Kustantaja: Like 2021
Alkuteos: The End of Men
Suomennos: Kirsi Luoma
Lontoolainen yritysjuristi Cristina Sweeney-Baird (s. 1993) alkoi
kirjoittaa esikoisromaaniaan Viimeiset miehet syyskuussa 2018. Kyse oli
ajatuskokeesta: millä tavoin lukemattomia kuolemanuhreja vaativa globaali
pandemia muuttaisi maailmaa - etenkin, jos kaikki uhrit olisivat miehiä? Kun
kirjailija viimeisteli teostaan julkaisukuntoon huhtikuussa 2020, oli koronapandemia
jo sulkenut ihmiset koteihinsa. Yhtymäkohta tuntuu pelottavalta, mutta Viimeiset
miehet on kuitenkin fiktiota eikä tulevaisuusennuste.
Marraskuun kolmannesta päivästä vuonna 2025 alkaa synkkä ajanjakso,
joka kestää 1745 päivää. Glasgowilaiseen sairaalaan saapuu flunssan oireista
kärsivä mies. Kolmen tunnin kuluttua hän on kuollut. Vain pari päivää
aikaisemmin oli sairaalan ensiapupoliklinikalla aivan vastaavanlainen tapaus,
kun Buten saarelta lennätetty kuumeinen mies kuoli vain vartin päästä saapumisestaan.
Myöhemmin tätä Buten miestä aletaan kutsua nollapotilaaksi, tuntemattoman
viruksen ensimmäiseksi levittäjäksi.
Ensiapupoliklinikan lääkäri Amanda Maclean ottaa
välittömästi yhteyttä Skotlannin kansanterveyslaitokseen, mutta kukaan ei edes
vastaa hänen viesteihinsä. Parinkymmenen ihmisen äkillinen kuolema ei
kansanterveyslaitoksen johdon mukaan vaadi toimenpiteitä, ei ihmisten
varoittamista, ei karanteenia. Suhtauduttaisiinkohan asiaan tosin, jos
tapauksista raportoisi mieslääkäri?
Olemme tottuneet pelottaviin sairauksiin, jotka saavat
alkunsa jossain maailman äärissä ja löytävät tiensä tänne. Ehkäpä siksi emme
ottaneet uutista niin tosissamme. Skotlannissa? me kaikki ajattelimme. Ei
kai mikään vaarallinen tauti voi tulla sieltä.
Lopulta ihmisten ympäri maailmaa on pakko uskoa, että uusi
virus on tappava ja äärettömän helposti leviävä. Kuolleita on hetkessä satoja,
sitten tuhansia ja kymmeniä tuhansia. Tautia kantavat sekä miehet että naiset,
mutta vain miehet sairastuvat. Joku miehistä saattaa parantua, mutta suurin osa
kuolee. Noin kymmenen prosenttia maailman miehistä on immuuneja. Miksi näin?
Jokainen minuutti, jonka odotan turhaan vastausta
sähköposteihini, viivyttää minuutilla rokotteen kehittämistä. Tämä tauti ei
haihdu olemattomiin itsestään. Se vain pahenee, ja kaikki haaskaavat aikaa.
Olen lääkäri, en patologi. Minulla ei ole ratkaisua tähän ongelmaan, mutta jos
kukaan ei kuuntele minua, miten ihmeessä ratkaisu voisi ikinä löytyä?
Rokote on ainoa keino virusta vastaan, mutta läpilyöntiä
saadaan odottaa tuskastuttavan pitkään. Tutkijat eri puolilla maailmaa tekevät
kuumeisesti töitä, useimmat heistä haluten pelastaa ihmishenkiä, mutta jotkut
tavoitellen mainetta ja rahaa. Amanda on ainoa, jonka mielestä tulevaisuuden
kannalta olisi tärkeää tutkia myös sitä, mistä virus oikein tuli. Miksi Buten
mies sairastui?
Tutkiva toimittaja Catherine Lawrence puolestaan uskoo, että
pandemian vaiheiden tallentaminen auttaa ihmisiä tulevaisuudessa, kun uudet
virukset lähtevät liikkeelle. Oman perheen tragediaan liittyvien
muistiinpanojen lisäksi Catherine haastattelee ihmisiä eri puolilla maailmaa.
Osa tarinoista kertoo sankaruudesta ja epäitsekkyydestä, mutta osa
ihmisluonteen nurjimmista puolista: ennakkoluuloista, itsekkyydestä ja
ahneudesta.
Kirja ei pääty rokotteen keksimiseen, vaan suunnitelmiin
siitä, miten elvytetään ihmiskunta, joka koostuu pääosin naisista. Miten kaikki
elintärkeät työt saadaan hoidettua puolta pienemmällä työntekijämäärällä?
Kaikkein tärkeintä on tietenkin taata se, että maapallolla on ihmisiä
jatkossakin, vaikka ratkaisut olisivat kuinka kipeitä. Kenen terveyden
hoitaminen on tärkeää tulevaisuuden kannalta ja kenen ei? Millaiset
ominaisuudet asetetaan etusijalle hedelmöityshoidoissa? Otetaanko vastasyntyneet
äideiltään ja pidetään karanteenissa?
Meidän on varjeltava sitä suunnilleen kymmenesosaa
miehistä, joka vielä on elossa. Ihmiskunnan tulevaisuus on heidän varassaan. Ja
totta kai naiset on pidettävä hengissä, jotta maa pyörisi edes jotenkin eikä
suistuisi täyteen sekasortoon.
Miten Viimeiset miehet -trilleriin mahtaisi reagoida,
jollei olisi kokenut koronapandemiaa? Sweeney-Bairdin teoksessa on nyt monia
tuttuja asioita, vaikka siinä riehuva virus onkin paljon tuhoisampi kuin
covid-19 on ollut. Kirja on jännittävä ja viihdyttävä, mutta kuvaa
koskettavasti myös ihmisten tunteita: suurta surua ja katkeruutta, suurta
rakkautta ja rohkeutta, sitkeyttä ja tulevaisuudenuskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti