Kustantaja:
Tammi 2019
Alkuteos:
Kärlekens Antarktis
Suomennos: Outi Menna
Inna on heroinisti ja prostituoitu. Eräänä päivänä hän
lähtee tuntemattoman miehen kyytiin ja tulee brutaalisti murhatuksi. Jollakin
tasolla mies vaistoaa, että nainen on pelon ulkopuolella, koska elämä ei enää
merkitse hänelle mitään. Jollakin tasolla Inna vaistoaa jo etukäteen miehen
halun tappaa, mutta ei tee mitään pelastaakseen itsensä.
Läpitunkeva, pohjattoman syvä pettymykseni on yhtä kuin
veren jäätymispiste, rakkauden äärimmäinen Antarktis.
Monenlaisia kysymyksiä herää. Miksi Inna on niin
välinpitämätön elämänsä suhteen? Onko murhaaja suunnitellut tekoaan jo pitkään
ja varustautunut sitä varten? Valinnut paikankin? Haluaisiko mies jäädä kiinni
ja saada rangaistuksen vai kokeeko hän teon jotenkin vapauttavana?
… tuntui kuin me olisimme kumpikin odottaneet jotakin,
kylmiä siiveniskuja vanhan enkelin saapuessa vihdoin pelastamaan minua. Mutta
olin kyllästynyt enkeleihin, olin kyllästynyt toivomaan pelastusta sillä kukaan
ei kuitenkaan voisi auttaa minua. Tämä paikka oli minun kuolinsijani, minun
suuri ikkunani ikuisuuteen, aukko josta saatoin pudottautua jättääkseni
maailman.
Kirjan yhdessä tasossa seurataan hetkiä syrjäisen järven
rannalla Innan silmin. Ikään kuin ulkopuolisena hän seuraa kuolemaansa ja sen
jälkeisiä tapahtumia sekä kuvailee kiihkottomasti raakoja yksityiskohtia. Hän
palaa kirjan edetessä niihin yhä uudestaan, lisää yksityiskohtia ja muuttaa
aiempaa kertomustaan. Oliko hän sittenkään niin halukas kuolemaan kuin ensin
antoi ymmärtää? Millaisia ajatuksia hänen mielessään liikkuu, kun hän tulevien
vuosien aikana seuraa äitinsä surua, sijaiskoteihin sijoitettujen lastensa
varttumista ja murhaajansa kylmää elämää?
Osaan kysymyksistä saa vastauksia, kun Inna kelaa läpi
menneisyyttään. Vanhempiensa rajua alkoholihuuruista rakkautta, joka sulki
heidät omaan kuplaansa lasten ulottuvilta. Innaa pikkuveljensä hoivaajana ja
lohduttajana, kunnes tämä lähti pois ja jäljelle jäi vain syyllisyys. Äidin
osoittamaa hyljeksintää. Lohdun löytymistä huumeista.
… yhtenä päivänä lakkasin sietämästä tavallisuutta ja
astuin toiselle puolelle. Seisoin lasinsirusateessa ensimmäinen piikki
kädessäni, ja jos pystyisin, kertoisin miten kaunista se oli, aivan kuin kaikki
olisi yhtäkkiä valaistu sisältäpäin. Se oli kuin lasiseinä, joka särkyi
äänettömästi ja avasi maailman.
Innan elämässä kovin moni asia tuntuu noudattavan edellisen
sukupolven luomaa kaavaa. Hänkin on päihderiippuvainen, joka rakastuu toiseen
päihderiippuvaiseen. Hänkin rakastaa kiihkeästi, mutta menettää lopulta
rakastettunsa. Hänkin joutuu luopumaan lapsistaan ja elämään loppuelämänsä
jatkuvan surun ja kaipuun vallassa.
Perheemme yllä lepää kirous, suuret vesiputoukset toivat
mukanaan pimeyden joka saastutti jokiveden ja soljui sukupolvesta toiseen.
Lapsena ajattelin, että voisin kumota kirouksen, mutta sen sijaan antauduin sen
vietäväksi ja se oli helppoa, seurasin vain kultaista uomaa joka kulki maiseman
halki selvänä kuin virtaava joki.
Stridsbergin kirjassa rumuus yhdistyy kauneuteen. Sen
henkilöt ovat itsetuhoisia eivätkä elättele toiveita tulevaisuuden suhteen,
vaan kaipaavat vain hetken unohdusta. Tapahtumat ovat raadollisia ja
yksityiskohdat kuvottavia. Kaikki on kuitenkin kuvattu lumoavan runollisella
tyylillä, miltei mystisellä kirkkaudella. Rakkauden Antarktis on kirja,
joka puhuttelee, lumoaa ja kauhistuttaa.
Sanotaan, että ihminen kuolee kolmesti. Ensimmäinen
kertani oli silloin kun sydämeni lakkasi lyömästä hänen käsiensä alla
metsäisessä järvenrannassa, toinen kerta taas silloin kun maalliset jäännökseni
haudattiin Solnan kirkon kupeeseen Ivanin ja Rakshan läsnä ollessa. Kolmas
kerta on silloin kun joku lausuu viimeistä kertaa nimeni maan päällä. Odotan
sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti