Kustantaja:
Gummerus 2019
Alkuteos:
Nei og atter nei
Suomennos: Sanna Manninen
Viisikymppiset Ingrid ja Jan ovat olleet aviossa miltei puolet
iästään ja toteuttaneet kaikki nuoruudenhaaveensa. Ingrid on kuitenkin yhä
pettyneempi. Perhe-elämä on juuttunut tilanteeseen, jossa
täysi-ikäiset pojat ovat yhä äitinsä passattavina ja vaitelias aviomies
vaatimassa viikoittaisen annoksensa seksiä. Työ äidinkielenopettajana ei jaksa
enää innostaa, oppilaat eivät tuota riemukkaita voiton hetkiä eivätkä
työtoverit yhteiseen hiileen puhaltamisen tunnetta. Jopa vapaa-ajan harrastus –
lukupiiri – on tylsää pakkopullaa.
Samaan aikaan Jan nousee kaikkien (itsensäkin) yllätykseksi
ministeriön osastonjohtajaksi. Miehestä tulee nyt rohkeampi ja vapautuneempi,
mikä puolestaan herättää hänen alaisensa Hannen kiinnostuksen. Hanne on
kolmekymmentäviisivuotiaana tuttavapiirinsä ainoa sinkku, joka ei tiedä
kadehtiako vai halveksiako vakiintuneita ystäviään. Hannella itsellään miehet
ja asunnot vaihtuvat tiuhaan tahtiin, koska ensihuuman haihduttua kaikista
löytyy jokin häiritsevä ominaisuus. Elämä ei ole tasapainossa, vaan aina
menossa äärimmäisyydestä toiseen.
Janin ja Hannen välille syntyy omituisen poukkoileva suhde,
jossa vuoroin erotaan ja vuoroin heittäydytään hullun kiihkon vallassa toisen
syliin. Välillä epämääräiseen tilanteeseen kyllästynyt Hanne pistää suhteen
poikki ja Jan anoo paluuta takaisin. Välillä Jan on kylmä ja virallinen ja
Hanne tekee kaikkensa saadakseen tämän lämpiämään jopa perheen perustamiselle.
Oikeastaan luulen, että me kaikki toivomme katastrofia,
hyökyaaltoa, joka huuhtoo kaiken mereen. Sisimmässään kaikki toivovat sellaista
aaltoa siihen päivään saakka, kun se oikeasti tulee. Kaipaamme tilanteita,
joissa on pakko tarrautua kiinni, toivomme että tapahtuu jotain, mikä rikkoo
monotonian ja saa meidät arvostamaan sitä monotoniaa enemmän, toivomme että
jokin saisi meidät helvetti soikoon ryhdistäytymään.
Kirjassa seurataan tapahtumia vuoron perään kolmiodraaman kunkin
päähenkilön silmin, mutta ajassa liikutaan eri tahdissa. Jo melko lailla kirjan
alussa tiedetään, että Jan muuttaa Hannen luo, mutta vasta myöhemmin kerrotaan,
millaisen sisäisen taistelun takana tuo päätös on. Jan haluaisi nimittäin sekä nuorekkaan
suhteen Hanneen että turvallisen vakiintuneen elämän Ingridin kanssa.
Hänen piti vain saada hurjastella vähän, hurjastella
tarpeekseen, jotta voisi palata kotiin puhtaana ja valmiina ja rauhallisena.
Ingrid kuitenkin tuottaa yllätyksen. Hän on lapsena kokenut
niin ikäviä asioita, että on sen jälkeen pelännyt aina pahinta. Hän on luullut
valmistautuneensa kaikkeen:
Siihen, että pojista tulisi masentuneita, narkomaaneja,
väkivallan uhreja, raiskaajia, että heillä menisi huonosti koulussa, että
valmentaja käyttäisi heitä hyväkseen seksuaalisesti, että Jan tai hän itse
kuolisi syöpään, että joku varastaisi heidän identiteettinsä, että lentokone
syöksyisi maahan, että joku ajaisi poikien päälle tai pahoinpitelisi heidät tai
he menehtyisivät kätkytkuolemaan tai aivokalvontulehdukseen. Mutta hänelle ei
ollut koskaan tullut mieleenkään, että Jan häipyisi.
Odottamaton käänne nostattaa Ingridissä monenlaisia tunteita
ja monenlaisia kokeiluja uuden elämän suhteen. Hänelläkin voisi olla
rakastajia, hän voisi jättää perheensä, hän voisi valita aivan uudenlaisen
elintavan! Ingridissä tapahtuva muutos onkin kirjan herkullisinta antia.
Ei, ei ja vielä kerran ei on satiirinen kuvaus
keskiluokkaisista ja keski-ikäisistä ihmisistä, jotka yrittävät tavoitella
onnea tavallisen arjen ulkopuolelta. Vaikka teos onkin viihdettä, onnistuu se
silti paljastamaan myös jotain todellista. Tärkeätkään asiat eivät kestä, jos
niihin ei ole valmis sitoutumaan eikä tekemään työtä niiden eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti