Kustantaja: Otava 2021
Alkuteos: The Thursday Murder Club
Suomennos: Arto Schroderus
Coopers Chasen eläkeläiskylä sijaitsee Kentin vehreässä
kreivikunnassa. Luksusluokan asuinalueen keskellä sijaitsee vanha
luostarirakennus, josta löytyvät uima-allas, harrastetilat ja tasokas ravintola.
Kylässä asuu noin kolmesataa yli kuusikymmentäviisivuotiasta asukasta ja
reseptilääkkeiden lisäksi siellä käytetään silmiinpistävän paljon tasokkaita
viinejä.
Yksi Coopers Chasen harrastajaryhmistä on Torstain
murhakerho, joka tutkii vanhoja ratkaisematta jääneitä rikoksia. Ryhmän
muodostavat salaperäisen vaikutusvaltainen Elizabeth, ammattiyhdistysjohtaja
Ron, psykiatri Ibrahim ja uutena jäsenenä sairaanhoitaja Joyce. Elizabethin
kanssa ryhmän perustanut komisario Penny on nykyisin koomassa hoitokodissa,
mutta Elizabeth käy kuitenkin säännöllisesti selostamassa kerhon toimintaa
ystävälleen.
Muutama lasi viiniä ja murhamysteeri. Hyvin sosiaalista
mutta myös veristä. Onhan se hauskaa puuhaa. He tapasivat aina torstaisin
(siitä myös nimi). Torstaisin, koska palapelihuoneessa oli kaksi tuntia vapaata
Taidehistorian ja Ranskan kielen keskustelutaidot -ryhmien
välissä. Koska huone oli aikoinaan varattu ja varataan yhä edelleen nimellä Japanilainen
ooppera – vapaata keskustelua, he saivat aina olla rauhassa.
Yhtäkkiä eläkeläiskylän rauha on uhattuna. Alueen omistaja
Ian Ventham aikoo rakennuttaa lisää asuntoja läheiselle kukkulalle, kaataa
puita ja repiä luostarissa eläneiden nunnien hautausmaan auki. Luvat
hautausmaan siirtämiseen hänellä jo on, mutta lisäksi hän yrittää saada vanhan
lammasfarmarin myymään tiluksensa. Tässä yhteydessä Ventham aikoo myös päästä
eroon pitkäaikaisesta rakennusurakoitsijastaan Tony Curranista, joka omistaa
neljänneksen kaikesta Coopers Chaseen rakentamastaan.
Sitten käykin niin, että joku kalauttaa Tony Curranin
kuoliaaksi ja murhakerho saa ensimmäistä kertaa aivan tuoreen tapauksen
tutkittavakseen. Kovin moni vaikutusvaltainen henkilö tuntuu olevan Elizabethille
”palveluksen velkaa” ja niin hän onnistuu taktikoimaan nelikon
rikosylikomisario Chris Hudsonin ja konstaapeli Donna De Freitasin murharyhmän epäviralliseksi
taustavaikuttajaksi.
Ruumiit eivät lopu tähän ja tapahtumaketjun alkupää tuntuu
ulottuvan peräti viidenkymmenen vuoden taakse. Amatöörietsiviä eivät
muodollisuudet eivätkä lait pidättele – etenkin kun johdossa on Elizabethin
kaltainen juonittelija. Välillä yleensä tasapainoinen Chris Hudson kimpaantuu
murhakerhon sooloilusta ja vihjeiden jemmaamisesta, mutta uhkailu ei porukkaa
hetkauta.
Teillä on neljä epäiltyä, jotka lähtevät mielihyvin
oikeuskäsittelyyn hymyilemään iloisesti ja teeskentelemään, että muka luulevat
tuomaria pojantyttärekseen, ja kysymään, miksi hän käy niin harvoin kylässä.
Koko prosessi on vaikea, kallis ja aikaa vievä, eikä siitä ole mitään hyötyä.
Kukaan ei joudu vankilaan, kukaan ei saa sakkorangaistusta, kukaan ei joudu
edes keräämään roskia tienvarressa.
Torstain murhakerho on yleisilmeeltään hyväntuulinen,
mutta kyllä mukaan mahtuu myös surua, kaipausta ja yksinäisyyttä. Henkilögalleria
on värikäs pirteine eläkeläisineen ja heidän apuvoimineen. Miten tapahtumiin
liittyvät esimerkiksi isä Mackie, Ronin poika Jason (entinen nyrkkeilijä,
nykyinen tosi-tv-tähti) tai puolalainen monitaituri Bogdan? Juoni osoittautuu
todella mutkikkaaksi ja kirjan loputtua pitääkin järjestellä ajatuksiaan: kuka
oikeastaan murhasi kenet ja miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti