LAITILA, JOHANNA: Lilium regale

Kustantaja: Gummerus 2019

Lilium regale -romaanin alussa eli Unilukkariksi nimetyssä osiossa ollaan Eskiltunassa vuonna 2018. Hiljaisessa asunnossa vain keski-ikäinen hammassärkyinen tytär Elisa, kolemansairas Else-äiti ja karvanlähtöä poteva koira. Äiti on luurangoksi kuihtunut, puhekykynsä menettänyt ja suurimman osan aikaa tietoisuuden tuolla puolen. Enää ei Elisa voi kysyä äidiltä menneisyydestä, jonka tämä on pyyhkinyt pois lapsuutensa kieltä myöten.

Sitten siirrytään Tornionjokilaaksoon 1940-luvulle. Pieni Else on isän tyttö, joka käy kalastamassa ja imee itseensä isän kertomia tarinoita. Erityisesti kumpaakin kiehtoo kertomus valkoisesta Algen-hirvestä, jonka äänessä soi tunturin syvä ja matala sydän, joka painii pohjoistuulen kanssa ja jonka korvissa kasvaa valkokämmekkää.

Sota vie Elsen isän. Herkkänä runoilijasieluna hän ei kestä näkemäänsä, vaan lopettaa itse elämänsä. Se puolestaan murtaa Elsen hauraan äidin, joka ei enää koskaan pääse tavalliseen arkielämään kiinni. Kyläläisten suussa Hilja on jatkossa ”mäenpään pörrö harmaa leski”. Mummo joutuu ottamaan vastuun perheestä silloinkin, kun on paettava Ruotsin puolelle Lappia tuhoavien saksalaisten tieltä.

Ruotsissa perheelle järjestyy hyvä asuinpaikka hyvien ihmisten parissa. Else sopeutuu pian, saa sydänystävän ja suorastaan verisiskon pihapiirissä asuvasta Ingasta. Tytöt tutustuvat toistensa puhumaan kieleen, ajatuksiin ja kehoonkin suloisen viattomasti ja leikkisästi.

Else piti Ingan sanoja kielensä alla kuin sokeripalaa ja antoi sulaa sinne, ahnehti niitä nälkäisenä, kuin olisi kuollut ilman niitä. Ennen Ingaa roikkui hänen kielensä menneisyyden helmoissa. Hänen kielensä oli täynnä jälkiä, sanojen sammioita, joista osa oli märkiviä rakkuloita, osa kielen poikki risteileviä arpia, joista piirtyi kotiin vievä kartta. Isän sanat olivat hänen kielessään kuin sisälmykset kalassa, siemenet mustikassa tai munasarjat hänen vatsanpeitteidensä alla. Sana sanalta oli Inga lähempänä häntä, ja heidän kielistään tuli uusia teitä, veren reittejä.

Saksalaisten poistuttua on aika palata takaisin kotiin. Elselle se merkitsee eroa ystävästä eikä sydänsurua lievitä kotona odottava Samulikaan. Äiti tuottaa jatkuvasti huolta ja ahdistusta lisää vielä rääväsuinen ja pelottava Urho-eno, jonka pahimpiakin tekoja vähätellään sotakokemusten varjolla. Onneksi Else onnistuu pääsemään pikkupiiaksi kylän uudelle apteekkarille ja tämän rouvalle, kirjakauppiaalle. Kaunis ja elegantti Irina vaikuttaa syvästi Elseen, vaikka matka emännän ja piian välillä ensin tuntuukin ylittämättömältä. Ingan kanssa tehdyt asiat olivat vielä lasten tekoja, mutta nyt ollaan aikuisten maailmassa. Unenomaista ja ihanaa.

Kohtalokkaita asioita kasaantuu lopulta yhteen sumaan enemmän kuin yhden ihmisen osalle pitäisi ja Elsen unimaailma haihtuu. On todellisuus häineen ja hautajaisineen. On uudelleen pakomatka Ruotsiin.

Lilium regale -teoksen henkilöt puhuvat pohjoisen murretta mystisine h-kirjaimineen, mutta mitenkään ei haittaa vaikkei kaikkia sanoja ymmärtäisikään. Kirjan kieli on verevää ja aisteihin vetoavaa, välillä miltei inhorealististakin hajujen ja eritteiden kuvauksineen. Ihmiset maistelevat ja haistelevat sanoja, yhdistelevät eri aisteja keskenään. Miltä tuoksuu oranssi? Appelsiinilta tietenkin! Välillä tosin tuntuu, että tuoreudestaan ja osuvuudestaan huolimatta kuvailevien yksityiskohtien vyöry alkaa väsyttää.

Lumen alle talvella lysähtäneet hajut alkoivat kevään tullen vähitellen nousta maasta. Kevät tuli Stödessä aiemmin kuin kotona Liikajoella, ja jo maaliskuun lopulla hajut alkoivat kohota ilmaan varovasti kuin heiveröisinä haituvina lehikossa, multaisina kyhmyinä aamussa ja uneliaina höyryinä tien pinnassa. Huhtikuun alussa ne syöksyivät ilmoille jo aggressiivisemmin, pistävinä röyhtäisyinä ja öljyisinä tuulahduksina, jotka töytäisivät röyhkeästi tullessaan iholle. Talvihorkassa nuokkuneet hyönteisetkin alkoivat sirahdella hereille.

Johanna Laitilan (s. 1986) esikoisteos on tutustumisen arvoinen. Se kolahtaa lukijan mielenmaisemaan kuin Elsen rakastamassa Edith Södergranin runossa tähti puutarhaan: klang!