29.8.2022

LAITONEN, SILJA-ELISA: Valinta

Kustantaja: Tammi 2022

Keväällä 1941 yhdeksäntoistavuotias Raakel Suviranta pääsee ylioppilaaksi ja varmistaa samalla vanhempiensa iloksi opiskelupaikan Teknillisessä Korkeakoulussa. Ylioppilasjuhlissa neito kuitenkin paljastaa omat aikeensa: hän aikoo suorittaa kurssin Syvärannan Lottaopistossa ja lähteä rintamalle. Määräilemään tottunut äiti poistuu migreeniin vedoten juhlista ja sivaltaa mennessään: ”Etsi sieltä sitten edes itsellesi mies.”

Raakelin suunnitelmien takana on tietenkin isänmaallinen innostus ja tarve auttaa omalta osaltaan Suomea sotaponnisteluissa, mutta enemmän kuitenkin halu kokea ainutkertainen seikkailu. Unelmissaan neitokainen näkee itsensä sankarittarena kehittelemässä aivan uudenlaista salakirjoitusta, välittämässä sodan kannalta ratkaisevan tärkeää viestiä tai pelastamassa ihmisiä.

Hän olisi halunnut sodan jälkeen kertoa suuria tarinoit öistä, joita oli vietetty sysimustassa pimeydessä kranaattitulen katveessa vailla turvaa taikka toivoa. Sellaiset tarinat saivat aina suuremman lauman kuuntelijoita.

Raakelin kummitäti Elisabeth työskentelee Lotta Svärd -järjestön väestönsuojavastaavana, mutta omaa yllättävän paljon valtaa kulissien takana. Hänen ansiostaan Raakel pääsee Syvärannan Lottaopiston viestikurssille, vaikkei ole vielä vannonut lottavalaakaan. Kun kurssitoiminta keskeytyy äkillisesti 15.6.1941, tarttuu täti jälleen ohjaksiin: Raakelin isä ja äidin mieliksi tytär sijoitetaan turvallisesti viestintälotaksi Hangon lähelle.

Taistelut lähestyvät kuitenkin myös Hankoa ja Raakel sattuu valvontavuorollaan ennen linjan sulkeutumista kuulemaan asioita, joita hänen ei pitäisi tietää. Myöhemmin hän salakuuntelee puheluita pari kertaa täysin tietoisesti ja jää kiinni, mutta enteileekö hänelle määrätty loma rangaistusta ja ehkä joutumista lottien Mustalle listalle?

Kotona Helsingissä Raakelista alkaa tuntua, että häntä vastaan juonitellaan, mutta hänpä karkaa! Tärkeimmät tavarat kassissa Raakel astuu itään menevään junaan ja onnistuu ilman virallista määräystä keplottelemaan itsensä Karhumäelle, missä toimii kolmen vuoden ajan erilaisissa tehtävissä: muonituslottana, pesulalottana ja lopulta vainajien pesijänä. Monipuolista työtä, raskasta sekä henkisesti että fyysisesti.

Lottiin ei kaikkialla ja kaikkien taholta suhtauduta myönteisesti. Nainen rintamalla väkivaltaan tottuneiden miesten parissa? Kuukautisten hoito ja vessassa käynti rintamaolosuhteissa? Moraali ja käytös? Kotiliesi-lehdessä lottia syytetään vastuun pakoilusta ja kiitetään kotirintaman naisia heidän tekemästään työstä – ja ennen kaikkea lasten synnyttämisestä. Toki lottien joukossa onkin monenlaista naista, myös johtotehtävissä.

Sodan todellisuus on siis jotain ihan muuta, mitä hieman ujo, naiivi ja hemmoteltu Raakel rintamalle lähtiessään kuvitteli. Hän tottuu kohtaamaan kaatuneita, haavoittuneita ja tärähtäneitä. Hän tottuu kestämään epätietoisuutta, nälkää ja kylmää. Hän tottuu elämään, josta ovat hävinneet värit ja jäljelle ovat jääneet vain harmaa, musta ja ruskea. Vähempikin voi murtaa ihmisen.

Kulkiessaan Esplanadilta Korkeavuorenkadun hämärään hän näki yhä enemmän ja enemmän jalkapuolia sotilaita, mustiin verhoutuneita naisia, nälkiintyneitä lapsia ja ikäloppuja, katua lakaisevia naisia. Tätäkö varten he sotivat, tätä kurjuutta? Raakel muisti ylioppilasjuhlansa ja sen suoranaisen kiihkon, joka hänet oli vallannut, kylmät väreet olivat kulkeneet selkäpiitä pitkin, kämmenet kihelmöineet hänen tarttuessaan sarkaiseen lottapukuun, hän, Raakel Suviranta oli suorastaan toivonut että sota syttyisi! Ja minkä takia?

Valinta-romaani alkaa hieman tyttökirjamaisesti, mutta kehittyy vakuuttavaksi ja monipuoliseksi kuvaukseksi sodan mielettömyydestä. Se aloittaa Suviranta-sarjan, joten on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan kirjailija tarinaa jatkossa vie. Mieltä jäivät askarruttamaan Raakelin vanhemmat, lupsakka laivanvarustajaisä ja köyhästä taustasta noussut kaunis ja mielenterveydeltään hauras äiti, sekä salaperäinen Elisabeth-täti. Raakelin itsensä kohdalla toivoo tietenkin, että hän toipuisi jatkamaan elämäänsä, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Mikä oli heidän uusi normaalinsa, se uusi arki, joka joskus koittaisi? Miten kukaan sodan nähnyt saattoi ostaa jäätelönsä kioskilta ja nauttia siitä, kun elämästä oli viety vuosia, miten kukaan saattoi aloittaa opiskelunsa ja tähdätä tulevaan, kun mielessä kummittelivat näyt jostain sellaisesta mitä kukaan ei ollut koskaan toivonut, mutta mihin he kaikki lopulta olivat osallistuneet.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti