26.3.2018

FAYE, GAËL: Pienen pieni maa

Kustantaja: Like 2018
Alkuteos: Petit pays
Suomennos: Einari Aaltonen

Pienen pieni maa on kirjan kertojan Gabyn (tai oikeastaan Gabrielin) muistelma kahdenkymmenen vuoden takaisista tapahtumista, jotka muuttivat hänen elämänsä ratkaisevasti.

Olin kotoisin tietystä paikasta ja minulla oli perhe, ystäviä ja tuttuja, lämpimän ilmapiirin turva. Löysin sen paikan uudestaan, mutta se on tyhjä siellä asuneista, jotka antoivat sille elämän ja muodon. Muistoni kasautuvat hyödyttöminä silmieni eteen. Luulin olevani maanpakolainen. Seurattuani jälkiäni menneisyyteen tajusin, että minut oli karkotettu lapsuudestani. Se tuntuu vielä julmemmalta.

Tapahtumat alkavat vuonna 1992 pikkuriikkisen Burundin pääkaupungissa Bujumburassa.. Gaby on kymmenvuotias ranskalaisen isän ja ruandalaisen äidin poika. Viime aikoina äiti on alkanut enenevässä määrin huomautella isän siirtomaaherra-asenteesta ja isä suuttua äidin halusta muuttaa Pariisiin asumaan. Muuten elämä tilavassa kodissa muurien takana on turvallista - taloustöistä huolehtivat palvelijatkin ovat ystäviä taustoistaan huolimatta. Gaby kuuluu samanikäisten kavereiden ryhmään, joka ihmetelee maailmaa, pudotelee mangoja puusta, tapelee pahiksia vastaan ja poltelee salaa tupakkaa. Hänellä on kirjeenvaihtotoveri Ranskassa, mukavan Laure-tyttö. Hieman ymmällään Gaby kyllä on siitä, miksi äiti joutui pakenemaan vuonna 1963 Ruandasta. Miksi siellä sodittiin?

-          Sotivatko tutsit ja hutut siksi, etteivät he elä samoilla mailla?
-          Eivät, he kyllä asuvat samassa maassa.
-          No… puhuvatko he sitten eri kieltä?
-          Eivät, vaan samaa.
-          No, uskovatko he eri Jumalaan?
-          Eivät, vaan samaa.
-          No, miksi he sitten sotivat?
-          Koska heillä on erilaiset nenät.

Jo seuraavana vuonna Gabyn turvallinen maailma järkkyy. Oppositio voittaa Burundin ensimmäiset demokraattiset vaalit ja maa saa ensimmäisen hutupresidenttinsä. Pian kuitenkin armeijan tutsiupseerit murhaavat uuden presidentin ja maa suistuu sisällissotaan. Burundin seuraava presidentti kuolee lento-onnettomuudessa yhdessä Ruandan presidentin kanssa, minkä jälkeen Ruandassa alkaa verilöyly, jossa hutujen ääriryhmät järjestelmällisesti murhaavat noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua.

Tapahtumat koskettavat Gabya läheisesti. Äidin Ruandassa asuneet sukulaiset on kaikki tapettu ja heidän kohtaloitaan selvittelemään lähtenyt äiti ei enää koskaan toivu näkemistään raakuuksista. Hänen mielenterveytensä järkkyy ja alkoholinkäyttö vain pahentaa asiaa. Äiti jättää perheen ja katoaa jäljettömiin. Toisaalta Gaby itse on joutumassa mukaan Burundin levottomuuksiin. Ystävät ovat liittyneet jengiin, joka aikoo aseellisesti puolustaa tutseja ja murhata kaikki käsiinsä saamat hutut. Voiko Gaby pysyä puolueettomana? Onko ylipäätään oikeutettua pysyä puolueettomana?

Gaël Fayen (s. 1982) Pienen pieni maa -romaani perustuu hänen omiin kokemuksiinsa.  Alkupuolen valoisissa tunnelmissa hän kuvailee kauniisti ja runollisesti Burundin kulttuuria ja tapoja sekä etuoikeutettujen perheiden elämää. On naurua, tanssia, lämpöä. On aikaa ihailla luontoa. Sen jälkeen sota tuleekin miltei sietämättömän lähelle. Vallankaappauksen aikana radiossa soitetaan Wagnerin Jumalten tuhoa. Mies tapetaan keskellä katua eikä kukaan reagoi mitenkään. Äiti kuiskailee kammottavaa tarinaansa nukkuvan tyttärensä vierellä yö yön perään. Ystävistä tulee tunteettomia raakalaisia. 

Ranskassa kaksikymmentä vuotta myöhemmin mies muistaa kaiken ja näkee kaiken toistuva. Taas lapset pakenevat sotaa ja heppoiset veneet saapuvat Euroopan rannikolle. Maailma on tullut hulluksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti