1.8.2022

KOKANDER, JENNI: Yksi miljoonasta

Kustantaja: Tammi 2022

Kuka sinä olisit, jos kuolisit nyt?

Mikael on kahdeksanvuotias koululainen, joka yrittää parhaansa mukaan pitää perheen julkisivua yllä. Maari-äiti on useiden masennusjaksojen jälkeen vajonnut nyt niin syvälle, ettei jaksa enää edes nousta sängystä. Mikael laittaa ruokaa, siivoaa, pesee pyykit ja myös äitinsä hiukset. Mikael väärentää äitinsä nimikirjoituksen koulusta tulleisiin viesteihin ja käyttää äitinsä pankkikorttia.

Hän on oppinut hyväksi siivoojaksi. Piilottajaksi. Kätkemään murheet lipaston laatikkoon ja salaisuudet sängyn alle. Hän tietää, että todellisuus pitää salata.

Kun Mikael eräänä aamuna löytää polkupyörää hakiessaan varastosta kuolleen naisen, hän ei ilmoita asiasta kenellekään, vaan pakenee. Kouluunkaan hän ei uskalla mennä. Kaikki tämä, jottei äidin tilanne paljastuisi viranomaisille. Kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia ovatkin ne, joissa tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin.

Poliisi saa pian selville, että kyseessä on murha ja että uhri on kerrostalon asukas, lentoemäntä Orvokki Huovinen. Takaumin selvitetään, mitkä asiat ovat johtaneet Orvokin kuolemaan. Poliisikuulusteluissa uhrin tunteneet henkilöt kertovat hänestä kauniisti, mutta esille tulee myös alkoholiongelma ja suhde naimisissa olevan mieheen. Ennen kaikkea mainitaan Orvokkia kalvanut suuri suru: Kuisma-veljen itsemurha. Onko Orvokki ehkä halunnutkin kuolla?

Yksi miljoonasta ei ole dekkari, vaikka siinä tapahtuukin väkivaltainen kuolema ja vaikka etsitäänkin tekoon syyllistynyttä. Kirja on ennemminkin pohdintaa elämän sattumanvaraisuudesta. Ihminen pelkää erilaisia asioita, mutta pelkääminen ei silti muuta millään tavoin kohtaloa, joka kulkee vääjäämättä kulkuaan. Mihinkään ei pysty valmistautumaan, ei omaan kuolemaan eikä rakkaan ihmisen menetykseen ja sen aiheuttamaan suruun.

On järjetöntä pelätä, että lentokone putoaa. Ei se, että on puristanut rystyset valkoisina penkkiä pelasta, jos kone syttyy tuleen. Ei suruun ja menetykseenkään voi valmistautua. Yhtä järjetöntä on sanoa, että todennäköisyydet ovat puolellamme. Joku on kuitenkin se yksi miljoonasta.

Kirjan henkilöt tuntuvat esittävän rooleja. Herkkä ja hiljainen nuorukainen lähtee rauhanturvaajaksi Afganistaniin, koska haluaa olla kuin isänsä. Leski vaikuttaa rauhalliselta ja tasapainoiselta, mutta on täynnä raivoa. Psykologi auttaa muita, vaikka on itse pirstaleina. Mikael esittää tavallista koulupoikaa, vaikka joutuu kantamaan aikuisen vastuuta. Orvokilla rooleja on ainakin kaksi: tyytyväinen toinen nainen ja peloton lentoemäntä.

Minä näen peilissä lentoemännän, joka on helvetin hyvä työssään. Itse asiassa paras kaikista. Enkä ikinä halua kenenkään tietävän, että univormun sisällä olen minä, piilossa.

Kokander ottaa henkilöidensä suulla kantaa monenlaisiin asioihin. Kannattaako työhyvinvointikyselyihin vastata rehellisesti? Miten raskas on lastensuojelussa työskentelevän vastuu? Miten ennakoida itsemurhan uhka? Entä uskon merkitys ihmisen elämässä, kun erilaiset suuntaukset taistelevat keskenään?

…äiti valitsi väärän jumalan, joka ei mahtunut samaan taloon niiden isän jumalien kanssa. Minä en ymmärrä miksei ne jumalat voi olla kavereita keskenään. Eikö se olisi jumalillekin parempi, jos ne ei riitelisi? Kun niidenhän pitäisi olla pelastus ja rakkaus.

Yksi miljoonasta -teoksen loppuratkaisu on hieman yllättävä, mutta tarkemmin ajateltuna kyllä ihan perusteltu. Henkilöt ovat kuitenkin jääneet tarinan aikana sen verran etäisiksi, etteivät heidän tekonsa ja kohtalonsa suuremmin järkytä.

2 kommenttia:

  1. Harmi jos hahmot jäävät etäisiksi. Kuitenkin alkoi vähän kiinnostaa tämä kirja, hyviä aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koin, että hahmot jäivät etäisiksi, mutta muut voivat tuntea toisin. Kirjassa on joka tapauksessa paljon hyvää.

      Poista