26.11.2018

SUND, LARS: Missä musiikki alkoi


Kustantaja: Teos 2018

Lars Sundin Pietarsaari-trilogian itsenäinen toinen osa Missä musiikki alkoi jatkaa vuonna 2014 ilmestyneessä Kolme sisarta ja yksi kertoja -romaanissa tutuiksi tulleiden Ulla-Majn, Maggin ja Iriksen tarinaa. Nuo kolme naista ystävystyivät vuonna 1948 osallistuessaan pietarsaarelaisen harrastajateatterin kunnianhimoiseen hankkeeseen, Anton Tšehovin Kolme sisarta -näytelmään. Traagisten tapahtumien vuoksi näytelmä ei saanut edes ensi-iltaa. Missä musiikki alkoi puolestaan sijoittuu 1960-, 70- ja 80-luvuille ja siinä pääroolin ottaa jo seuraava sukupolvi. Pietarsaaren lisäksi ollaan myös New Yorkissa ja Vaasassa.

Missä musiikki alkoi -romaanin nimetön kertoja on jo koulupoikana ollut lähes pakkomielteisesti kiinnostunut Alf Holmista, kauniista ja jollakin salaperäisellä tavalla muista poikkeavasta nuorukaisesta. Aikuisena hän päättää kirjoittaa Alfin elämänkerran, tien rautalankabändien harrastajasta Tom of Finland -oopperan juhlituksi säveltäjäksi. Mistä Alfin musiikki alkoi, mistä hän poimi innoituksen sävellyksiinsä?

Alfin musiikillinen lahjakkuus oli jo varhain selvää kaikille muille paitsi hänen äidilleen. Ulla-Maj sulki korvansa tiukasti kaikelta, mikä vihjasikaan siihen suuntaan, että pojasta saattaisi tulla loistava konserttipianisti tai säveltäjä. Alfista tulisi äitinsä tavoin opettaja! Piste! Mutta eihän neroutta niin vain padota, sen joutuu Ulla-Maj pettyneenä ja katkerana toteamaan.

Alfin tarinaan liittyy kiinteästi Ulla-Majn ystävän Maggin perhe. Maggi on naimakaupan ansiosta varakas seurapiirirouva, joka uskottelee itselleenkin elävänsä loistavaa parisuhdetta ja perhe-elämää. Maggin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että totuuden lopulta iskiessä hän kestää sen uljaasti. Sitä hän ei tiedä, että kaikki perheen kolme tytärtä ovat kukin vuorollaan ihastuneita Alf Holmiin.

Hieman maagisiakin piirteitä kirjassa on. Tarinan kertoja on saanut poikien leikin seurauksena kivensirun silmäänsä ja samalla kyvyn nähdä ihmisten pään sisään. Eikä ainoastaan nykyhetkeä. vaan myös menneisyyden ja ajoittain myös tulevaisuuden. Haamujakin seudulla liikuskelee.

Mistä Alfin musiikki siis sai vaikutteensa? Lentokoneen äänistä, avaruusolioista, merestä, Frank Zappasta, hautajaisvirrestä, jazzista, Erik Satien ja Steve Reichin musiikista…

…sinfonia on oudon hypnoottinen sävellys, jossa Alf yhdistää musiikin virtaan aitoa lentoradioliikennettä, suihkumoottorin ujellusta, kaikuvia kuulutuksia, poliisiauton sireenin ulvontaa, John F. Kennedyn äänen hänen vannoessaan presidentin virkavalaa 20. tammikuuta 1961 sekä tunnussävelmän Kippari-Kalle-piirretystä, joka oli hänen suosikkinsa amerikkalaisen TV:n animaatiosarjoista.

Sundin romaani noudattaa hyväksi havaittua keinoa kirjoittaa lähihistoriasta: mainintoja ajankohdan musiikista, viittauksia kotimaan ja maailman tapahtumiin sekä tunnetuihin henkilöihin. Vertailukohtana tulee mieleen toinen suomenruotsalainen kirjailija Kjell Westö, joskin Sundin kerronta on rönsyilevämpää ja enemmän eri aikatasoissa liikkuvaa. Alfin elämäkertaa kirjoittava kertoja sanoo matkivansa työssään sinfonian rakennetta eli palaavansa aina uudestaan tiettyihin teemoihin ja niin tekee myös Lars Sund. Taitavaa tarinointia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti