RÄMÖ, MATTI: Polkupyörällä Intiassa

YLE Teksti-TV:n toimittaja Matti Rämö hurahti muutama vuosi sitten pyöräilyyn ja alkoi seikkailla polkupyörällä eri puolilla maailmaa. Vuonna 2009 ilmestyneessä teoksessa Rengasrikkoja Saharassa Rämö kertoi matkastaan Euroopan halki Saharan suolatasangoille asti ja takaisin. Seuraavaksi Rämö lensi pyörineen Delhiin ja polki kuukaudessa yli 2600 kilometrin matkan Delhistä Mumbaihin. Tähän reittiin oli kaksi syytä. Ensinnäkin Rämön äiti oli juuri kuollut syöpään ja tuntui oikealta viedä hyppysellinen tuhkaa Varanasiin siunattavaksi. Toiseksi Rämön tytär suoritti kansainvälistä lukiota Mumbain lähellä ja halusi mielellään nähdä isänsä. Polkupyörällä Intiassa – teos kuvaa tätä matkaa.

Intia tarjosi kokeneellekin matkailijalle melkoisen haasteen. Teiden kunto oli paikoin huono ja söi pyöränrenkaita. Liikenne oli kaoottista ja vaarallista. Lehmät ja apinat seikkailivat liikenteen seassa. Hyvän ja edullisen majapaikan löytäminen oli hankalaa. Vatsa reistaili varotoimista huolimatta. Yhteistä kieltä paikallisen väestön kanssa ei löytynyt. Ihmiset petkuttivat aina kun vain voivat. Alituinen väkijoukon silmätikkuna oleminen oli raskasta. Aivan oikeutetusti Rämöltä kyseltiin, miksi hän halusi matkustaa niin vaivalloisella tavalla kun helpomminkin olisi voinut. Intia oli kuitenkin valloittanut Rämön jo vuosia aiemmin. Tällä kertaa hän perehtyi köyhemmän väestönosan elämään ja jätti nähtävyydet katsomatta. Hän joutui kyllä maksamaan ylihintaa lähes kaikesta, mutta suomalaisen mittapuun mukaan rahasummat olivat mitättömiä. Onneksi oli myös niitä, jotka tarjosivat apuaan ilman hyötymistarkoitusta.

Rämö kuvailee matkaansa elävästi ja tarkasti - voisi miltei kuvitella olevansa itse mukana. Cira Almentin hauskat piirrokset elävöittävät tekstiä.

PS. Ihan selväksi ei käy se, miksi oli niin tärkeää siunata äidin tuhka Ganges-virtaan hinduseremonioin.

PULKKINEN, RIIKKA: Totta

Riikka Pulkkinen käsitteli esikoisromaanissaan Raja (2006) kuolemaa, jonka ajankohdan ja tavan ihminen voi valita eli itsemurhaa ja eutanasiaa. Kuolemasta hän puhuu myös teoksessa Totta, mutta nyt pelottavan sairauden aiheuttamasta vääjäämättä lähestyvästä lopusta. Toisena tärkeänä teemana teoksessa on se, miten helposti ihmisen muistikuvissa totuus hämärtyy ja kuvitelmat ottavat totuuden paikan.

Teoksessa liikutaan kahdessa aikatasossa. Nykyhetki kattaa ajanjakson joulusta kesään eli joulun alla Elsa-mummilla todetaan parantumaton syöpä ja alkukesästä Elsa jo kuolee. Näkökulma tapahtumiin on milloin aviomiehen, milloin tyttären, milloin tyttärentyttären, mutta Elsa on kuitenkin aina keskiössä. Elsa haluaa pitää kiinni itsenäisyydestään ja noudattaa hoito-ohjeita vain silloin, kun miellyttää. Elsa haluaa viimeisinä päivinään nauttia elämän pienistä iloista eli syödä piknikiä pihalla kauniisti pukeutuneena, juoda viiniä ja uida meressä. Elsa haluaa tulla muistetuksi koko maailman viisaana äitinä – onhan hän ollut tunnettu psykologi ja suosittu luennoitsija.

Kirjan toisessa aikatasossa ollaan 1960-luvulla, Eevan tarinassa – vai sittenkin Elsan tyttärentyttären Annan kuvitelmissa? Eeva vaikutti voimakkaasti Elsan ja hänen perheensä elämään, mutta kuka hän oikein oli ja mitä hänelle tapahtui? Hänen kohtalonsa kiinnostaa Annaa, koska hänen oma elämänsä tuntuu kulkevan samaa rataa: rakkaus naimisissa olevaan mieheen ja etenkin tämän lapseen. Annan kaivautuessa menneisyyteen selviää totuus niillekin, jotka elivät tapahtumien keskellä niiden merkitystä ymmärtämättä.

Ihan täysosuma Pulkkisen kirja ei ole, sillä esimerkiksi 1960-lukuun soluttautuminen ei 1980-luvulla syntyneeltä kirjailijalta ole kokonaan onnistunut. Tosin voi olla, ettei hän ole edes pyrkinyt täyteen näköisyyteen. Kirjan vahvuus on rauhallisessa ja kauniissa kielessä ja loppuun saakka kantavassa juonessa.

KOLU, SIRI: Me Rosvolat

Hannu-Pekka Björkman valitsi vuoden 2010 Finlandia Junior – palkinnon voittajaksi Siri Kolun omaperäisen lastenromaanin Me Rosvolat. Palkinto koskettaa hieman raumalaisiakin, sillä kirjan vinjettikuvituksesta vastaa raumalaislähtöinen Tuuli Juusela. Alun perin Me Rosvolat voitti Otavan ja Kinoproductionin lastenromaani- ja elokuvakäsikirjoituskilpailun. Elokuvan käsikirjoitusta viimeistellään vielä ja kuvauspaikkoja haetaan, mutta ensi-ilta lienee jouluna 2012. Myös tietokonepeli Rosvoloista on suunnitteilla.

Rosvoloiden perhe elää ryöstämällä autoilijoita. Se ei vie uhreiltaan rahaa, koska ei tiedä, mitä rahalla tehdään (seteleitä kutsutaan hiirenpieruiksi). Se vie karkkeja, ruokaa, aikakauslehtiä, Barbie-nukkeja, pelikortteja, vaatteita – ja kerran se vie 10-vuotiaan Vilja-nimisen tytön. Kokonaisen kesän ajan Vilja vaeltaa Rosvoloiden kanssa ympäri Suomea ja joutuu outoihin ja kiperiin tilanteisiin. Hän oppii jotakin Rosvoloiden kiertolaiselämästä ja nämä puolestaan opettelevat Viljan avulla normaalimpaa elämäntapaa. Hienovaraisesti ilmaistaan, ettei kaikkien tarvitse olla samanlaisia eikä pitää samanlaisista asioista.

Kirjan huumori on hirtehistä. Rosvolat kuvataan hieman yksinkertaisiksi ja lapsekkaiksi, mutta omalla tavallaan lojaaleiksi ja hyväntahtoisiksi. Viljan perheestä ei oikein saa käsitystä, mutta kovin ankealta sen ilmapiiri tuntuu – ei ihme, ettei Vilja kaipaa kotiin takaisin. Viljan ja Rosvoloiden ystävyys varmasti jatkuu kesän jälkeenkin ja lukijat saavat jatkoa heidän seikkailuilleen.

SKAGNES, SARITA: Vain tytär

Sarita Skagnes (alun perin Satwant Kaur Khenth) kuuluu Norjan Suurkäräjien asiantuntijaryhmään, joka käsittelee vähemmistöasioita. Tavoitteena on etenkin naisten ja tyttöjen aseman parantaminen ja heihin kohdistuvan väkivallan poistaminen sekä maahanmuuttajien kotouttaminen. Vain tytär on riipaiseva omaelämäkerta, vaikkei olekaan kaunokirjalliselta tasoltaan kovin merkittävä.

Satwant syntyi Intiassa punjabilaiseen perheeseen, jossa oli entisestään jo kaksi tytärtä. Poikaa kiihkeästi odottanut isä yritti tukehduttaa Satwantin syntymän jälkeen, mutta yritys epäonnistui. ”Synnin tytär” sai sen jälkeen elää perheen orjana. Sukulaispojat ja jopa oma isä raiskasivat hänet ja pahoinpitelivät toistuvasti. Tilanne ei muuttunut paremmaksi siinäkään vaiheessa, kun perhe pääsi Norjaan. Norjan lakien ei katsottu koskevan intialaista yhteisöä, vaan heidän ohjenuoranaan toimi ainoastaan oma perinteinen kulttuuri ja uskonto. Miehet olivat valtiaita, joiden edessä alistuttiin ja vaiettiin. Hirveintä on, että perheen naiset äitiä myöten sulkivat silmänsä miesten selvästi sairailta teoilta ja kohtelivat itsekin väkivaltaisesti Satwantia, joka osoitti kapinan merkkejä.

Satwant irtautui lopulta perheestään ja meni naimisiin rakastamansa norjalaismiehen kanssa. Pariskunta joutui pitkään elämään tappouhkauksen alaisena, kunnes Norjan viranomaiset karkottivat uhkailijat. Nimensä Satwant kuitenkin joutui muuttamaan eli Satwantista tuli tässä vaiheessa Sarita. Kaiken kaikkiaan voi vain ihailla naista, joka kesti murtumatta kaiken pahoinpitelyn ja alistamisen ja pystyi ajattelemaan omilla aivoillaan.

Kirjan lopussa on tilastotietoa naisiin ja tyttöihin kohdistuvista rikkomuksista Intiassa. Aika karua luettavaa! Pitää myös muistaa, ettei Intia ole maailman ainoa maa, jossa sukupuoli ratkaisee lapsen elämänkulun. Vain tytär – kirjan suomenkielisen laitoksen tulot menevät Plan Suomi–järjestölle, joka auttaa puutteenalaisia lapsia. Tyttöjen kouluttaminen on loppujen lopuksi ainoa ratkaisu vinoutuneiden asenteiden ja tapojen korjaamiseen.

  

SALMELA, ALEXANDRA: 27, eli kuolema tekee taiteilijan

Alexandra Salmela voitti Helsingin Sanomien vuoden 2010 parhaan esikoiskirjan palkinnon romaanillaan 27, eli kuolema tekee taiteilijan. Teos oli ehdokkaana myös Finlandia-palkintoon ja aiheutti pienen skandaalin, kun ehdokkaiden julkistamisen jälkeen havaittiin, ettei Salmela ole Suomen kansalainen. Tämän seurauksena Finlandia-palkinnon sääntöjä muutettiin eli jatkossa palkinnon voi saada suomalainen romaani kirjoittajan kansallisuudesta riippumatta. Vuonna 1980 Bratislavassa syntynyt ja kasvanut Salmela on asunut Suomessa neljä vuotta, mutta opiskellut sitä ennen jo neljä vuotta suomea. Hän on valmistunut Suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi Prahan Kaarlen yliopistosta.

Kirjan ulkoasu näyttää ensisilmäyksellä aika levottomalta, mutta vähitellen idea selviää. Lukujen otsikot ja sivunumerot (hyvin suurikokoiset) vaihtuvat aina sen mukaan, kuka on kertojana. Tärkein kertoja on Angie (oikeasti Marta), joka on päättänyt saada aikaiseksi jotain suurta ennen kuin täyttää 28 vuotta – ja kuolla sen jälkeen. Hän nimittäin uskoo, että kaikki suuret legendat (Janis Joplin, Jimi Hendrix, Jim Morrison…) ovat olleet kuollessaan 27-vuotiaita. Paha vain, ettei Angiellä taida olla tarpeeksi lahjoja ja sielunpaloa vuosisadan suurimman romaanin tai merkittävimmän näytelmän kirjoittamiseen. Viimeinen keino inspiraation nappaamiseen on matka Suomeen, metsäläiskansan pariin. Yllätyksiä on luvassa.

Kirjan muut kertojat valottavat puolestaan suomalaisen lapsiperheen elämää. Herra Possu on perheen kuopuksen pehmolelu, hysteerisen pirteä ja positiivinen kuin amerikkalaisen tv-ohjelman juontaja. Pahantahtoinen Kassandra osoittautuu kodittomaksi mustaksi kissaksi. Astra on perheen auto, joka kirjaa teknisellä tarkkuudella muistiin matkustajien keskustelua ja ajajan toimia. Tästä kaikesta rakentuu eloisa näkemys luomuelämää harrastavasta perheestä ja perheenjäsenten suhteesta uuteen naapuriinsa eli Angieen.

Salmelan kirja on omaperäinen ja taiten rakennettu. Ulkopuolisen silmin nähtynä suomalaisuuden ominaispiirteet ovat aika hykerryttäviä. Joitakin pieniä kielellisiä lipsahduksia on, mutta myös tarkoituksellista sanojen vääntelyä. Mielenkiintoista nähdä, mitä Salmela seuraavaksi kirjoittaa!

IBRAHIMI, ANILDA: Punainen morsian

Albanialaisista kirjailijoista on tähän asti tunnettu lähinnä Ismail Kadare. Roomassa asuva

albanialaissyntyinen Anilda Ibrahimi (s. 1972) on uusi tulokas, joka esikoisromaanissaan Punainen morsian kuvaa hurtilla huumorilla ihmisiä ja heidän kohtaloitaan historian pyörteissä. Tarinat ovat kuin kansan suussa kulkeneita ja sisältävät valtavan määrän asioita ja ihmisiä, mikä saattaa hieman haitata lukijaa. Tapahtumat ovat monasti traagisia, mutta Ibrahim näkee niissä myös absurdeja piirteitä.

Kaltran kylä sijaitsee kaukana vuoristossa, minkä ansiosta kylä säästyy pahimmilta poliittisilta mullistuksilta, sotatoimilta ja uudistuksilta. Vanhat tavat säilyvät siellä pitkään. Itkuvirsiä lauletaan, haudoilla käydään kertomassa uusimmat kuulumiset perheen vainajille ja pojan syntymää juhlitaan kiväärin laukauksin. Pienessä eristäytyneessä yhteisössä kaikki tietävät toistensa asiat, mikä joidenkin kohdalla osoittautuu kohtalokkaaksi.

Kirjan ensimmäinen osa ajoittuu 1900-luvun alkupuolelle. Päähenkilö on Saba, joka 15-vuotiaana joutuu avioon synnytyksessä menehtyneen isonsiskonsa lesken kanssa. Hänet on valittu jatkamaan sukua ja pitkinä vuosina ennen pojan syntymää hän on vain halveksittu ”pöllähtänyt kana”. Saba kuitenkin kasvaa oivalliseksi suurperheen äidiksi ja vanhuudessaan hän on koko sukua yhdistävä viisas matriarkka.

Toisen osan päähenkilö Dora on Saban 1970-luvulla syntynyt pojantytär. Hän asuu kaupungissa ja joutuu siksi keskelle kaikkia poliittisia uudistuksia ja suunnanmuutoksia. Rankinta on Enver Hoxhan diktatuurin aikana 1970–1980-lukujen taitteessa, jolloin Albania on täysin eristäytynyt muusta maailmasta. On fanaattisia ja brutaaleja iskuja uskontoja vastaan. On ihmisten liikkumis- ja ilmaisuvapautta rajoittavia toimia. On henkilökohtaisiin suhteisiin ja perhe-elämään liittyviä rajoitteita, joista Dorakin joutuu kärsimään. Dora on ensimmäisten joukossa juhlimassa sosialismin murtumista ja maan rajojen avautumista. Hän ja monet muut sukulaiset hakeutuvat maailmalle ja perheyhteys löyhtyy.

PS. Kirjan nimi johtuu ilmeisesti siitä, että Saban morsiuspuku on väriltään punainen…

RIMMINEN, MIKKO: Nenäpäivä

Mikko Rimmisen kirja Nenäpäivä voitti vuoden 2010 Finlandia-palkinnon. Valinnan tehnyt kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi kiitti palkintopuheessaan erityisesti Rimmisen kerrontatyyliä. Teksti on värikästä, rönsyävää ja hyvin humoristista. Harva kirja saa nauramaan ääneen, mutta Nenäpäivä pystyy siihen. Rimminen käyttää paljon uudissanoja – jopa niin paljon, että se saattaa hieman ärsyttää, vaikka sanat ovatkin täysin ymmärrettäviä ja kuvailevia.

Keski-ikäinen Irma on yksinäinen. Ei ole ystäviä, ei työpaikkaa eikä oikein perhettäkään, sillä ainoa poika on vain ääni puhelimessa. Syytä ei kerrota, Irman tausta jää hämäräksi. Tarina alkaa siitä, kun Irma sattuu soittamaan Keravalla väärän ihmisen ovikelloa ja esittäytyy hämmennyksissään Taloustutkimuksen tietojenkerääjäksi. Kaikki menee niin hyvin, että Irma jatkaa ovikellojen soittelua. Hänen esittämänsä kysymykset ovat tökeröitä, mutta haastateltavia se ei haittaa – ilmeisesti he kaipaavat kuulijaa. Irma puolestaan alkaa kantaa huolta näistä ihmisistä ja osallistuu sydämestään heidän iloihinsa ja suruihinsa. Lukija pääsee Irman pään sisälle seuraamaan hänen poukkoilevia ja huolekkaita ajatuksiaan eikä voi olla tuntematta myötätuntoa (ja ajoittain myötähäpeää). Kirjan loppu on toiveikas: kaikesta päättäen ainakin pari ystävää on valetutkija saanut. Yllättävän paljon Rimmisen ihmiset tuntuvat välittävän toisistaan – Irmaltakin vähän väliä joku tiedustelee myötätuntoisesti: ”Onks teillä kaikki okei?” Näiden huolehtijoiden joukossa on kaikenikäisiä koulupojasta vaariin.

Kirjan nimi on hieman kaksiselitteinen. Sen olettaisi viittaavan Ylen Hyvä Säätiön hyväntekeväisyyskampanjaan. Itse asiassa puhutaan Irman nenästä, joka on punainen ja turvonnut jouduttuaan kosketukseen oven kanssa. Jotkut kohtaukset kirjassa ovat turhan pitkitettyjä, pieni tiivistäminen olisi parantanut kirjaa entisestään.

VARGAS LLOSA, MARIO: Tuhma tyttö

Perulainen Mario Vargas Llosa voitti vuoden 2010 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän on Latinalaisen Amerikan arvostetuimpia kirjailijoita, jonka erityispiirteenä on ollut yhdistellä kokeilevia kerrontatekniikoita yhteiskunnallisesti kantaaottavaan sisältöön.

Tuhma tyttö ei kikkaile tyylillä eikä ole erityisen kantaaottavakaan. Tarina on yksinkertainen ja se kerrotaan yksinkertaisesti. Mies rakastaa naista, joka osoittautuu huijariksi jo koulutyttönä ja joka jatkaa huijaamista elämänsä loppuun saakka. Tuhma tyttö janoaa rahaa ja pintaliitoa ja halveksii keskiluokkaista turvallisuutta, jota kiltti poika pystyisi tarjoamaan. Mies ei suinkaan ole sokea, mutta on silti aina yhtä halukas tarjoamaan turvapaikan seikkailuissaan sekoilevalle naiselle. Pakkomielteestähän tässä täytyy olla kysymys.

Tarina alkaa 1950-luvun Limasta ja jatkuu viisikymmentä vuotta eteenpäin hieman samaan tyyliin kuin esimerkiksi Kjell Westöllä eli tapahtumat ankkuroituvat tiettyyn ajankohtaan muotisuuntausten, musiikin ja poliittisten tapahtumien esittelyllä. Niinpä Pariisissa asuva Ricardo tietää kotimaansa sotilasdiktatuurista, Paul Escobarista ja Loistava polku – sissiliikkeestä, vaikka kaikki tuntuukin hänestä epätodelliselta ja kaukaiselta. Hänen elämänsä täyttää tuhma tyttö saapuessaan milloin minkäkin uuden henkilöllisyyden omaksuneena ja kadotessaan taas jäljettömiin. Tuhman tytön perässä hän matkustaa Kuubaan ja Japaniin ja Helsinkiinkin: ”Siinä maassa kaikki oli kaunista: arkkitehtuuri, luonto, ihmiset ja ennen kaikkea vanhukset.” Rakastamansa naisen oikean henkilöllisyyden ja nimen Ricardo saa selville vasta vuosien kuluttua.

Tuhma tyttö on viihdyttävä lukuromaani, muttei suinkaan nouse kirjailijan parhaiden teosten joukkoon. Se on eräänlainen muunnelma Madame Bovarysta eli tarina naisesta, joka kyllästyy helposti ja kaipaa aina vain lisää kiihdykettä.

ADORJÁN, JOHANNA: Rakkaudessa erottamattomat

Vuonna 1940 Johanna Adorjánin isovanhemmat esiteltiin toisilleen Budapestissa juutalaisessa porvariskodissa pidetyssä konsertissa. He ehtivät olla naimisissa vain pari vuotta, kun saksalaiset miehittivät Unkarin ja isoisä joutui keskitysleirille. Isoäiti sen sijaan onnistui hankkimaan väärennetyt paperit ja piileskelemään pienen poikansa kanssa isoisän paluuseen asti. Lääkäriperheen elämä sosialistisessa Unkarissa oli kuitenkin vaikeaa ja vuonna 1956 perhe pakeni Tanskaan venäläisten joukkojen vyöryttyä tukahduttamaan unkarilaisten kansannousua.

Vuosi 1991. Isoisän sydän on pettämässä, elinaikaa on luvassa parhaimmillaankin vain kuukausia. Isoäiti on virkeä ja terve, mutta haluaa poistua elämästä yhdessä miehensä kanssa. Tehdään tarkat suunnitelmat. Mikä menetelmä takaa helpoimman ja siisteimmän lähdön? Mitkä asiat on hoidettava kuntoon ennen itsemurhaa?

Kuusitoista vuotta myöhemmin pojantytär lähtee etsimään lisävalaistusta isovanhempiensa tarinaan. Tyhjentäviä vastauksia hän ei löydä, mutta silti monia uusia ja mielenkiintoisia tietoja omasta taustastaan. Sensaatioita ja sentimentaalisuutta Rakkaudessa erottamattomat – teoksessa ei ole, vain haikeutta. Tämä pieni kirja on rakenteeltaan harkittu ja kieleltään runollisen kaunis.

JOKINEN, SEPPO: Räätälöity ratkaisu

Seppo Jokisen rikosromaaneissa on jotain miellyttävää. Ehkä syynä on päähenkilön, komisario Sakari Koskisen, inhimillinen ja sympaattinen hahmo. Tamperetta tuntevalle yksi osatekijä on tarkka ympäristönkuvaus, jonka avulla lukija tietää koko ajan, missä mennään. Sekin vaikuttaa, että Jokisen kuvaamat rikokset ovat oikeasti mahdollisia, ehkä jo todellisuudessa tapahtuneita. Teoksissa leijuu miltei arkinen henki ja tässä tapauksessa se on hyvä asia.

Räätälöity ratkaisu kuljettaa rinnakkain kahta juonta, joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Kerrotaan kahden öykkärin vetämästä konsulttifirmasta, joka lupaa räätälöidä ratkaisun kaikkeen mahdolliseen. Ideointi on aika yliampuvaa, esimerkiksi Tampereen liikennettä helpottamaan esitetään ilmarataa Hervannan ja Nokian välille. Kaupungin edustajille kustannetaan tutustumismatkoja maailmalle: “Tampereelle on ihan yksi ja sama mitä kuntalaiset sanovat ja mitä valtuustoehdokkaat ennen vaaleja lupaavat". Yhteiskuntakritiikkiä siis! Firma ajautuu kuitenkin vaikeuksiin ja johtajat ryhtyvät selvittelemään välejään epäilyttävin ottein.

Liikemiesten katkeran sodankäynnin lomaan limitetään kuvauksia pankkikorttirikoksista. Koulupojat vakoilevat kaupoissa vanhusten tai vammaisten tunnuslukuja ja saavat osan saaliista, kun vähän vanhemmat kaverit varastavat kortit ja tyhjentävät uhrien tilit. Koko tapausvyyhti alkaa keriytyä auki, kun yksi pojista löydetään kuolleena – kenties murhattuna.

Komisario Koskinen päättää palata sairaslomalta tapausta selvittämään. Miten mahtaa miehinen työyhteisö suhtautua esimieheen, joka on ollut poissa mielenterveydellisistä syistä? Jokinen kuvaa hyvin tunnelmia: arastelua, karskia huumoria, vihjailuja. Jälleen kerran Koskisen salaperäinen intuitio toimii ja rikos saadaan ratkaistua. Myös juonikuviot solmiutuvat uskottavasti yhteen.