LEFTERI, CHRISTY: Aleppon mehiläistarhuri

Kustantaja: S & S 2021

Alkuteos: The Beekeeper of Aleppo

Suomennos: Leena Ojalatva

Missä on mehiläisiä, siellä on kukkia, ja missä on kukkia, siellä on toivoa ja uutta elämää.

Aleppon mehiläistarhuri -romaanin kertoja on Nuri-niminen syyrialainen mies. Alussa hänellä on kaikki hyvin: koti Aleppon kukkuloilla, kaunis taiteilijavaimo Afra, pieni Sami-poika ja serkkunsa Mustafan kanssa viidensadan yhdyskunnan mehiläistarha, jonka tuotteita myydään ulkomaillakin. Sitten äärijärjestö nimeltä Daesh alkaa voimistua ja Syyriassa syttyy sisällissota.

Mustafa vaistoaa jo varhain vaaran ja lähettää vaimonsa ja tyttärensä Englantiin. Itse hän lähtee matkalle vasta menetettyään mehiläispesät vandaalien tuhoiskussa ja poikansa Daeshin tappamana. Viikkoa myöhemmin räjähtää pommi, joka surmaa Samin ja sokeuttaa Afran. Surun jähmettämä Afra suostuu jättämään kotinsa vasta sitten, kun on itsekin kuolemanvaarassa.

Tie kohti Englantia on vaikea ja pelottava. Ensin Turkkiin, sitten täyteen ahdetussa veneessä Leroksen saarelle ja sieltä viranomaiskyydillä Ateenaan, jonka kaoottisille ja turvattomille pakolaisleireille rahattomat ja vailla kontakteja olevat ihmiset juuttuvat avuttomina pitkiksi ajoiksi. Onneksi on sentään pakolaisten välistä ystävyyttä ja huolenpitoa. Nurikin ottaa suojelukseensa Samin ikäisen Mohamedin, jolla ei ole ketään muuta turvanaan.

Pakolaiset oli luokiteltu. Syyriasta paenneilla oli etusija, niin meille oli kerrottu. Afganistanista ja Afrikan mantereelta tulleet joutuivat odottamaan pidempään tai ehkä ikuisesti. Mutta tässä puistossa tuntui siltä, että meidät kaikki oli unohdettu.

Nuri ja Afra kulkevat pitkän matkan myös henkisesti. Kummallakin on vammansa, mutta Afran sokeus on näkyvää ja Nurin ongelmat paljastuvat vasta tarinan mittaan. Koska Nuri on kirjan kertoja, muodostuu lukijalle kuva Afrasta hänen näkemyksensä perusteella eikä välttämättä aivan oikeudenmukaisena. Kuinka mies osaisikaan kuvitella, millaista äkisti sokeutuneen naisen on elää täysin toisten avun varassa? Millaista on taiteilijalla, joka ei näe ympäristöään?

Tajuan, että olen unohtanut rakastaa Afraa. Tässä on hänen vartalonsa, hänen kasvojensa uurteet, tässä on hänen ihonsa tuntu, tässä hänen poskeaan halkova haava, joka johtaa häneen – kuin tie se johtaa hänen sydämeensä saakka. Nämä ovat niitä teitä, joita me päätämme kulkea.

Aleppon mehiläistarhurissa eri aikatasot limittyvät toisiinsa sulavasti. On onnellinen aika ennen sotaa, on painajaismainen pakomatka ja on nykyhetki englantilaisessa majatalossa odottamassa turvapaikkapuhuttelua. Tarina vetää ja ahdistuksen jälkeen herää myös toivo. Ehkä Afra ja Nuri saavat vihdoin turvapaikan ja mahdollisuuden hyödyntää taitojaan. Ehkä he löytävät uudelleen keskinäinen yhteyden ja luottamuksen.

Tällaisen kirjan lukeminen muistuttaa siitä, miksi aivan tavallisista ihmisistä tulee pakolaisia, millaisiin vaaroihin he turvaa etsiessään joutuvat ja miten epäreilua kohtelua kokevat. Nämä ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka pakolaiset ovatkin pudonneet otsikoista muun uutisvyöryn tieltä.

Psykoterapeutti Christy Lefterin vanhemmat pakenivat Kyprokselta Britanniaan 1970-luvulla, joten hänelle muodostui jo lapsena käsitys siitä, millaisia traumoja sota voi aiheuttaa ihmisille. Idean Aleppon mehiläistarhuri -romaaniin Lefteri sai toimiessaan vuosina 2016 ja 2017 Unicefin vapaaehtoisena työntekijänä pakolaisnaisten ja -lasten parissa Ateenassa.