Kustantaja:
Otava 2019
Alkuteos:
Quote Me
Suomennos: Outi Järvinen
Yhdeksäntoistavuotias Kristen kuolee junaonnettomuudessa
ollessaan matkalla opiskelukaupunkiin Philadelphiaan. Vanhemmat tunnistavat pahoin
palaneen ruumiin valokuvien avulla, lähinnä parin korun ja varpaankynsien
sinisen lakan perusteella.
Kristenin äiti Erika tuntee valtavaa syyllisyyttä. Hän oli
luvannut viedä sekä Kristenin että tämän adoptiosisaren Annien perille omalla
autollaan, mutta juuri ennen lähtöä hänelle tarjoutui tilaisuus tehdä rahakas asuntokauppa
ja sen myötä ehkä päästä tavoiteltuun kiinteistönvälittäjien Manhattan Top10:een. Hän valitsi työn.
Aluksi Anniekin tunsi olonsa syylliseksi. Hän patisti
siskonsa lähtemään matkaan aamujunalla yksinään, koska Krissiellä oli Philadelphiassa
sovittuna tärkeä tapaaminen ja Anniella itsellään taas syynsä olla
lähtemättä lainkaan. Nyt Annie on kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei sisko olekaan kuollut. Valokuvien
perusteella tunnistaminen sentään oli aika huteraa eikä missään vaiheessa
otettu DNA:ta tai tutkittu hammaskarttoja. Ehkä maanisessa vaiheessa oleva
Krissie vain noudatti päähänpistoaan ja päätti kadota hetkeksi.
Erika ei voi Annien puheita kuunnella. Hän uskoo Annien
pitävän häntä ainoana syyllisenä Kristenin kuolemaan eikä ymmärrä, että tämä tulkitsee
äidin sulkeutuneisuuden hylkäykseksi. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Erika
kantaa syyllisyyttä, mutta lapsuuden vastaavat tapahtumat hän on sulkenut
visusti pois mielestään.
Annien itsetunto on tainnut aina olla heikko, koska
meksikolaistaustansa ja pyylevyytensä vuoksi ei täytä amerikkalaisia ihanteita.
Äidin torjuvuus saa hänet lopulta pakenemaan tätinsä luo Mackinacin saarelle.
Toisaalta hän on varma siitä, että siskokin on siellä. Ei Krissie ole, mutta
seuraava Annien mieleen juolahtanut johtolanka viekin sitten jo Pariisiin.
Erika hukuttaa surunsa ja huolensa työhön ja asemansa
lujittamiseen. Yhtäkkiä hänen sähköpostiinsa alkaa kuitenkin ilmestyä havahduttavia
viestejä, lyhyitä mietelauseita, jotka ovat Erikalle hyvin tuttuja. Ne ovat
muistikirjasta, jollaisen hän aikoinaan kokosi isoäitinsä ja äitinsä
lausahduksista kummallekin tyttärelleen. Sähköpostin otsikko on ”Menetetty
tytär” ja osoite "etsin.IHMEttä@iCloud".
Etsi puuttuva palanen.
Viisas matkaaja pohtii menneitä polkujaan ennen kuin syöksyy
uuteen seikkailuun.
Tärkeät asiat eivät aina ole niitä, joilla on väliä.
Joskus täytyy pidellä kiinni henkensä edestä, mutta
yleensä kannattaa vain päästää irti.
Rakkaus on mutkikas asia – jos ei uskalla menettää
sydäntään, menettää kaiken.
Kuka viestien lähettäjä on? Voisiko se olla Kristen? Vai
Annie? Lopulta Erikan on kohdattava lukittu menneisyytensä, kohdattava vihansa
ja syyllisyytensä. Annettava anteeksi niin itselleen kuin muille. Katsottava
tulevaisuuteen uusin silmin.
Sanoja sydämestä on tunteita herättävä teos. Se on
toki viihdettä ja juoni paikoin ennakoitavissa, mutta asia on tärkeä. Ihmisillä
on taipumus tehdä omia tulkintojaan toistensa ajatuksista ja yleensä
negatiiviseen suuntaan. Puhuminen tunteista on vaikeaa, mutta vain puhumalla
asiat saadaan selviksi. Ripaus romantiikkaa kirjassa on, mutta siinäkin
sydänsurut miltei ottavat vallan. Ei siis aivan kevyttä luettavaa, muttei liian
raskastakaan kesäiseen päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti