KRASZNAHORKAI, LÁSZLÓ: Seiobo tuolla alhaalla

Kustantaja: Teos 2026

Alkuteos: Seiobo járt odalent (2008)

Suomennos: Minnamari Sinisalo

Vuonna 2025 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen unkarilaisen László Krasznahorkain (s. 1954) teoksista on aiemmin suomennettu esikoisromaani Saatanatango (2019, alkuteos 1985) ja Vastarinnan melankolia (2022, alkuteos 1989). Uusin suomennos Seiobo tuolla alhaalla koostuu seitsemästätoista novellista, joiden yhdistävänä teemana on jokin voimakas kokemus. Luvut on numeroitu Fibonaccin lukujonon mukaan, jossa jokaisen novellin numero on kahden edellisen novellin numeroiden summa: 0, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34…

Novellit sijoittuvat eri puolille Eurooppaa ja Aasiaa. Ajassa liikutaan antiikista renessanssiin ja hieman nykyaikaankin. Monesti näissä kertomuksissa lähtökohtana on jokin yksittäinen hetki, mutta tarina laajentuu siitä pian historian oppitunniksi tai äärimmäisen pikkutarkaksi kuvaukseksi tapaukseen liittyvistä seremonioista tai töiden vaiheista.

Kokoelman ensimmäinen novelli Kamon saalistaja sijoittuu Kiotoon. Sen keskeinen hahmo on Ōshirosagi – suurikokoinen, lumenvalkoinen haikara, joka seisoo Kamojoen matalassa vedessä hievahtamatta saalista tarkkaillen. Näky on maalauksellinen, mutta rantatiellä kulkeville kiotolaisille niin arkipäiväinen, etteivät he enää huomaa sitä.

Krasznahorkai pohtii teksteissään sitä, ovatko ihmiset nykyään menettäneet kyvyn haltioitua kauneuden edessä. Eikö taide enää saa ihmettelemään tai etsimään pyhän kosketusta? Onko puhuttelevimmat taideteokset niin kuvaamataiteen kuin musiikinkin alalla tehty jo aikaa sitten ja uusi on vain vanhan kaikua?

Toki joidenkin elämään tietty taideteos voi vaikuttaa voimakkaastikin. Museon vartijalle Milon Venus on rakas, koska veistos osui suoraan hänen sydämeensä. Eräs mies palaa vuosien päästä katsomaan uudestaan kuvaa Kristuksesta, koska uskoi tuolloin näkevänsä tämän silmäluomien liikahtavan. Haluaisiko Kristus avata silmänsä nähdäkseen ihmiskunnan, joka on hylännyt hänet?

HÄN TOSIAAN AVAA SILMÄNSÄ, hän totesi mielessään, kun oli kerännyt jälleen riittävästi rohkeutta ja katsonut Kristusta silmiin, MUTTA KUINKA SYNKÄT nuo silmät ovatkaan, selkäpiitä karmi ajatus siitä, että vaikka HÄN AVASI SILMÄNSÄ TOSIAAN MELKEIN KOKONAAN, pupilleja näkyi tuskin ollenkaan, valkuaista ei sitäkään vähää, nuo silmät olivat täysin sameat…

Tappaja syntyy -novellissa kotimaansa jättänyt mies osuu sattumalta venäläisten ikonien näyttelyyn, missä Andrei Rublevin ”Pyhä Kolminaisuus” -teoksen kopio saa hänet kauhistumaan, sillä hän katsoi enkeleihin ja musertui näyn voimasta välittömästi, koska tiesi heti, että nämä enkelit ovat todellisia. Miksi mies hankkii seuraavaksi veitsen? Novellin otsikko on pahaenteinen.

Katseen vaikutusta kuvataan myös novellissa Erään Buddhan säilyttäminen. Honshūn saarella sijaitsevan zen-luostarin Buddha-patsaalle järjestetään konservoinnin jälkeen suuri Paluujuhla ja silmänsä taas saanut Buddha pyyhkii omalla sanoinkuvaamattoman vaikuttavalla, laveana viistävällä katsellaan kuin myrskytuuli yli henkilökunnan, jolloin edes konservoija ei ole hetkeen sietää sitä valtavaa, painavaa, pelottavaa ja salaperäistä rauhaa…

Paluujuhlan seremonioista vastaava apotti on ihastuttavan inhimillinen hahmo, joka luostarialueen lopulta hiljennyttyä kuljeskelee rauhattomana ympäriinsä harmittelemassa tehtyjä virheitä, mutta istahtaa lopulta pyhäkön portaalle ja jää seuraamaan pienen muurahaisen touhuja.

Lisää kiinnostavia henkilöhahmoja. Kiotolainen nō-naamioiden tekijä, joka ei pyri työssään suurenmoisuuteen, koska silloin lopputulos olisi vääjäämättä ja väistämättä se kaikkein rujoin mahdollinen. Seiobo-jumalattaren hahmoon sulautunut nō-teatterin mestari. Näyttelijä ja näytelmäkirjailija Zeami Motokiyo (1363–1443), joka karkotetaan seitsemänkymmentäkaksivuotiaana Sadon saarelle ja joka kirjoittaa siellä mestariteoksensa.

Entäpä Edessä jokin palaa –novellissa esiintyvä Ion Grigorescu (s. 1945), romanialainen käsitetaiteilija! Leirikeskuksessa päivisin ainoana toimettomana kuljeskeleva mies löytyy lopulta aamuhämärissä valtavasta kuopasta, jonka pohjalla maa-aineksesta veistetty luonnollisen kokoinen hevonen laukkaa hirvittävää vauhtia. Taiteilija piirtää maiseman ylle lavean kaaren: Niitä on vielä vaikka kuinka paljon. Ideoitako?

Kraszahorain teksti kieppuu pyörteenä ja poukkoilee assosiaatioiden perässä. On yksityiskohtia. On tarkennuksia. Pilkuin jaksotettua tekstiä saattaa riittää sivukaupalla, ennen kuin päästään lopulta pisteeseen asti. Parhaimmillaan kokemus on miltei hypnoottinen ja kannustaa jatkamaan, mutta kyllä joissakin novelleissa sisältö hukkuu kielellisen taituroinnin taakse.

Ympäristön ja tilojen kuvaukset ovat luku sinänsä. Kamon vesien lempeä viileys. Akropoliin laella helteessä hehkuva vihlova valkeus. Luostarin puutarhan elvyttävä kevät. Naamiontekijän verstas. Isen pyhä metsä tuoksuineen. Maisemamaalarin houreinen näky:

…vielä joskus alhaalla roihuaa keltaisen sijaan jokin mattapintainen sinivihreä metalli, veden voisi puolestaan upottaa HIRVITTÄVÄÄN määrään okraa ja ruskeaa ja punaista ja taivaan myös, jotta sekin liekehtisi okrana ja kuolleen punaruskeana, vain ylhäälle jäisi jonkin verran harmahtavan, pahaenteisen sinistä, ja vastarannan vuorijono hehkuisi tumman, kuolettavan, lopullisen sinisenä…

Seiobo tuolla alhaalla ei ole lukemisen kannalta helpoimmasta päästä, mutta ei ylivoimaisen vaikeakaan. Jokainen voi löytää siitä omat suosikkinsa ja tehdä omat tulkintansa - näkökulmia kyllä riittää.

PS. Kirjan kannessa oleva Filippino Lippin maalaus liittyy novelliin Karkotettu kuningatar, jossa toisaalta tehdään kapioarkkuja 1400-luvun Firenzessä ja toisaalta seurataan tapahtumia Persian hovissa 400-luvulla eaa.