SCHLINK, BERNHARD: Jälkeläinen

Kustantaja: WSOY 2026

Alkuteos: Die Enkelin (2021)

Suomennos: Pirkko Roinila

Kansi: Martti Ruokonen

Seitsemänkymppinen kirjakauppias Kaspar Wettner saapuu iltakymmeneltä töistä kotiin ja ymmärtää alakerran kaaoksesta, että Birgit-vaimo on jälleen juopotellut. Kaspar siivoaa paikat, mutta löytää yläkertaan ehdittyään Birgitin kylpyammeesta kuolleena. Humalatilasta johtuva onnettomuus vai itsemurha?

Kaspar on koko pitkän avioliittonsa ajan tuntenut, ettei Birgit ole ollut hänelle täysin avoin. Vaimo on ollut levoton ja etsinyt koko ajan jotain uutta: henkisyyttä Intiasta tai taitoja kultasepäntyössä, kokkauksessa ja kirjoittamisessa. Salaisuuksien laatu paljastuu vasta, kun Kaspar löytää Birgitin käsikirjoituksen ”Ankara Jumala”.

Mutta Birgitillä oli oma elämänsä, sekin oli omalla tavallaan kokonainen ja täydellinen, hän ei vain tuntenut sitä eikä tiennyt, mikä siinä oli hyvää ja mikä huonoa.

Pikku Birgitille isä oli sankari, mutta SS-joukkoihin kuulunut mies piti sodan jälkeen unohtaa. Nuori Birgit ponnisteli ihanteellisen DDR:n rakentamiseksi ja ”uuden ihmisen” hyväksi, mutta tulos osoittautui pettymykseksi. Vuonna 1964 hän osallistui Saksan opiskelijanuorison helluntaitapaamiseen Itä-Berliinissä ja tutustui länsiberliiniläiseen Kaspariin.

Kasparia viehätti Birgitin kauneus ja poliittinen kiihkottomuus ja Birgitiä etenkin Kasparin luotettavuus. Yhteinen tulevaisuus oli Birgitin mielestä mahdollista vain lännessä, joten Kaspar salakuljetti rakastetulleen pakomatkaa varten tarvittavat rahat ja matkustusasiakirjat. Hanke onnistui ja 16. tammikuuta 1965 Birgit saapui Tempelhofin lentokentälle.

Uusi elämä ei kuitenkaan vastannut Birgit odotuksia. Idästä paenneeseen suhtauduttiin uteliaasti, mutta toisaalta myös alentuvasti. Hänen odotettiin hylkäävän kaiken itään liittyvän ja osoittavan syvää kiitollisuutta siitä, että hänet oli otettu vastaan onnelliseen länteen. ”Ankara Jumala” -teksti kertoo Birgitin juurettomuudentunteesta:

DDR:stä ei koskaan voi tulla maata, josta uneksittiin. Sitä ei ole enää olemassa. Ne, jotka jäivät, eivät voi iloita omasta maastaan. Ne, jotka lähtivät, eivät voi palata; heidän maanpakonsa ei lopu koskaan. Siitä johtuu tyhjyys. Maa ja unelma ovat peruuttamattomasti kadonneet. En minä peruuttamatonta katoamista sure. Mutta tyhjyyttä suren. Tyhjyys. Tyhjyyden tuska. Tuska.

”Ankara Jumala” paljastaa sen, mitä Birgit ei pystynyt kertomaan: hän oli jo ensitapaamisen aikaan raskaana. Hän oli rakastunut puoluevirkailijaan, joka loppujen lopuksi halusikin suhteesta vain siittämänsä lapsen. Paula-ystävä auttoi Birgitiä synnytyksessä ja sai tehtäväkseen viedä tyttövauvan sairaalan tai orpokodin kynnykselle – ei missään tapauksessa lapsen isälle!

Ilmeisesti Birgit harkitsi ennen kuolemaansa tyttärensä etsimistä. Hän oli jo selvittänyt Paulan osoitteen, mutta viivytellyt yhteydenotossa. Ehkä häntä pelotti, ettei tytär olisikaan Birgitin kuvittelema voimakas, elämäniloinen ja onnellinen nainen? Että tyttärellä olikin mennyt huonosti ja hän syyttäisi siitä Birgitiä?

Paula kertoo Kasparille seuraavaa: hän vei vauvan Birgitin tahtoa uhmaten sen isälle. Svenjaksi nimetty tyttö oli oikea unelmalapsi, mutta muuttui teini-iässä holtittomaksi ja joutui sijaisisänsä passittaman nuorisokotiin. Se oli hirvittävä paikka, josta vapauduttuaan Svenja ei enää koskaan ottanut yhteyttä sijaisvanhempiinsa.

Lopulta Kaspar löytää Svenjan Itä-Saksan Mecklenburgista, missä tämä asuu puolisonsa ja neljätoistavuotiaan Sigrun-tyttärensä kanssa völkisch-yhteisössä. Liikkeen päämääränä on kohottaa Saksa kolmannen valtakunnan aikaiseen suuruuteen juurimalla pois maahanmuuttajat, muslimit, juutalaiset ja homot.

Tieto Svenjan oikeasta taustasta on perheelle yllätys, mutta kysymys perinnöstä nousee silti heti esiin. Kaspar satuilee testamentista, jonka mukaan perheelle maksettaisiin vuosittain määräsumma, mutta yhdellä ehdolla: Sigrunin pitäisi viettää lomansa Kasparin luona. Lomien aikana Kaspar aikoo tarjota tytölle näkymän toisenlaiseen maailmaan, vaikka Svenja varoitteleekin:

Jos yrität kääntää hänet sitä vastaan, mihin me uskomme, niin peli on pelattu. Riippumatta siitä pidätkö sinä hänestä tai hän sinusta tai saammeko sinulta lisää rahaa vai emme. Kyse ei ole meistä. Sigrun kuuluu Saksalle, enkä minä aio sallia, että sinä otat hänet pois omalta maaltaan.

Sigrunin suuri ihanne on keskitysleireillä vartijana työskennellyt Irma Grese, jota pitää rohkeana marttyyrinä. Jos Gresen työn seurauksena kuolikin jokunen juutalainen, niin nämä olivat rikollisia, jotka ansaitsivat kohtalonsa. Kasparin opetukset historian tosiasioista saavat Sigrunin toisinaan mietteliääksi, mutta kotona vanha vakaumus lujittuu taas.

On kuitenkin yksi isoisää ja lapsenlasta yhdistävä asia: klassinen musiikki. Sigrunilla on synnynnäinen kyky ymmärtää musiikkia, joten hän lumoutuu myös muiden kuin saksalaisten säveltäjien tuotannosta ja edistyy Kasparin hankkiman opettajan avulla pianonsoitossa suurin harppauksin. Ehkä musiikki osoittautuu Sigruniin voimavaraksi, kun myrskyisät ajat koittavat.

Kirja kuvaa kauniisti Kasparin ja Sigrunin välille vähän kerrassaan kehittyvää luottamusta ja kiintymystä. Siinä on side, jonka uskoisi kestävän! Sigrun on kirjan henkilöistä kiinnostavin ja vivahteikkain, mutta rauhaa rakastava Kaspar on tosi sympaattinen. Osa henkilöhahmoista on ehkä tarkoituksella jätetty melko stereotyyppisiksi.

Jälkeläinen-romaanin kerronta etenee rauhallisesti ja kiihkottomasti, mutta antaa lukijalle hieman jännitettävääkin. Näkökulma on Kasparin, jonka hämmennys kuvastuu pohdiskeluissa ja poukkoilevissa ajatuksissa. Tarkkanäköiset ja joskus humoristiset huomiot kuvaavat osuvasti niin ihmisiä kuin tapahtumia ja ympäristöäkin.

Jälkeläinen on kiinnostava teos. Se kertoo tavallisten ihmisten näkökulmasta Saksan jakaantumisen ajasta ja siitä, millaisia vaikeuksia kahden ideologialtaan ja historialtaan eri suuntiin kehittyneen maan yhdistäminen on tuottanut ja tuottaa yhä. Se kertoo myös siitä, miten helposti hyväksyntää ja tukea kaipaava nuori voi ajautua ääriliikkeen jäseneksi.

Bernard Schlink (s. 1944) opiskeli oikeustiedettä Länsi-Berliinissä, missä osallistui Kasparin tavoin helluntaikokoontumisen vuonna 1964, ja toimi uransa aikana juristina ja oikeustieteen professorina. Kirjailijana hän tuli kansainvälisesti tunnetuksi vuonna 1995 romaanillaan Lukija. Suomeksi Schlinkiltä on käännetty Lukijan ja Jälkeläisen lisäksi myös novellikokoelma Jäähyväisvärit.

On olemassa vain yksi totuus. Se ei ole minun eikä sinun, se vain on. Kuin aurinko ja kuu. Ja kuten kuu, se on toisinaan vain puoliksi näkyvissä ja silti kaunis ja pyöreä.