2.6.2021

ITÄRANTA, EMMI: Kuupäivän kirjeet

Kustantaja: Teos 2020

On vuosi 2168 Maan tai vuosi 68 Marsin ajanlaskun mukaan. Marsia kohti matkustavat Lumi Salo Jupiterin Europa-kuulta ja Lumin puoliso Sol Uriarte Maasta päin. Sol ei kuitenkaan saavu Harmonian siirtokuntaan lupauksensa mukaan, vaan lähettää viestejä: tule Datongiin, tuo puinen rasia työhuoneen kirjoituspöydän laatikosta, katso kanavaa 12, palaa kotiin. Ikävissään Lumi alkaa kirjoittaa kirjeitä puolisolleen.

Olen tallentanut itseeni hetkiä vuosien aikana, tehnyt niistä tarinaa: meidän tarinaamme, Sol. Minulla on muisto hetkestä, jolloin ensimmäistä kertaa taivut puoleeni ja kosketat minua kuin rakastettua kosketetaan. Jos vertaisin sitä hetkeen, joka ajassa todella tapahtui, ne eivät enää olisi yhtäläiset… Mutta miten mieleni säilyttämät kirkkaat kokemukset poikkeavatkin todesta, niille rakentuu se kertomus, jonka olen itselleni kertonut. Sol, kun katson noita kuvia, ne halkeavat ja monistuvat, sirpaloituvat aaveiksi limittäin toistensa päälle. Nekin asiat, joiden tiedän jääneen tapahtumatta, tulevat tosiksi. Katson aikaa ja avaruutta, ja kaikki tapahtuu kerralla, jokainen tarina, jonka olisimme voineet elää tai jättää elämättä.

Maasyntyinen Lumi oli kuusitoistavuotias muuttaessaan pois Talvimaasta. Silloin Lumi nimittäin sai kutsun parantajan työhön sielueläimeltään ilvekseltä ja osoitti myös kokeissa olevansa hengeltään riittävän vahva kulkeakseen Maailmanpuuta pitkin paikasta toiseen. Solia etsiessään Lumi käyttää taitoa hyväkseen, mutta käyttääkö hän sitä sallitulla tavalla?

Etnobotanisti Sol (jonka sukupuoli jätetään arvoitukseksi) puolestaan on intohimoisesti keskittynyt etsimään keinoja maapallon vesien puhdistamiseen sieniä, leviä tai jäkälää käyttämällä. Maa on suurelta osin asuinkelvoton tulvien, saasteiden ja sotien vuoksi. Silti kaipuu sinne tuntuu siirtyvän sukupolvelta toiselle, niillekin, jotka eivät ole koskaan Maassa käyneet.

Marsissa syntyneet ja kasvaneet ihmiset kaipaavat Maata. Horisonttia, avomerta, taivasta ja aurinkoa. Tiede uskoo sen johtuvan siitä, että evoluutio ei ole ehtinyt muutosten tasalle. Kehityimme lajina Maan oloissa ja oloihin, emme maanalaiseen keinovaloon. Sellainen ikävä voi lukita itsensä ihon alle ja syödä ihmistä sisältäpäin. Parantajat uskovat, että se on yksi sielunsairauden syistä. Sielu pyrkii vaeltamaan kohti kotia, josta se on raastettu pois, ja repeää.

Marsissa on alettu kuitenkin suhtautua yhä torjuvammin Maasta saapuviin pakolaisiin. Kapinallisena tunnettu Sol yrittää julkisesti kannustaa Marsin asukkaita lisäämään humanitääristä apua alkukodilleen, jonka luonnonvaroja riistämällä planeetan vauraus on sentään aikoinaan saavutettu. Solin mukaan siirtokunta kyllä pystyy ottamaan vastaan enemmän pakolaisia elintason siitä kärsimättä.

Kuinka pitkälle Sol on valmis menemään puolustaakseen asiaansa? Kuuluuko hän Kivenkääntäjät-ympäristöjärjestöön, joka näyttää mielenosoitusten sijasta ruvenneen harrastamaan ekoterrorismia? Mitä tarkoittaa tunnuslause: Maa herää ja kivet puhuvat, ja pimeä väistyy vetten päältä?

Ajattelen elämää, joka minun on sovitettava ylleni kuin vieras vaate: jossain minun on osattava olla muutakin kuin aave menneissä huoneissa. Jossa en voi palata siihen, mitä oli, vaan minun on rakennettava uusi maailma siitä, mitä on nyt.

Itärannan kieli on runollisen kaunista, mutta paikoin niin henkevää, että se alkaa tuntua jo itsetarkoitukselliselta. Kirjan herkkä henkisyys ei kuitenkaan kätke sitä, että puhe on nykyhetkeen liittyvistä polttavista aiheista kuten pakolaisuus, ilmatonmuutos, luonnonvarojen riisto ja ekoterrorismi. Mihin asti hyvät tarkoitusperät oikeuttavat menemään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti