Pirjo Hassinen (s. 1957) on yksi vuoden 2012 Finlandia-palkintoehdokkaista teoksellaan Popula. Hassinen on ollut Finlandia-ehdokkaana aiemminkin eli vuonna 1996 teoksella Voimanaiset, vuonna 2002 teoksella Jouluvaimo ja vuonna 2004 teoksella Kuninkaanpuisto. Vuonna 2003 hän oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittajaksi teoksellaan Mansikoita marraskuussa.
Popula-teoksessa Hassinen käsittelee ajankohtaista aihetta eli äärioikeiston nousua poliittiseksi mahtitekijäksi. Millaisilla keinoilla ääniä kalastetaan? Miten suosiota pidetään yllä? Kuva on kärjistetty, mutta samalla pelottavan uskottava.
Hassisen kirjoissa henkilöt eivät juuri koskaan ole miellyttäviä, mutta silti heidän vaikuttimiaan saattaa ymmärtää. Populassa joukko ihmisiä ajautuu tilanteeseen, joka tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja josta ei löydy tietä pois. Yksi näistä on Pirjo, entinen konttorin tehonainen ja nykyinen työtön. Viimeinen niitti itsetunnolle on taidekriitikon arvio Pirjon herkistä akvarelleista: ”Kyllä kukkataide on kakkataidetta”. Katkeroitunut Pirjo hyökkää taidemuseossa abstraktin kukkataulun kimppuun tussi kädessä – täytyyhän kukille saada edes ääriviivat! Osa ihmisistä aplodeeraa, osa tuomitsee. Tuomitsijoiden joukossa on Pirjon tytär Rita, jonka suhde äitiin on muutenkin kireä. Osittain tämä johtuu nuoruusaikoihin liittyvistä kipeistä ja hävettävistä asioista, joita Rita ei halua paljastaa äidilleen. Ahdistusta tuottaa myös takkuinen yritys rakentaa uusperhettä leskimiehen kanssa. Ehkä mies ei ylipäätään ole vielä valmis uuteen suhteeseen, mutta kiilaa puolisoiden väliin lyö myös miehen Etelä-Afrikasta adoptoima tytär Tuulia. Rita saa rasistin leiman ja potkut perheestä kivahtaessaan Tuulialle suutuspäissään: ”Mene sinä takaisin Afrikkaan!”
Pirjon tueksi ja lohduksi tulee pihapiirissä asuva Perttu. Perttu on (lievästi kehitysvammainen?) nuorimies, joka komean kroppansa ansiosta on päässyt ravintolan portsariksi. Liiallisesta voimankäytöstä seuraavat potkut ja samaan aikaan nolo väärinkäsitys aiheuttaa porttikiellon hoitokotiin, jossa Pertun Alzheimeria sairastava äiti viettää viimeisiä hetkiään. Itsetuntoa kohottaa asema Popula-puolueen johtajan luottomiehenä ja Pirjon syli. Pirjo taas saa Populalta tukea ja tunnustusta taiteilijanurallaan.
Popula-puolue tuntuu tarjoavan vastauksen syrjäytyneelle ja vihaiselle ihmiselle. Ministeri Jukka Kalmari on puolueen sujuvapuheinen johtaja, jonka paatos peittää alleen laskelmoinnin ja tunteettomuuden. Kerran Kalmarin pelisilmä tosin pettää pahasti, mutta raha ja vahvat taustavoimat vetävät miehen kuiville. Sijaiskärsijäksi joutuu Perttu, mutta väkivallasta saa osansa myös sattumalta paikalle osunut tummaihoinen Tuulia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti