Kustantaja: Atena 2021
Kolmivuorotyössä vanhusten hoivakoti Kultarinteessä
työskentelevä Nanna on väsynyt. Töissä on niukan miehityksen vuoksi jatkuvasti kiire
ja Nannan unirytmi vaihtelevien työvuorojen vuoksi aivan sekaisin. Unilääkkeet
auttaisivat, mutta lääkäri kieltäytyy uusimasta reseptiä, koska hänen
mielestään Nannan on löydettävä nukahtamiseen luonnolliset keinot: monipuolinen
ravinto, liikunta, viileä makuuhuone, iltamaito… Ikään kuin Nanna ei olisi
kaikkea jo kokeillut!
Yöllä valvominen on helppoa, mutta päivällä vaikeaa.
Jatkuva väsymys kiristää Nannan hermoja ja panee kotona välit
koetukselle. Nannan avokumppani Eero tekstailee ex-vaimonsa kanssa kiukuttavan
usein ja Nanna alkaa epäillä, että vanha suola janottaa. Tai ehkä joku uusi
nainen on jo kierroksessa – voihan yhtä naista pettänyt mies pettää toistakin. Lukijan
näkökulmasta Eero kyllä vaikuttaa aidosti huolehtivaiselta ja uskomattoman kärsivälliseltä
mieheltä. Nannaa ei kuitenkaan tällä hetkellä ilahduta mikään muu kuin
Nysä-koira, jota Nanna saa hoitaa anopin ollessa talvisin etelässä.
Tahdon olla iloinen ja suoraselkäinen kumppani, mutta en
osaa. En jaksa, jos en nuku.
Kun kirjailija tarjoaa pilkahduksen Nannan taustoista,
selviää syy joihinkin ongelmiin: Nanna ei ole koskaan saanut vanhemmiltaan
osakseen arvostusta ja hyväksyntää. Kuitenkin hän on juuri isänsä vuoksi
valinnut ammatin, joka ei ole hänelle mieluinen, mutta jossa pääsee nopeasti
tienaamaan.
Työnsä hoivakodissa Nanna pystyy vielä suurimman osan aikaa hoitamaan
ammattitaitoisesti ja luotettavasti, mutta itsehillintä rakoilee yhä
huolestuttavammin. Asukkaista nousee etualalle Tyyne, jonka unitabletteja Nanna
alkaa varastella omiin tarpeisiinsa. Tyynehän on oikea kiusankappale; mölisevä
ja huitova vanhus, joka kaatelee ruoka-astioita ja likaa itsensä. Siinä ei enää
tarvittaisi Tyynen tyttärentytärtä vahtimaan ja arvostelemaan!
Miksi vika on aina minussa, miksi minä olen se hullu eikä
kukaan muu, miksi minun pitää hoitaa aina kaikki, vaihtaa vaipat, suihkuttaa
roikkuvat nahat, syöttää, työntää supot, olla sanomatta, ymmärtää eikä minulla
silti ole vaikutusta kehenkään. en aiheuta mitään. Kenenkään elämä ei muutu,
kaikki, mitä teen, on turhaa. Kukaan ei välitä miltä minusta tuntuu.
Tyyne ei kuitenkaan ole tyhjäpää, vaikka ei ajatuksiaan
pysty muille ilmaisemaankaan. Muistot
vievät häntä nuoruuden aikoihin, avioliittoon rakkaan Martin kanssa ja tyttärien
lapsuuteen. Muistoissa elää tuoreena myös sota-aika pommituksineen ja Martin kellariin
rakentama pelottava pommisuoja sekä ihmisten ilkeät letkaukset, kun Martti ei
rampuutensa vuoksi joudu heti sotimaan. Ja hirveä tilanne, kun Martti lopulta
lähtee.
Kyllä Tyyne muistojensa ohella elää ajoittain myös
nykyhetkessä, vaikka ei täysin ymmärräkään, missä on ja mitä hänelle tehdään.
Parhaansa mukaan hän yrittää avustaa hoitotoimenpiteissä, mutta sekin tuntuu
menevän jotenkin väärin. Kuka on tuo mustasilmä, joka kohtelee Tyyneä välillä
niin kovin ottein ilman että Tyyne pystyy puolustautumaan?
Sen suu liikkuu ja se toruu häntä. Hän peittää korvat.
Mustasilmäisellä ei ole korvia, se ei kuule, kun hän sanoo, vaikka hän sanoo
monta kertaa, ettei hän tahallaan. Paksu tukka, mutta ei korvia. Hän sanoo, hän
sanoo, ja nainen suuttuu lisää, vaikka hän ei tahallaan.
Kirjan nimi Hyvä yö voisi viitata rauhalliseen yöhön
hoivakodissa, mutta Nannan kohdalla se kuitenkin merkitsee ennen kaikkea sellaista
harvinaista yötä, jolloin hän on saanut ihan oikeasti nukutuksi. Viisi tuntia on
jo hyvä saavutus, seitsemän tuntia taivas. Lukija ei voi kuin jännittää, miten
tilanne lopulta tulee ratkeamaan. Tapahtuuko jotain kamalaa?
Lifländerin romaani kuvaa hoivakodin arkea hyvin
uskottavasti monelta eri kantilta. Kiire, stressi ja riittämättömyyden tunne
kuuluvat nykyään varmasti monen hoitajan arkipäivään ja niiden seurauksena kansantaudiksi
noussut vaikea unettomuus. Pehmeät keinot eivät tosiaankaan auta, jos
nukkumattomuus pääsee pitkittymään - syyllistämisestä puhumattakaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti