SINERVO, HELENA: Tytön huone

Kustantaja: WSOY 2020

Vielä yksi vuorokausi ja sitten Saaran tytär Sofia lähtee opiskelemaan Montréalin yliopistoon. Tiukkana luonnonsuojelijana Sofia ei suinkaan lennä Kanadaan, vaan aikoo kierrellä bussilla pitkin Eurooppaa tapaamassa tuttuja ja jatkaa sitten Ranskasta rahtilaivalla määränpäähänsä. Saara kokee suorastaan fyysisenä kipuna sen, että joutuu eroon lapsestaan.

   Lapsen lähtö on kuin tietoisuuteen tehty leikkaus, ja siihen on ilmestynyt haamusärkyä, tuskan aihioita. Lapsi, minun sisälläni kasvanut, kaikkoaa pois, minun kahden rintani maitoa imenyt uusi parien olento lähtee luotani. Minä olen ollut pari lapseni kanssa. Äiti ja sen lapsi. Madonnankuva, ikoni. Lapsen tietoisuus on ollut minun tietoisuuteni pari.

   Nyt ne erkanevat toisistaan. Olo on kuin tapetulla ja nyljetyllä kaupunkikanilla, jota paloitellaan provencelaista pataa varten. Siis turta ja tunnoton, koska kuollut.

Tuntien huvetessa Saara muistelee omaa elämäänsä. Ensimmäistä ulkomaanmatkaa ja oleskelua Pariisissa. Uhkaavaa tilannetta, johon joutui hyväuskoisuutensa ja seikkailunnälkänsä vuoksi, ja josta selviytyi nipin napin. Niinpä Saara nyt varoittelee vaaroista kaiken aikaa, mutta rempseä ja itsevarma tytär tuskin kuuntelee.

Nuori aikuinen = henkilö, jonka hallitsevimmat ominaisuudet ovat viattomuus ja luottamus. Hän on muotoutuvassa tilassa. Tytön huone: seinät muotoiluvahaa.

Nuori aikuinen = henkilö, joka uskoo, että voimme kuvitella maailman uudeksi ja paremmin toimivaksi ja muuttaa maailman, jos vain tahdomme.

Kuusikymppisen Saaran ajatukset palaavat yhä uudestaan myös lyhyeksi jääneeseen avioliittoon ihanan Timon kanssa. Suurimman osan elämästään Saara on ollut vetäytyvä ja ulkopuolinen, mutta olisiko hänellä vielä mahdollisuus uuteen onneen? Rohkeutta repäistä ja ruveta rikkomaan rajoja? Olisiko Abrahamin Saarassa hänelle esikuva – uskalsihan tämä nauraa Jumalallekin päin naamaa.

Saaran tarinan pitäisi olla harmaiden panttereiden huoneentaulu ja opas vanhenemiseen. Älkää jääkö tuijottamaan ryppyjä ja hupenevaa lihasmassaa vaan huomatkaa tahtotila. Täältä tullaan elämä ja harmaat aivosolut harmaan tukan alla! Itse asiassa Saara korjasi: vaaleanpunaiset aivosolut. Ne ovat harmaita vain kuolleelle ruumiilla.

Kirjan nimi on Tytön huone. Puhetta on itse asiassa kahdesta erilaisesta tytön huoneesta. Ensimmäinen on Saaran opiskeluaikaisen kimppakämpän huone, jonka vuokraisäntä on sisustanut romanttiseksi ja somaksi omaa tytärtään varten. Sen suojissa Saara elää elämänsä pahimmat pelot ja painajaiset Pariisin kokemusten jälkeen. Toinen on tietenkin Sofialta vapautuva huone, jolle pitäisi keksiä uusi tarkoitus. Mitään pyhäkköä Saara ei aio siitä tehdä.

Saara tunsi olonsa levottomaksi ja ajatteli taas tytön huonetta. Mitä tehdä tyhjäksi jäävälle tilalle, jos asiaa katsoo merkitysten näkökulmasta? … Mikä on elämän tarkoitus nyt, kun en ole enää olemassa toista varten vaan ainoastaan itselleni? Mikä ja kuka tämä itse on, tämä rypistyvä hiilijalanjälki, joka pitää oikeutenaan elää mukavaa elämää, shoppailla netissä ja käydä konserteissa?

Monenlaisia muitakin ajatuksia tulee ja menee. Pianonsoiton opettajan päässä soi tietenkin musiikki ja etenkin Schubertin kohtalokas ja julma laulu Forelli, joka jollakin lailla yhdistyy niin omiin nuoruudenkokemuksiin kuin tyttären puolesta koettuun pelkoon. Samoihin tuntoihin liittyvät myös monet muut luontoon ja etenkin lintuihin liittyvät ajatukset ja huomiot. Tytön huone on hieno teos, josta löytää kerrostumia ja symboleja toinen toisensa jälkeen.