1.7.2020

MPOYI, KAYO: Virtaavan veden sukua


Kustantaja: Atena 2020
Alkuteos: Mai betyder vatten
Suomennos: Ulla Lempinen

Virtaavan veden sukua -romaanin kertoja Adi asuu 1980- ja 1990-lukujen taitteessa vanhempiensa ja siskonsa Dinan kanssa Tansaniassa Dar es-Salaamissa, missä isä työskentelee neuvonantajana Zairen suurlähetystössä. Isän ansiosta perhe kuuluu niihin mustiin, joita belgialaiset siirtomaaisännät kutsuivat kehittyneiksi kongolaisiksi ja joita rasistiset lait eivät koskeneet. Perheen seitsemästä lapsesta neljä vanhinta asuu Kinshasassa Zairessa.

Kirjan varsinaisen tarinan alkaessa vuonna 1989 Adi on viisivuotias kuriton ja utelias tyttönen. Hän on kaiken aikaa silmät ja korvat tarkkoina seuraamassa elämää ympärillään, mutta pientä tyttöä on myös helppo juksata. Niinpä seitsemän vuotta vanhempi Dina saa siskonsa uskomaan, että äidin vatsassa on pähkinä, joka kasvaa ja josta aikanaan tulee vauva.

Adi ei ole ilahtunut uudesta tulokkaasta, joka heiveröisenä ja sairastelevana vie äidin huomion. Lisäksi Adi on vakuuttunut siitä, että tyttö on henki eikä oikea lapsi. Kirkkoon kuulumisesta huolimatta taikausko on osa perheen elämään; noituus, enteet, pahat talot ja kirotut lapset. Nyt toivotaan, että perheen kokema huono onni loppuisi, kun uusi pienokainen ristitään isänpuoleisen isomummon mukaan Maiksi.

Perheen ilmapiiriin vaikuttaa eniten ahkerasti rukoileva, ankara ja jopa fyysistä kuritusta harrastava isä. Hän on omalla tavallaan pyrkinyt suojelemaan lapsiaan, mutta nämä pettävät odotukset ja pakenevat kotoa yksi toisensa perään päämääränään Etelä-Afrikka, Eurooppa tai Amerikka. Myös teini-ikäinen Dina lähtee kotoa salaa. Adi on kyllä sisukas, mutta silti vastuu Main ainoana vanhempana siskona on hänelle raskas.

Olet mitättömin olento maailmassa.
Tytöllä ei ollut rohkeutta, ei rohkeutta.
Et ole mitään.
Tytöllä ei ollut rohkeutta, ei rohkeutta.
Olet vain tyttö
Tytöllä ei ollut rohkeutta, ei rohkeutta.

Adilla ei ole oikein ketään, keneltä kysyä apua ongelmiinsa. Yksi ongelmista on naapurin kaksikymmentäviisivuotias Monsieur Éléphant, joka viekoittelee mairitteluilla ja makeisilla Adin mukaansa harrastamaan jotain, joka selvästikin on kiellettyä ja silti kiehtovaa. Syyllisyydentunne saa Adin kuvittelemaan rinnallaan kulkevan ja vihkoonsa syntejä kirjaavan jumalan, mutta onko tämä arkinen hahmo kovinkaan pelottava?

Olenko minä paha? En pitänyt häntä kädestä ja hän katosi.
Jumala on vaiti.
Minne hän meni, kun hän katosi?
Toiselle puolelle, jumala sanoo.
Kuoleeko Mai?
Jumala puristaa märän puvuntakkinsa hihasta vettä mutta ei vastaa.
Voiko joku pelastaa hänet?
Sinä voit, jumala vastaa.
Adin ajatusmaailmaa muokkaavat myös perheessä kerrotut tarinat, joissa toistuvat perheen siirtomaa-aikaiset kipeät kokemukset ja niistä saadut opetukset. Hyvin usein tarinat liittyvät veteen ja etenkin veden ja naisen väliseen yhteyteen. Naiseuteen ja naisena olemiseen. Jopa nimi Mai, joka annetaan suvun tytöille polvesta toiseen, merkitsee vettä. Naiseuteen liittyvät myös spiraalimaiseksi muotoillut kampaukset, sillä ne symboloivat historiaa, jatkuvuutta ja jopa ihmisen sisintä.

Äidinäiti oli puhunut äidin koko elämän ajan naisen ja veden yhteydestä. Siitä että vesi kuuntelee aina. Että nainen on luotu vedestä ja mies maasta. Että nainen on juokseva, muotoutuva ja ikuinen, mies kiinteä, muuttumaton ja murtuva.

Kymmenvuotiaana Tansaniasta Tukholmaan muuttanut Kayo Mpoyi (s. 1986) hyödyntää esikoisteoksessaan omaa taustaansa ja oman sukunsa tarinoita. Kirjassa ollaan toisaalta tavallisessa arkipäivässä ja toisaalta maagisessa ulottuvuudessa. Toisaalta ollaan suvun jatkumossa ja toisaalta nuoren tytön kehityskertomuksessa. Kiehtova teos!

PS. Sukutarinoissa on viljalti yksityiskohtia ja nimiä, mutta kirjan avussa oleva sukupuu auttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti