Kustantaja: Otava 2026
Alkuteos: Liken vi begravde (2025)
Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom
Kansi: Jenni Saari
Lina Wolffin seitsemäs teos Ruumiit jotka hautasimme
sijoittuu skånelaiseen pikkukylään, jollaisessa kirjailija itsekin on varttunut.
Seutu on luonnonkaunis, mutta sillä on synkkä maine. Hirmutöitä on tehty. On
ollut murhia. On ollut itsemurhia, joista yksi seudulla 1800-luvulla eläneen
kirjailijattaren. On ollut pervoja ja pedofiilejä. Ja vatipäitä ihan yli oman
tarpeen.
Täältä löytyy uusi perhe sisaruksille, joiden
pohjoisruotsalaiset vanhemmat olivat tulleet etelään töihin ja kuolleet
liikenneonnettomuudessa, kun esikoistytär oli kolmevuotias ja pikkusisko vuotta
nuorempi. Vanhemmat olivat antaneet tytöille nimet Ulrika ja Eleonora, mutta
sijaisvanhemmat keksivät maalaiskylään sopivammat nimet: Peggy ja Jolly.
Sijaisperhe omistaa sikalan ja romuttamon ja sijaisäiti
Jenni käy lisäksi muualla keinosiementämässä sikoja. Sijaisisä Leif on
karkeapuheinen, juo pontikkaa, nauttii eläinten kiduttamisesta ja pettää
vaimoaan. Sijaisäiti alistuu paljoon, koska suree mahouttaan, mutta voi alkoholia
saatuaan yltyä riitaisaksi.
Peggy oppii jo varhain lukemaan ja on sekä kirjaston että
antikvariaatin uskollinen asiakas. Hän keksii mielikuvituksellisia tarinoita,
menestyy koulussa ja haluaa mennä Lundiin opiskelemaan. Hän unelmoi miehestä ja
lapsista. Jolly puolestaan haluaisi vain asua tutussa paikassa tarvitsematta
tehdä töitä elantonsa eteen.
Kirjan kertoja on kuitenkin Jolly, jota kylän pappi
sijaisäidin hautajaisten jälkeen kehottaa kirjoittamaan seudusta ja ennen
kaikkea sijaisäidistä. Papin mukaan Jenni todennäköisesti aisti asioita, joita
muut eivät aistineet, ja osui siksi pedofiiliepäilyissään oikeaan. Pappi lupaa
paljastaa salaisuuden, kunhan Jolly saa tekstinsä valmiiksi.
Ja kirjoita myös ruumiista, jotka te hautasitte. Sillä
minä tiedän että ruumiita on, ja tiedän, ettei yksikään ruumis hautaa itseään.
Jolly kirjoittaa. Hän muistaa näkemiään asioita tarkasti,
mutta ei hahmota esimerkiksi tapahtumaketjua, joka johti ensimmäiseen
ruumiiseen. Ensin oli seitsemänvuotiaiden kaksosten hirveä kuolema kiduttajan
kourissa, kun Jolly oli viisitoistavuotias. Sitten keski-ikäinen mies raiskasi
Peggyn.
Sijaisäitiä nuo tapahtumat koskettavat niin, että hän alkaa
nähdä pedofiilejä kaikkialla. Kun Peggyn hyvä ystävä, iäkäs antikvariaatin
pitäjä Drago sattuu kulkemaan sopivasti kadun yli, painaa sijaisäiti kaiketikin
vahingossa kaasua jarrun sijaan ja aiheuttaa miehen kuoleman. Ruumis kätketään sikalan
varapakastimeen. Sijaisäidin mieli rauhoittuu ainakin hetkeksi.
Sisäinen rauha oli mittaamattoman arvokas, saavutettiinpa
se millä tavalla hyvänsä, ja tämän hinnan sijaisäiti oli valmis maksamaan
siitä, tiedosta, että kylillä kuljeskeli yksi pedofiili vähemmän.
Sijaisäidin elämässä tapahtuu merkittävä muutos, kun Leif menehtyy
ajaessaan humalassa päin puuta, sillä hän löytää pian itselleen elämänsä
rakkauden. Rakastetun kohdalla saattaa jonkin verran vaikuttaa se, että Jenni
on melko varakas leski, mutta yhteiselosta tulee silti hyvää. Myös Peggyn
unelma näyttää saavan tulta alleen.
Myöhemmin talouteen liittyy vielä kaksi paperitonta
pakolaismiestä, joista toinen on poliisi ja toinen oikeuslääkäri. Heidän
ammattitaitoaan tarvitaan, kun puutarhan omenapuiden alle haudataan
pakastinarkussa oleva ruumis ja hoidellaan muita sijaisäidin löytämiä pedofiilejä.
Näistä yksi saattaa olla kaksosten murhaaja, mutta Jenni kuolee ennen kuin asia
varmistuu.
Lopulta Jollyn kirjoittama tarina on valmis, mutta siinä
vaiheessa pappi on jo poissa. Vaikka näin jääkin vahvistamatta se, näkikö
sijaisäiti oikeasti totuuden, katsoo Jolly täyttäneensä hänelle annetun
tehtävän. Hän on nyt valmis menemään elämässään eteenpäin ja jopa lähtemään
pois tutusta kylästään.
Ruumiit jotka hautasimme -romaani herättää monenlaisia tunteita. Paljon on yllättäviä käänteitä ja yhteensattumia. On raakoja ja vastenmielisiä
kohtia. On myös hauskuutta niin absurdeissa tapahtumissa kuin yksittäisissä
lauseissa. Kirjan henkilötkin ovat melkoisia persoonia. Kyllä tähän omalaatuiseen kirjaan kannattaa tutustua!
Lina Wolff (s. 1973) voitti Ruumiit jotka hautasimme
-romaanillaan jo toisen kerran kaunokirjallisuuden August-palkinnon.
Ensimmäisen August-palkintonsa hän sai vuonna 2016 teoksestaan Rakastajat.
Wolffilta on suomennettu myös teokset
Riivaus ja Lihan aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti