30.6.2021

HANCOCK, ANNE METTE: Ruumiskukka

Kustantaja: Bazar 2021

Alkuteos: Ligblomsten 82017)

Suomennos: Salla Korpela

Tanskalainen Anne Mette Hancock (s. 1979) on opiskellut historiaa ja journalismia Roskilden yliopistossa ja asunut pitkään Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Hänen esikoisteoksensa Ruumiskukka ilmestyi 2017 ja sai Tanskan Rikosakatemian debyyttipalkinnon samana vuonna. Kirja on ensimmäinen osa Kaldan & Schäfer -dekkarisarjasta.

Demokratisk Dagbladin tutkiva journalisti Heloise Kaldan on saanut työstään paljon kiitosta, mutta nyt hän on luottanut liikaa tietolähteeseensä ja jättänyt artikkelia kirjoittaessaan faktoja tarkistamatta. Hän välttää potkut vain esimiehensä myötämielisyyden ansiosta.

Uusi tutkimusaihe löytyy nopeasti, sillä Heloise alkaa saada arvoituksellisia kirjeitä, joiden allekirjoittajana on Anna Kiel eli puolustusasianajaja Christoffer Mossingin murhasta etsintäkuulutettu nainen. Annan syyllisyydestä ei ole epäilystäkään, sillä hän jätti murhapaikalle runsaasti jälkiä ja suorastaan poseerasi valvontakameralle ennen katoamistaan. Mitään yhteyttä Annan ja Mossingin välille ei ole löytynyt, mutta nainen luokiteltiin jo kouluaikoina psyykkisesti häiriintyneeksi. Kirjeissäkään ei tunnu olevan päätä eikä häntää.

Jos sanon Amorphophallus Titanum, sinä vastaat Lupinus. Toinen nimeni alkaa E-kirjaimella – kuten sinunkin? Tiedän sinusta paljon. Sinä tiedät minusta vähän vähemmän. Mutta meillä on yhteys hänen kauttaan, ymmärrän sen nyt…

Kun läsnäolosi on minulta riistetty, Heloise, niin näytä minulle edes suloinen kuvasi lahjoittamalla sanoja, joita sinulla on yllin kyllin mistä jakaa.

Myös rikosylikonstaapeli Erik Schäfer kiinnostuu Annasta saatuaan Provencesta palaavalta turistilta valokuvan, jossa kadonnut murhaaja on selvästi tunnistettavissa. Sitten kuolee syrjään vetäytynyt journalisti, joka aikoinaan tutki Anna Kielin tapausta. Kuolema vaikuttaa ensin itsemurhalta, mutta on tosiasiassa selvä murha. Miksi murhata mies juuri nyt, kun Heloisekin on aloittanut omat tutkimuksensa? Ja kuka on murhan takana? Annako?

Murhasta epäilty lähettää sinulle kirjeitä ja näyttää tietävän henkilökohtaisia asioita sinusta. Ja nyt Ulrich Andersson on kuollut, kenties siksi, että on puhunut sinulle. Silti väität, ettet ole koskaan tavannut Anna Kieliä ja ettei sinulla ole aavistustakaan, miksi hän ottaa sinuun yhteyttä.

Annan jakamat vihjeet tuntuvat välillä menevän niin poliisien kuin Heloisenkin käsityskyvyn ulkopuolelle. Esimerkiksi: mitä yhteyttä murhatutkimukseen on keskiaikaisella Abélardin ja Héloïsen rakkaustarinalla? Tai pahanhajuisella ruumiskukalla (Amorphophallus Titanum)? Kaikki tuntuu todellakin kiertyvän nimenomaan Heloisen ympärille, mutta liittyykö se pelkästään hänen toimittajanasemaansa? Miksi Anna viestittää: Tämä on sinun tarinasi, Heloise...

Ruumiskukka on hieman erilainen dekkari. Se käynnistyy melko hitaasti, mutta kasvattaa vauhtia palasten alkaessa loksahdella kohdilleen. Anna Kielin juttu osoittautuu paljon odotettua laajemmaksi, monimutkaisemmaksi ja synkemmäksi. Heloisen ja Schäferin henkikin tuntuu olevan vaarassa, kun joku ohjailee tapahtumia kulissien takana. Vai onko kyseessä sittenkin kaksi toisiaan vastaan taistelevaa tahoa? Oikein lupaava alku uudelle sarjalle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti