Kustantaja: WSOY 2023
Alkuteos: Young Mungo
Suomennos: Laura Jänisniemi
Douglas Stuartin (s. 1976) esikoisromaani Shuggie Bain
voitti Booker-palkinnon vuonna 2020. Nyt suomeksi on ilmestynyt Stuartin toinen
romaani Nuori Mungo. Teoksissa on paljon yhtäläisyyksiä:
tapahtumapaikkana lähiö Skotlannin Glasgow’ssa ja samankaltainen perheyhteisö
eli poissaoleva isä, alkoholisoitunut äiti, kovapintainen isoveli, älykäs ja
huolehtiva sisko ja herkkä pikkuveli, jonka kautta asioita katsotaan. Silti kyseessä
on ihan omanlaisensa tarina.
1990-luvun Glasgow'ta jakavat kahtia niin varallisuuserot kuin uskontokin. Hamiltonin perhe
on köyhä; käytettävissä ovat vain äidin työttömyyskorvaukset ja jotkin
satunnaiset tulolähteet. Uskonnoltaan perheenjäsenet ovat protestantteja, mutta
uskonsuunta on vain nimeke, jolla he voivat puolustella katolilaisia kohtaan
tuntemiaan ennakkoluuloja ja joka oikeuttaa perheen esikoisen Ha-Han (Hamishin)
johtamien joukkojen veriset tappelut katolilaisia nuoria vastaan.
Perheen äiti Mou-Mou (Maureen) sai ensimmäisen lapsensa
viisitoistavuotiaana ja oli yhdeksäntoistavuotiaana jo kolmen lapsen äiti. Nyt hän
on 34-vuotias ja katsoo ansainneensa sen, että voi omistautua vain itselleen.
Se tarkoittaa reipasta ryyppäämistä ja halukkaan miehen etsimistä. Lapset
joutuvat pitämään huolen itsestään ja kärsimään välillä nälkääkin.
Niinä päivinä kun Mou-Mou alkoi juoda, riivaaja ehkä
vaikeni hetkeksi. Mutta joskus hän joi itsensä niin humalaan, että hänestä tuli
ihan eri ihminen, ihan eri olento. Ensimmäinen merkki oli ihon veltostuminen,
ikään kuin hänen oikeat kasvonsa olisivat liukuneet sivuun ja paljastaneet pinnan
alla vaanivan vieraan naisen. Mungo ja hänen veljensä ja siskonsa kutsuivat
tätä velttoa versiota Variksenpelätiksi, se oli kuin sydämetön, hitaasti
laahustava linnunpelätin.
Mou-Mou käy kyllä AA-kokoontumisissa, vaikkei yritäkään
tosimielessä raitistua, sillä elämä ilman alkoholia on hänen mielestään tylsää.
Tärkeintä hänelle on tavata ihmisiä. Erotuksena muista Maureen-nimisistä
osanottajista hänen kutsumanimensä on Maanantai-torstai-Maureen.
Kirjan nimihenkilö Mungo on viisitoistavuotiaana huomiota
herättävän kaunis. Hänellä on kuitenkin joitakin ongelmia: Touretten
oireyhtymä, vaikeus ymmärtää ihmisten puheiden todellista sisältöä ja
ahdistuneisuus, joka saa pureskelemaan pyyhkeitä, ikkunankarmeja,
kaukosäädintä… Kiusantekoon koulutoverien taholta riittäisi jo sekin, että poika
on saanut nimensä Glasgow’n suojeluspyhimyksen mukaan!
Kirjassa liikutaan vuorotellen viiden kuukauden päässä
toisistaan olevissa aikatasoissa. Ensimmäiseksi Mungo tavataan toukokuussa, kun
hän on lähdössä kalastamaan Loch Lomondin rannoille kahden aikuisen miehen
kanssa, jotka Mou-Mou on tavannut AA:n kokouksessa. Mou-Mou ei tiedä miehistä yhtään mitään, mutta
uskoo näiden pystyvän tarjoamaan Mungolle tosimiehen mallia ja opettamaan
oikeanlaisia miehisiä taitoja. Jos hän olisi vaivautunut tutkimaan taustoja,
Mungo olisi säästynyt paljosta!
Tämä oli Mungon omaksi parhaaksi, ja silti hän kehtasi
tuijottaa äitiään murheellisen näköisenä. Oli niin kuuma ettei Mou-Mou jaksanut
moista hölynpölyä. Mungo kävi hänen hermoilleen. Ala mennä! äiti toisti
äänettömästi ja otti kulauksen kylmää teetä.
Syy siihen, miksi Mungoa halutaan niin epätoivoisesti
miehistää, selittyy saman vuoden tammikuussa alkaneista tapahtumista. Mungo oli
silloin hyvin turhautunut toisaalta isoveljen johtamien jengiläisten tuhoamisvimmaan ja toisaalta jengiläisten poliisien taholta saamaan kohteluun, toisaalta
äidin selittämättömiin poissaoloihin ja toisaalta Jodie-siskon äitiin
kohdistamiin parjauksiin, toisaalta isoveljen jakelemiin selkäsaunoihin ja toisaalta omaan
pelkuruuteensa. Kyyhkysiä hoitelevan Jamesin tapaaminen oli jotain, mitä hän
tarvitsi jaksaakseen.
Nuorukaiset olivat kuin löytöretkellä; täynnä kokeilunhalua,
hellyyttä ja toiveikkuutta. Muutaman kuukauden Mungoa vanhempi James oli jo
valmistautunut etsimään maailmalta jotakin suvaitsevaisempaa paikkaa, mutta
odottaisiko hän, kunnes Mungokin täyttäisi kuusitoista vuotta? Pystyisikö Mungo
jättämään äitinsä, jota rakasti täydestä sydämestään ja josta tunsi olevansa
vastuussa?
Mungon rakkaus ei ollut epäitsekkyyttä; hän ei vain
mahtanut sille mitään. Mou-Mou tarvitsi niin vähän, ja Mungo rakasti niin
paljon, että se tuntui hirveältä haaskaukselta. Se oli satoa, jota kukaan ei
ollut kylvänyt, ja se kukoisti köynnöksessä, jota kukaan ei hoitanut.
Mungoa ei häirinnyt se, että James on katolilainen, mutta
perheessä syntyi paniikki, kun nuorukaisten ystävystyminen paljastui ja syntyi myös
epäilyksiä suhteen laadusta. Mungon lähettäminen kalastusreissulle pohjoiseen
oli hätäratkaisu, mutta loppujen lopuksi se johti aivan yllättäviin ja toivoa herättäviin käänteisiin.
Douglas Stuartilla on taito yhdistää yhteiskunnallista
näkemystä henkilöidensä yksityiselämään. On järkyttävää ja yllättävää, miten
köyhää ja näköalatonta on joidenkin ihmisten elämä ollut 1990-luvun
Skotlannissa. Eikä uskontojen välistä ennakkoluuloisuuttakaan yhdistäisi
Skotlantiin vaan Pohjois-Irlantiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti