ALASALMI, PÄIVI: Sudenraudat

Kustantaja: Gummerus 2021

Päivi Alasalmen teos Sudenraudat perustuu tositapahtumiin: eri pitäjien kirkonkirjojen mukaan susi surmasi Turun seudulla vuosina 1880–1881 ainakin 22 pientä lasta.  Mikä aiheutti tällaisen traagisen suman yhdellä pienehköllä alueella?

Kirjan ensimmäisessä luvussa eletään kevättä 1880. Torppari Aapeli Mehtälä toivoo saavansa kiinni suden, koska taljan hinnalla ja tapporahalla pystyisi korjaamaan rapistunutta torppaa. Raudoista löytyy kuitenkin vain suden käpälä; susi on mieluummin järsinyt jalkansa poikki kuin jäänyt satimeen. Eipä Aapeli aavista, millaiseen kauheuteen tämä tapaus on yhtenä osatekijänä!

Torppien ja töllien asukkaista löytyy monenmoista tyyppiä. On Antti, joka vie joka vuosi sudelta pennut tapporahojen takia ja säästää emon tekemään jälleen uutta pentuetta. On Matti, joka vaimon kuoltua yrittää huolehtia kahdesta pienestä tytärestään, joiden muisti ei aina riitä tarpeelliseen varovaisuuteen. On Eskon-Kreetta, joka yhä uskoo vanhoihin perimätietoihin ja omaan mahdollisuuteensa loitsia susia.

Tähän asti rahvas on suhtautunut petoihin kuin ukkoseen tai hirmumyrskyyn, luonnonvoimaan, jolle ihminen ei voi mitään. Jos susi on ottaakseen, se ottaa. Sen jälkeen se katoaa metsänpeittoon, koska sillä on taikavoimia.

Sanomia Turusta -lehden toimittaja Eetri Ahlroos havaitsee ensimmäisenä, miten monta lasta sudet ovat vieneet ja miten selvästi tapaukset keskittyvät samalle seudulle eli Mynämäen ja Nousiaisten metsiin. Hän ottaa tehtäväkseen tiedottaa ihmisille uhasta, joka saattaa levitä Turun kaupunkiin asti, ja kirjoittaa tunteisiin vetoavasti lapsista, jotka ovat selvinneet suden hampaista, mutta saattavat silti kuolla vammoihinsa.

Ei pienen lapsen cuulu näyttää tältä. Raadeltuna, mätiwänä, isoja haawoja ja arpia kasvoissaan ja kehossaan kantaen he makaavat pehkuissaan houreen ja walveen rajamailla, keikkuvat yhä kuolemanportilla.

Kaupunkilaiset pelästyvät ja alkavat kritisoida maaseudun asukkaita. Miksi nämä eivät tapa petoja? Miksi nimenomaan pienet lapset lähetetään paimeneen? Miksi ei ole vahtikoiria suojelemassa ja varoittamassa?  Selitäpä heille tilannetta: koiravero on köyhille liian kallis, ampuma-aseet on rahvaalta kielletty, metsät on hakattu polttopuuksi, säätyläiset ovat metsästäneet riistaeläimet vähiin…

Yksi keskeisistä henkilöistä on säätyläisneito Henny Caldonius, joka purkautuneen kihlauksen jälkeen lohduttautuu maalaamalla omaperäisiä ja värikkäitä maalauksia. Hennyssä pilkahtavat jo uuden ajan merkit, joita leiskuva rakkaus susijahtia johtavan majurin kanssa ei himmennä: halu opiskella, luoda uraa ja hankkia omaa rahaa. Susiin Henny suhtautuu kiihkottomasti, ehkä jopa suojellen.

Metsässä juoksevat eläimet, joilla ei ollut pienintä aavistustakaan, mitä kaikkea niistä puhuttiin ja mitä niiden hengenmenoksi suunniteltiin. Sudet olivat, elivät ja täyttivät tehtävää, jonka Jumala oli niille määrännyt. Mutta ihmiselle se ei sopinut.

Sudenraudat on rakenteeltaan taidokas ja kieleltään kaunis teos, joka pitää lukijan lujasti otteessaan. Toisistaan poikkeavia näkökulmia on monia. Kaupunkilaiset ja maaseudun asukkaat, kartanonomistajat ja torpparit, miehet ja naiset. Yllättävästi fennomaanitkin osallistuvat susikeskusteluihin, koska Suomen itsenäisyyttä ajaessaan pelkäävät epäonnistuneiden susijahtien tahraavan suomalaisten mainetta.

Alasalmen kirja sopii hyvin pohjustukseksi nykyhetken susikeskusteluihin. Kirjailija ymmärtää maaseudulla elävien ihmisten pelkoa lastensa puolesta, mutta nostaa esiin myös suden oikeudet. Ihminen on puuttunut luonnon kiertokulkuun, kaventanut susien luonnonmukaisia elinmahdollisuuksia ja heikentänyt samalla omaa turvallisuuttaan. Turun seudulla 1880-luvun tilanteesta selvittiin eri tahojen yhteistyöllä, keskustelulla ja kuuntelulla – entä nyt?