujaan:

Ei siis ole peltoja?

Ei, luonto antaa tarpeeksi.

 Eikä tupakkaplantaaseja?

 Paratiisissa ei himoita tai tehdä kauppaa.

 Eikä orjia?

Kaikki ovat saman arvoisia.

Eikä Printziä.

Vain Jumala.

Eli paratiisi on niin kuin tämä maa ennen kuin valkoiset tulivat?

Sutinen kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, joiden päähenkilöt kulkevat lähes toistensa jalanjäljissä ja jossain vaiheessa lyhyesti tapaavatkin, kunnes tiet taas erkanevat kohdatakseen uudelleen jossain muualla. Myös elämän aikana tärkeiksi koettuja henkilöitä saattaa tulla heitä vastaan uusissa ympäristöissä. Lukija voi huvitella yhdistellessään lankoja keskenään.

Sutisen kieli on monimuotoista, joskus varsin koukeroista ja vaikeaselkoistakin erikoisten sanojensa vuoksi. Välillä kerronta on karua, karheaa ja jopa rumaa ja välillä runollista ja kaunista. Historiallisten faktojen lisäksi inspiraatiota on otettu kansanuskomuksista ja vanhoista tavoista sekä Raamatusta. Mielenkiintoinen idea on laittaa Sofia vaeltelemaan kotikonnullaan Amerikassa ja mainita, mitä samalla paikalla on tällä hetkellä. Näin menneisyys asettuu päällekkäin nykyisyyden kanssa.

Minä ei ollut kynänjälki kirkonkirjoissa tai muissa papereissa, sillä kirjoihin laitetuilla merkeillä ei ollut suhdetta todelliseen ihmiseen. Minä ei myöskään ollut aineellinen keho, sillä ruumis muuttui, kasvoi, haavoittui, vanhentui, ja silti ihminen oli olevinaan jatkuvasti yksi minä.