27.6.2022

RAUMA, IIDA: Hävitys : tapauskertomus

Kustantaja: Siltala 2022

 A - nuorehko nainen - tekee turkulaisella yläasteella sijaisuutta historianopettajana, mutta ei erityisemmin pidä työstään eikä ole siksi innostava opettajakaan. Öisin levottomuus ajaa hänet juoksemaan ympäri Turkua ja ajattelemaan kaikkea sitä hävitystä, mitä kaupunkiin on halki historian kohdistettu. A:n ainoa ystävä, eläkeikää lähestyvä työtoveri Nordin, on kertonut asiasta paljon.

…vanhan rakennuskannan purkaminen oli kuin lobotomiaa, jolla kaupungista tehtiin helppohoitoinen, passiivinen ja dementoitunut. Ei ihme, että Turussa sanojen ja asioiden väliset viittaussuhteet alkoivat hajota. Puutorin vessa olikin baari, koulu ravintola, tehdas teatteri, vankila eliittiasuinalue.

Eräällä yöllisellä kierroksellaan A näkee ohimennen naisen, jonka myöhemmin muistaa luokkatoverikseen Iraksi kaarinalaiselta musiikkiluokalta 1990-luvulla. Netti kertoo, että Irasta on tullut kirjailija, joka on julkaissut pari kohtuullisen hyvää arvostelua saanutta teosta, mutta mistä ne kertovatkaan! A tunnistaa tarinasta itsensä ja omia kokemuksiaan.

Tämän jälkeen A etsii määrätietoisesti Iran käsiinsä. Tapaamisesta tulee painajaismainen ja raivokas, kun muistoja musiikkiluokasta puretaan. A ja Ira suljettiin muun porukan ulkopuolelle; heitä ei paljon kehuttu ryhmähenki koskenut. Tähän he reagoivat kumpikin omalla tavallaan: Ira yritti olla näkymätön, kun A puolestaan teki itseään tykö, oli äänekäs ja kiivas.

A yritti pitkään saada luokan opettajan Anskun (Anna-Maijan) huomiota ja kiitosta, mutta sai opettajan vain tympääntymään. Anskulla oli omat suosikkinsa oppilaiden joukossa ja hänen räikeä puolueellisuutensa yllytti koko luokan kääntymään A:ta ja Iraa vastaan. Opettajan hiljaisella hyväksynnällä A:han kohdistettiin vakavaa henkistä väkivaltaa, mutta häneen kajottiin myös fyysisesti. Tajusikohan kukaan oppilaista toimivansa väärin?

… jos joku olisi kysynyt Terhiltä, Emmi-Sofialta ja niiltä niiden mielipidettä koulukiusaamisesta, ne olisivat hetkeäkään epäröimättä vastanneet sellaisen olevan kurjaa ja väärin, eivätkä olisi nähneet mitään ristiriitaa siinä, miten ne häntä kohtelivat, ristiriitaa ei ollut, A sanoi, hän ansaitsi kaiken, olihan se hänen vikansa, hänen luulotellun erilaisuutensa vika…

A ei alistunut tähän hiljaa, vaan kääntyi niiden puoleen, joiden kuuluisi virkansa puolesta pitää huolta opiskelijoista - kai lapsilla ja nuorilla sentään on samat oikeudet kuin aikuisillakin? Lopputulema oli kuitenkin se, että A itse joutui pyytämään anteeksi kiusaajiltaan. Hänet leimattiin hysteerikoksi, josta vain tuntui siltä, että häntä kiusataan. Kirjassa on selitys siihen, miksi näin tapahtui:

… kouluyhteisö on lähtökahtasesti vähä semmonen uhattu ja hauras ku sielhä ollaan vasten tahtoo ja se porukka on jotai iha random tyyppei ja opeil on siin tosi iso homma yrittää luoda niist ryhmist semmosii et ne tyypit niinku oikeesti joteski pelais yhteen ja luokas ois hyvä fiilis ja kaikil kivaa. Joten täs kohtaa nää koulukiusatut sit tulee niinku kuvaan. Opet tarvii niit et ois joku ulkopuoline jota luokka vois yhdessä vihata.

Hävitys koostuu pääosin hypnoottisen vetävästä tekstistä, jota A vuodattaa kuuntelijalleen. Vuolaaseen virtaan sisältyy kipua ja kaunaa, mutta myös teräviä huomioita ja jopa huumoria sekä runsaasti tietoa Turun historiasta ja ranskalaisen neurologin Martin Charcot’n 1800-luvulla tekemistä tutkimuksista hysteriasta ja hypnoosista. Iran pitkä, raivoisa monologi puolestaan on kirjoitettu Turun murteella.

Kertomus kahdesta rikki menneestä ihmisestä (vai ovatko A ja Ira paremminkin yhden ja saman ihmisen eri puolia?) suututtaa ja tekee kipeää, mutta ei monipuolisuutensa ansiosta kuitenkaan ole sietämättömän raskas. Kunpa edes joku koulukiusaaja lukisi Hävityksen ja tuntisi piston sydämessään tai kunpa joku sivustakatsoja heräisi huomaamaan, mitä hänen lähellään tapahtuu!

Enkä mä tarvii ketään lohdutteleen mua tai lässyttään mun psyyken tilast. Mä haluun et ne vihdoin myöntää et se on väärin ja sen pitää loppuu. Mut jos mä esim kirjotan musaluokast mun kirjaan mun pitää koko aika varoo jotai ihme yksityisyydensuoja ja kunnianloukkausjuttui et ne ei vaa haastais mua oikeuteen mut mähä en voi haastaa niit oikeuteen siit et ne kutsus mua monta vuotta lehmäks ja rumaks ja huoraks ja uhkaili ja sattu, nehä o jotai lasten juttui, ei semmosist tarvii ketään oikeuteen haastaa, ei oikeus oo lapsii varten, oikeus on Anskuil. Syö lääkkees. Käy terapias. Kirjoita kiusaajil kirje mut älä ikin lähetä sitä…  Just sehä niil sopis et kukaan ei koskaan sais tietää.

2 kommenttia:

  1. Tärkeä, hyytävä aihe. Haluan lukea tämän, kunhan sattuu kirjastossa vastaan. Rauman esikoiskirja Katoamisten kirja teki kymmenen vuotta sitten itseeni suuren vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole lukenut Rauman aiempia teoksia, mutta Hävitys sai kyllä mielenkiinnon heräämään. Nostan tämän teoksen vuoden tärkeimpien joukkoon!

      Poista