21.9.2026

KNAPP, FLORENCE: Nimet

Kustantaja: WSOY 2026

Alkuteos: The Names (2025)

Suomennos: Irmeli Ruuska

Kansi: Eva Navarro Quijano

Englantilaisen Florence Knappin esikoisromaani Nimet kertoo kolme eri versiota eräästä perheestä. Kaikissa versioissa lähtökohta on sama. Kaunis irlantilaistaustainen balettitanssija Cora ja komea lääkäri Gordon tapaavat ja menevät jo viiden kuukauden seurustelun jälkeen naimisiin. Pian heille syntyy tytär Maia. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, sillä hurmaava seuramies Gordon on kotona väkivaltainen ja sadistinen hirviö.

Varsinaiset tarinat alkavat vuodesta 1987, jolloin Cora ja yhdeksänvuotias Maia käyvät rekisteritoimistossa ilmoittamassa Maian pikkuveljen nimen. Sukupolvien perinteen mukaan nimen pitäisi olla isän mukaan Gordon, mutta Coralla ja Maialla on omat suosikkinsa. Rekisteröintipäivän jälkeen perheen elämään palataan seitsemän vuoden välein aina koronavuoteen 2022 asti.

Cora ei ole koskaan pitänyt Gordon-nimestä. Siitä, miten se alkaa pirstoutuvalla äänteellä, joka tuo mieleen rusentuva, kovan karamellin, ja päättyy tömähdykseen, aivan kuin joku paiskaisi maahan urheilukassin.

Ensimmäisessä versiossa poika saa Maian ehdotuksesta nimen Bear. Jo matkalla rekisteritoimistosta takaisin kotiin Coraa alkaa pelottaa eikä pelko ole turhaa. Kuullessaan pojan nimen Gordon saa silmittömän raivonpuuskan, jonka seurauksena yksi ihminen kuolee ja Gordon joutuu vankilaan.

Tapahtuneen jälkeen Cora ei pysty enää luottamaan miehiin. Aikuistuva Maia puolestaan pohtii, johtuuko hänen rakastumisensa naisiin siitä, että hän on syntynyt lesboksi vai siitä, että pelkää miesten olevan kuin isä. Bear noudattaa nimensä merkityksiä ja on aikuisenakin halattava, rohkea ja vakaa.

Toisessa versiossa Cora ilmoittaa rekisteriin pojan nimeksi sen, josta itse on aina pitänyt: Julian eli taivasisä. Vakuuttelut siitä, että nimi juhlistaisi Gordonin isyyttä ovat turhia, mutta Cora kestää rangaistuksensa pystyssä päin ja varmana ratkaisustaan.

Gordon tappaa Coran, kun Julian on viisivuotias. Maia ja Julian muuttavat Irlantiin äidinäitinsä Sílbhen luo ja yhteydet Englantiin katkeavat. Perhetragedia hankaloittaa kuitenkin pitkään sekä Julianin että Maian rakkauselämää, sillä etenkin Julian pelkää perineensä isältään huonot geenit.

Kolmannessa versiossa poika rekisteröidään isänsä tahdon mukaisesti Gordoniksi, mutta Cora jää masennuksensa takia tälle etäiseksi. Poika palvoo isäänsä ja yrittää herättää huomiota kertomalla äidistään isän ahnehtimia törkeitä valheita. Nuoruudenihastuksensa kohdalla Gordon käyttäytyy yhtä tökerösti ja on vähällä turmella tytön koko elämän.

Cora yrittää lastensa vuoksi kestää iskut ja potkut, mitätöinnin ja kontrolloinnin. Hän kyllä pakenee useampaan kertaan, mutta palaa aina takaisin luottaen kauniisiin lupauksiin ja hetken hellyydenosoituksiin. Tuskinpa hän tajuaa, mihin kaikkeen mies pystyy asemansakin ansiosta.

Toiveita. Haaveita. Sitten piinaa ja pettymystä. Uhrautumista jonkin lopulta saavuttamattoman asian vuoksi.

Maia on tietoinen äitinsä tilanteesta, mutta pelkää aikuisenakin isäänsä niin paljon, ettei uskalla tehdä mitään. Gordon puolestaan aikuistuu vasta koettuaan täydellisen romahduksen. Hänen ja isä-Gordonin kohtaloita verrataan vanhaan myyttiin, jonka mukaan Saturnus söi poikansa, mutta tuli lopulta heistä yhden voittamaksi. Olisiko Gordon nuoremmasta samaan?

Vaikuttaisiko pojan nimi tosiaan ratkaisevasti hänen elämäänsä? Eikö ennemminkin merkitystä ole sillä, miten pitkään poika elää isänsä vaikutuspiirissä? Myös Coran käytös vaikuttaa: taisteleeko hän vai lamaantuuko. Samoja henkilöitä tulee vastaan kaikissa versioissa, mutta heidän merkityksensä vaihtelee. Esimerkiksi Sílbhe-mummin kohdalla ero on varsin suuri.

Knapp kuvaa riipaisevasti perhettä, jossa isän väkivaltaisuus ohjaa kaikkien elämää ja vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteenkin. Gordon vanhemman toimintaa selitetään sillä, että hän itsekin on sukupolvesta toiseen jatkuneen käyttäytymismallin uhri, mutta olisihan hänellä ollut monessa kohtaa vapaus valita toisin.

Aihe on raskas, mutta kirjailija on tuonut joka versioon myös toiveikkuutta. Luvut ovat lyhyitä ja keskittyvä henkilöiden elämän tärkeimpiin käänteisiin, joten eri versiot pysyvät toisistaan erillään melko hyvin. Toisinaan joutuu jännittämään henkilöiden puolesta ja ehkä hieman itkemäänkin. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos on kyseessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti