Kustantaja: Tammi 2022
Kuka sinä olisit, jos kuolisit nyt?
Mikael on kahdeksanvuotias koululainen, joka yrittää
parhaansa mukaan pitää perheen julkisivua yllä. Maari-äiti on useiden
masennusjaksojen jälkeen vajonnut nyt niin syvälle, ettei jaksa enää edes
nousta sängystä. Mikael laittaa ruokaa, siivoaa, pesee pyykit ja myös äitinsä
hiukset. Mikael väärentää äitinsä nimikirjoituksen koulusta tulleisiin
viesteihin ja käyttää äitinsä pankkikorttia.
Hän on oppinut hyväksi siivoojaksi. Piilottajaksi.
Kätkemään murheet lipaston laatikkoon ja salaisuudet sängyn alle. Hän tietää,
että todellisuus pitää salata.
Kun Mikael eräänä aamuna löytää polkupyörää hakiessaan
varastosta kuolleen naisen, hän ei ilmoita asiasta kenellekään, vaan pakenee.
Kouluunkaan hän ei uskalla mennä. Kaikki tämä, jottei äidin tilanne paljastuisi
viranomaisille. Kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia ovatkin ne, joissa
tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin.
Poliisi saa pian selville, että kyseessä on murha ja että
uhri on kerrostalon asukas, lentoemäntä Orvokki Huovinen. Takaumin selvitetään,
mitkä asiat ovat johtaneet Orvokin kuolemaan. Poliisikuulusteluissa uhrin
tunteneet henkilöt kertovat hänestä kauniisti, mutta esille tulee myös
alkoholiongelma ja suhde naimisissa olevan mieheen. Ennen kaikkea mainitaan
Orvokkia kalvanut suuri suru: Kuisma-veljen itsemurha. Onko Orvokki ehkä
halunnutkin kuolla?
Yksi miljoonasta ei ole dekkari, vaikka siinä
tapahtuukin väkivaltainen kuolema ja vaikka etsitäänkin tekoon syyllistynyttä.
Kirja on ennemminkin pohdintaa elämän sattumanvaraisuudesta. Ihminen pelkää erilaisia
asioita, mutta pelkääminen ei silti muuta millään tavoin kohtaloa, joka kulkee
vääjäämättä kulkuaan. Mihinkään ei pysty valmistautumaan, ei omaan kuolemaan
eikä rakkaan ihmisen menetykseen ja sen aiheuttamaan suruun.
On järjetöntä pelätä, että lentokone putoaa. Ei se, että
on puristanut rystyset valkoisina penkkiä pelasta, jos kone syttyy tuleen. Ei
suruun ja menetykseenkään voi valmistautua. Yhtä järjetöntä on sanoa, että
todennäköisyydet ovat puolellamme. Joku on kuitenkin se yksi miljoonasta.
Kirjan henkilöt tuntuvat esittävän rooleja. Herkkä ja hiljainen
nuorukainen lähtee rauhanturvaajaksi Afganistaniin, koska haluaa olla kuin
isänsä. Leski vaikuttaa rauhalliselta ja tasapainoiselta, mutta on täynnä raivoa.
Psykologi auttaa muita, vaikka on itse pirstaleina. Mikael esittää tavallista
koulupoikaa, vaikka joutuu kantamaan aikuisen vastuuta. Orvokilla rooleja on
ainakin kaksi: tyytyväinen toinen nainen ja peloton lentoemäntä.
Minä näen peilissä lentoemännän, joka on helvetin hyvä
työssään. Itse asiassa paras kaikista. Enkä ikinä halua kenenkään tietävän,
että univormun sisällä olen minä, piilossa.
Kokander ottaa henkilöidensä suulla kantaa monenlaisiin
asioihin. Kannattaako työhyvinvointikyselyihin vastata rehellisesti? Miten
raskas on lastensuojelussa työskentelevän vastuu? Miten ennakoida itsemurhan
uhka? Entä uskon merkitys ihmisen elämässä, kun erilaiset suuntaukset
taistelevat keskenään?
…äiti valitsi väärän jumalan, joka ei mahtunut samaan
taloon niiden isän jumalien kanssa. Minä en ymmärrä miksei ne jumalat voi olla
kavereita keskenään. Eikö se olisi jumalillekin parempi, jos ne ei riitelisi?
Kun niidenhän pitäisi olla pelastus ja rakkaus.
Yksi miljoonasta -teoksen loppuratkaisu on hieman yllättävä, mutta tarkemmin ajateltuna kyllä ihan perusteltu. Henkilöt ovat kuitenkin jääneet tarinan aikana sen verran etäisiksi, etteivät heidän tekonsa ja kohtalonsa suuremmin järkytä.
Harmi jos hahmot jäävät etäisiksi. Kuitenkin alkoi vähän kiinnostaa tämä kirja, hyviä aiheita.
VastaaPoistaMinä koin, että hahmot jäivät etäisiksi, mutta muut voivat tuntea toisin. Kirjassa on joka tapauksessa paljon hyvää.
Poista