LUNDBERG, ULLA-LENA: Jää

Ulla-Lena Lundberg (s. 1947) on monia palkintoja voittanut suomenruotsalainen kirjailija. Hän on saanut valtion kirjallisuuspalkinnon vuosina 1971, 1982 ja 1992 ja vuonna 1990 Ruotsin akatemian Suomi-palkinnon, joka annetaan suomenruotsalaiselle kirjailijalle merkittävästä työstä Suomen ruotsinkielisessä kulttuurielämässä. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon Lundberg on ollut ehdolla vuosina 1977, 1992, 1994 ja 2002. Ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi Lundberg on ollut aikaisempina vuosina kolme kertaa eli vuonna 1987 Botswanaan sijoittuvalla trillerillä Kalaharin hiekkaa, vuonna 1989 ahvenanmaalaista talonpoikaispurjehdusta kuvaavalla teoksella Leo ja vuonna 2001 sotaromaanilla Marsipaanisotilas. Tänä vuonna on vuorossa Lundbergin neljäs ehdokkuus, nyt teoksella Jää.

Toinen maailmansota on ohitse ja usko tulevaisuuteen voimistunut. Toivoa täynnä on myös nuori pappi, joka sotapappivuosiensa jälkeen aloittelee uraa ulkosaaristossa, monista pienistä luodoista koostuvassa seurakunnassa. Iloinen ja innostunut mies rakastuu nopeasti sekä seutuun että sen asukkaisiin. Häntä eivät lannista pappilan vetoisat huoneet, hankalat kulkuyhteydet tai eri luotojen asukkaiden välinen pikkumainen kilpailu. Hän iloitsee seurakunnan väkevästä veisuusta, luonnon tarjoamista ihmeistä ja kasvavasta perheestään. Hänessä ei ole ennen ollut hengen paloa, mutta saarella se löytyy. Tänne hän haluaa pysyvästi jäädä! Myös pieni ja pippurinen Mona-vaimo viihtyy saadessaan hoidella karjaansa, puutarhaansa ja talouttansa. Mona kantaa pappilassa vastuun käytännön elämästä ja järjestyksestä, jotta mies voisi keskittyä seurusteluun, sielunhoitoon ja suuriin suunnitelmiin. Hän rakastaa yli kaiken lempeää ja sopuisaa miestänsä, jopa enemmän kuin lapsiaan. Pieniä tyttöjä käy hieman sääliksi – äidin kasvatusmenetelmät ovat kovia eikä isä pidä niihin puuttumista soveliaana

Lundberg kuvaa mukaansatempaavasti elämää karulla saarella, jossa ei kasva juuri mitään ja jossa myrskyt myllertävät ja jäät paukkuvat. Jää on avuksi saarelta toiselle kulkiessa, mutta se voi koitua myös kuolemaksi. Postinkantaja on sääolojen asiantuntija ja hänen kursiivilla kirjoitetut mietelmänsä tuntuvat ennustavan tulevia tapahtumia. Posti-Antonilla ovat suojanaan vainajien henget, mutta henget eivät varoita ja tue niitä, jotka eivät henkiin usko.

Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Miten tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreää sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä.

Kirjassa kaikki henkilöt tuntuvat oikeilta eläviltä ihmisiltä, jopa vähäisemmässäkin roolissa olevat. Heidän elämäänsä on helppo eläytyä, jännittää heidän puolestaan tai heidän kanssaan, iloita hyvistä hetkistä ja itkeä suuren surun kohdatessa.