KEKKONEN, HELMI: Liv!

Kustantaja: Siltala 2024

Helmi Kekkosen romaanissa Liv! kuvaillaan useamman henkilön näkökulmasta parin kesäpäivän tapahtumia ja samalla paloja henkilöiden menneisyydestä ja heidän välisistä suhteistaan. Kirjan päähenkilö on 22-vuotias opiskelija Liv, joka esiintyy kolmannessa persoonassa, kun taas Livin läheiset eli isä, äiti ja kaksi vanhempaa siskoa sekä paras ystävä Iida puhuvat minämuodossa.

Kesäloma saaressa on kuulunut perheen perinteisiin, mutta vanhempien avioero vaikuttaa yhä tunnelmaan. Perheen kolmesta tyttärestä Ellen ja Telma eivät tuomitse isää, joka asuu Tukholmassa uuden rakastettunsa kanssa, vaan toivovat äidinkin menevän elämässään eteenpäin ja löytävän uuden kumppanin. Liv-kuopus on vihainen isälleen, mutta kapinoi myös äidin asettamia turhauttavia sääntöjä vastaan.

Eräänä päivänä Liv loikoilee rantakallioilla nauttimassa loppukesän raukeasta tunnelmasta, kun viereen istahtaa hieman vanhempi mies. Mies on ilmeisesti tarkkaillut Livin perhettä ja on nyt onkimassa lisää tietoa, mutta kertoo itse vain etunimensä. Jokin miehessä epäilyttää Liviä, mutta samalla myös kiinnostaa ja kiihottaa. Mies ehdottaa ravintolailtaa seuraavalle päivälle.

Hetki kalliolla oli kestänyt korkeintaan puoli tuntia eikä hän tiedä miehestä mitään, ei sukunimeä tai puhelinnumeroa, etunimenkin vain sinnepäin, ja silti edessä tuntuu aukeavan jotain mikä tekee hänestä tällä tavalla ylivirittyneen, levottoman ja kepeän yhtä aikaa, jotain minkä toiselle puolen hän haluaa kurottaa.

Perhe huomaa kyllä seuraavana päivänä Livin olevan epätavallisen levoton ja mietteliäs, mutta uteluista tämä vain kiukustuu. Hän on sentään jo aikuinen eikä velvollinen kertomaan tekemisistään ja suunnitelmistaan muille! Omaiset eivät tietenkään tarkoita pahaa, vaan ovat huolissaan impulsiivisesta ja herkästä nuorimmaisesta ja siksi ehkä liian tunkeilevia.

Tässä perheessä ei ollut tapana antaa kenenkään hoitaa yhtään itään itse ja omalla tavallaan, kaikilla oli mielipide kaikkeen ja rajoja ylitettiin jatkuvasti. Jos joku yritti ottaa etäisyyttä, häneen takerruttiin entistä lujemmin. Useimmiten se tapahtui rakkaudesta, tai sillä se ainakin selitettiin…

Päivä kuluu ja kokkausvuorollaan ahertava Liv laskee tunteja. Illalla hän tapaa miehen, joka tässä vaiheessa kertoo olevansa arkkitehti ja toimivansa ystävänsä talovahtina, mutta ei mitään sen täsmällisempää. Viiniä kuluu illan aikana paljon. Liv humaltuu, haluaa miestä. Mies lähentelee, mutta Liv ei enää haluakaan. Tapahtuu jotain, jota Liv myöhemmin syvästi häpeää.

…miksi häntä hävettää, eihän hän tehnyt mitään ja niin kuin äitikin sanoi, mitään ei oikeastaan edes tapahtunut, tai olisi voinut jotain paljon pahempaa, hirveitä juttuja tapahtui koko ajan, käsittämättömän kauheita asioita kaikkialla maailmassa, joka päivä ja ilta ja yö, tytöille ja naisille… ja silti, häpeä lyö hänen ylitseen, kihelmöi koko kehossa, ihon alla, suonissa ja lihaksissa.

Liv!-romaanin teemana on naisiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta, Nuoren naisen hämmennyksen, syyllisyyden ja häpeän tunteet on kuvattu uskottavasti, samaten se miten vaikeaa on puhua läheistenkään kesken arkaluontoisista asioista. Keskustelu on haparoivaa ja katkonaista, kun oikeita sanoja ei löydy.

Vaihtelevia ovat myös käsitykset siitä, mitä pitäisi tehdä tilanteessa, missä mies ei kunnioita naisen kieltoa, vaan turvautuu väkivaltaan. Siinä näkökulmaan vaikuttavat niin ihmisten luonteet kuin heidän kokemansa asiat, vaikka kaikki yrittävätkin ajatella Livin parasta. Onko tärkeämpää suojella uhria ahdistukselta vai ainakin yrittää saada mies vastuuseen teoistaan? Ja miksi valokiilaan joutuu aina raiskauksen tai pahoinpitelyn uhri, nainen?

Tämä tällainen ei ikinä lopu, ellei kaikki avaa suutaan, ellei jokainen nainen joka on raiskattu, jota on ahdisteltu, lyöty ja uhkailtu, joka on joutunut pelkäämään puolisoaan, ystäväänsä tai ketä tahansa tuttua tai tuntematonta, kerro asiasta eteenpäin. En sano että se olisi helppoa, mutta mitään epäselvää siinä ei ole, ei voi olla.

Helmi Kekkonen kirjoittaa tekstiä, joka toisaalta on tiivistä ja toisaalta ilmavaa. Pienten yksityiskohtien ja jopa yksittäisten sanojen perusteella lukijalle voi jo syntyä mielikuvia tapahtumista ja ihmisistä. Dialogit miltei sulautuvat muuhun tekstiin, mutta se ei vaikeuta lukemista mitenkään. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta on kirjan nimi huutomerkkeineen. Se on ikään kuin  voimakas kehotus: uskalla elää! Livin kohdalla on kuitenkin selvää, ettei mikään tule palaamaan täysin ennalleen – rakas saarikaan ei tapahtuneen jälkeen enää tunnu turvalliselta.