20.7.2023

PESONEN, EMMI: Taikurin tyttäret

Kustantaja: Otava 2022

Taikurin tyttäret -romaanin alussa ollaan Helsingissä vuonna 2021. Näkökulma on lähes kolmekymppisen Innan (viralliselta nimeltään Indra), joka elää parisuhteessa Marian kanssa ja työskentelee arkeologisten löytöjen tutkijana. Innalla on lonkkavika, jota on leikattu tytön ollessa nelivuotias, mutta joka silti aiheuttaa yhä kipua. Henkinen paine näyttää vaikuttavan kivun määrään, sillä isoisän kuolema ja etenkin isoisän varastosta löytyvä hämmentävä valokuva voimistavat sen sietämättömäksi.

Isoisä oli koulutukseltaan lääkäri, mutta kiinnostus yliluonnollisiin asioihin sai hänet työskentelemään hypnotisoijana ja jopa taikurina. Niinpä Innalle on luontevaa kääntyä lonkkakivussaan hypnoterapeutin puoleen. Istunnossa paljastuu, että Innan koko elämä on rakentunut valheelle, jota kaikki hänelle läheiset ihmiset ovat pitäneet yllä. Inna päättää hyödyntää tutkijan taitojaan ja kaivautua salailujen taakse.

Ei minulla ollut kuin tarinan alku tai loppu – miten sitä nyt halusi katsoa – eikä minulla ollut aavistustakaan sitä tiedolla tekisin, joten ainoa keinoni selviytyä oli yrittää katsoa aihetta kuin arkeologista löytöä, joka minulle ole annettu tutkittavaksi.

Menneisyyden avaaminen alkaa vuodesta 1975, jolloin Innan tuleva äiti Linda on noin viisivuotias ja hänen pikkusiskonsa Magda syntyy. Tyttöjen äiti on synnytyksen jälkeen masentunut ja voimaton, mutta kyseessä saattaa olla hieman huomiontavoitteluakin. Isä taas ei kiireiltään ennätä osallistua perhe-elämään, vaikka lupaileekin monenlaista. Näin vastuu kodinhoidosta ja vauvasta jää pienelle Lindalle. Sisarusten välille syntyy tuona aikana vahva side; he ovat toistensa tärkeimmät ihmiset.

Linda ei koskaan saanut tarpeekseen pikkusiskonsa naurusta. Pulleat jalat sätkivät, ja sormet sohivat ilmaa, kun Linda kutitti pehmeää vatsaa: ilo pulppuili, kupli ja poreili, eikä mikään murhe tai huoli yltänyt heihin, ei vaikka Linda olisi yöllä kuullut vanhempien riidan, äidin itkun tai kiinni paukahtavan oven ja pihalta pois ajavan auton. Uusi aamu pyyhki aina menneen yön tullessaan.

Lindan ollessa kaksitoistavuotia äiti muuttaa Porvoon kodista Helsinkiin ja ottaa Magdan mukaansa. Äidin mukaan Magda tarvitsee häntä, koska ei vieläkään osaa pukea vaatteita kunnolla päälleen eikä lukihäiriön vuoksi pärjää koulussa ilman tukea. Tosiasiassahan nimenomaan Linda on tähän asti auttanut ja lohduttanut siskoaan, mutta hänet äiti haluaa jättää pitämään huolta isästä. Vai onko asiaan jokin muu syy?

Linda kirjoittaa Magdalle joka päivä kirjeen, vaikkei pikkusiskon vaikeudet tietäen odotakaan vastausta. Puhelinkeskustelut ovat lyhyitä ja jäykkiä ja tapaamisia äiti suostuu järjestämään vain harvakseltaan. Äiti on päässyt uuden miehen rinnalla uudenlaisen elämän makuun, joten Magdan kaipaus siskon perään taitaa hieman loukata häntä. Lopulta äiti kieltää sisarusten tapaamiset, koska uskoo nimenomaan heidän ”sairaalloisen läheisen” suhteensa aiheuttavan Magdan kouluongelmat.

Teini-ikä on vaikeaa kummallekin sisarukselle. Lindalla ei ole kuukautisia vielä viisitoistavuotiaanakaan, mikä tietenkin saa hänet tuntemaan itsensä vääränlaiseksi, kunnes isä lopulta ymmärtää tilanteen ja auttaa hypnoosilla tytärtään. Sen jälkeen Lindan elämä solahtaa näennäisesti kohdilleen, mutta tosiasiassa hänen sisimmässään ammottaa iloton tyhjyys, jota hän yrittää täyttää jatkuvalla työnteolla.

Magda puolestaan on koulukiusattu anorektisuutensa ja lukihäiriönsä vuoksi. Hän alkaa lintsata koulusta ja sekaantuu päihteisiin ja väkivaltaankin, mutta itsekeskeinen äiti ei huomaa tyttärensä ahdistusta rellestäessään viinapäissään miesystäviensä kanssa. Turvallisen aikuisen viisitoistavuotias Magda löytää lopulta eräästä äidin ryyppykaverista, joka on ainakin aluksi hienotunteinen ja ymmärtäväinen eikä käytä tyttöä hyväkseen. Hänen kauttaan Magda kuitenkin tutustuu kokaiiniin.

Magdan huumeidenkäyttö on paljastuessaan järkytys sukulaisille. Välttääkseen kuulemasta moitteita ja sanojen takana kuultavia pettymyksen ja häpeän tunteita Magda lakkaa soittamasta Lindalle ja vastaamasta tämän puheluihin. Onhan hän jo vuosia selvinnyt ilman siskoaan, jonka kiintymyksen uskoo jo aikaa menettäneensä. Eikä hän halua tuntea syyllisyyttä tekemistään valinnoista, vaan ainoastaan elää omaa ainutkertaista elämäänsä.

Tarinan kaari tuo lopuksi lukijan takaisin Innaan. Hän on jäljittänyt Lindan ja Magdan tarinaa, mutta samalla myös omia hajanaisia muistojaan ja niiden oikeellisuutta. Lopulta hän päätyy siihen, ettei oikeastaan ole väliä, onko jokin tieto totta vai ei – tärkeintä on rakentaa tarina, johon voi uskoa ja jonka kanssa voi elää. Tämän hyväksymisellä on hyvä seuraus: lonkkakipu alkaa hellittää!

… minä tiedän, että kaikki mitä minä muistan on totta ja tapahtunut minulle tai meille. En enää välitä kuka nuo kuvat on päähäni piirtänyt ja milloin. Ei sellaisella lopulta ole merkitystä. Olen jokaisen muiston itselleni ominut, ja niistä on tullut osa minun tarinaani.

Taikurin tyttäret -romaani kertoo siitä, miten rikki lapsi voi mennä, kun häneltä riistetään turvallisuudentunne ja rakkaan ihmisen läheisyys. Tästä saattaa joutua kärsimään myös seuraava sukupolvi, vaikka se ei tietäisikään syytä ahdistukseen, joka tuntuu niin sielussa kuin kehossa. Kaihoisa tarina erilleen revityistä sisaruksista pysyy jännittävänä, kun uusia tietoja paljastuu sopivin välein ja tunteiden kiemurat avautuvat.

Näyttelijä ja käsikirjoittaja Emmi Pesonen (s. 1977) on saanut Taikurin tyttäret -romaaniin vaikutteita omasta työstään, mutta myös suvustaan: leikkisästä äidistään ja sisäänpäin kääntyneestä isästään sekä isoisästään Claes Cedercreutzista, joka aikoinaan toi hypnoosin Suomeen ja perusti Suomen ensimmäisen teinisirkuksen.

 

2 kommenttia: