2.4.2018

HEINONEN, HENNA HELMI: Pala omaa taivasta


Kustantaja: Tammi 2018

Pala omaa taivasta -kirjassa seurataan kolmen naisen elämää. He ovat kaikki tulleet elämässään jonkinlaiseen käännekohtaan, josta ei vielä tiedä onko kaikki menossa pahempaan suuntaan vai sittenkin parempaan.

Laura on viimeiset vuodet ahertanut perustamansa firman parissa ilman lomia ja vapaa-aikaa. Alun perinkin myydyksi tarkoitettu firma on löytänyt ostajan ja tilillä lepää miljoona euroa.

Laura ajattelee, että tämä on se päivä, se on totta. Hänen elämänsä tärkein päivä heti syntymän jälkeen, ja on ihmeellistä, miten ohuelta se tuntuu. Jokainen hetki tuntuu kaikkialla niin kuin päivä olisi osa häntä itseään, ja samalla edellinen hetki painuu unohtumattomiin kuin hän kadottaisi osan itsestään.

Miksi tuntuu tyhjältä? Ehkä siksi, ettei Lauralla ketään, jonka kanssa jakaa arkipäivää. Yhtiökumppani ja rakastaja Pete on nyt historiaa. Äiti kiertelee maailmalla eikä ole kiinnostunut lapsistaan. Veli perheineen asuu Kiinassa eikä kaipaa tapaamisia. Viimein Laura tuskastuu ja lähtee Pohjanmaalle serkkunsa häihin. Ei Lauralla ja Anskulla ole mitään yhteyttä ollut vuosiin, mutta jos hääseurueessa olisi joku kiinnostava mies…

Ansku työskentelee pienessä pohjalaiskylässä kotipalvelun lähihoitajana. Työ ei ole mieluista muutenkaan, mutta jatkuva kiire ja pula työvoimasta kasvattavat stressiä. Jossakin vaiheessa Anskulla oli jo miltei ovi auki maailmalle, mutta sitten issee teloi juovuspäissään äiteen pyörätuolikuntoon. Vaikkei Ansku suuremmin äitiään rakastakaan, ei hän voi jättää tätä toisten armoille. Nyt on vankilaan tulossa uusi lukko: avioliitto pitkäaikaisen kumppanin ja Onni-pojan isän kanssa. Harri on suurta sukua, mutta viinaan menevä, töissä pysymätön ja rahansa tuhlaava. Hänkö pystyisi hoitamaan perintönä tullutta sikatilaa ja selviytymään suurista veloista?

Hän on vankina kahdessa vankilassa, jotka ovat jotenkin toistensa sisällä. Kun yhdestä pääsee ulos, toinen tulee vastaan, eikä taistelu kannata.

Suomenruotsalainen Joanna on Lauran liikekumppanin Petrin vaimo. Hän on kotiäiti, jolle tärkeintä on pitää kulissit kunnossa ja kaikki elämän osa-alueet täydellisessä järjestyksessä. Hän selviää tiukkojen rutiinien voimalla päivästä toiseen, mutta paniikkikohtaukset vaanivat. Huoli lapsista voi yhtäkkiä kasvaa aivan järjettömiin mittasuhteisiin, mutta entä sitten kun huoleen todella on aihetta? Onko keinoja saada yhteys huonosti voivaan teini-ikäiseen tyttäreen? Onko mahdollista estää avioero?

Joanna on rakentanut perhettä koko elämänsä kuin linnaketta, suojaa ulkomaailmaa vastaan, joka on vuosi vuodelta vieraampi ja epämiellyttävämpi. Miten hän ei ole tullut ajatelleeksi, että kun linnake koostuu muista ihmisistä, kuka vain heistä voi sen murtaa. Stella, Petri, Aleksi, kuka vain voi lähteä ja äkkiä osa Joannasta on suojaamaton, altis uhalle, ja jos he lähtevät kaikki, hän puolustaa vain yksin itseään.

Romaani on taitavasti kirjoitettu. Henkilöillä on omat äänensä ja puhetapansa: Ansku puhuu pohjalaismurteella ja Joanna liukuu vähän väliä ruotsinkieleen. Naisten ajatukset paljastavat lukijalle paljon sellaista, mitä he muilta onnistuvat kätkemään, kuten syyt sellaisiin tekoihin ja valintoihin, jotka he hyvin tietävät vääriksi jo niitä tehdessään. Lapsuudessa koettujen asioiden vaikutus päätöksiin jää ehkä heiltä itseltään huomaamatta, mutta lukija voi ynnäillä syitä ja seurauksia.

Pala omaa taivasta on paksu teos, yli 550 sivua. Teksti on kuitenkin niin sujuvaa ja vivahteikasta, että lukeminen etenee vauhdilla, vaikka esiin nousee monta raskasta asiaa. Jokainen kirjan kolmesta keskeisestä hahmosta törmää naissukupuoleen kohdistettuun alistamiseen ja vähättelyyn, rasismiinkin. On ulkonäköön liittyvää arvostelua ja järjenlahjojen epäilyä. On väkivaltaa fyysisellä tasolla ja henkisesti. Aina kiusaajat eivät ole miehiä. Onneksi lopussa alkaa kajastaa heikko toivo paremmasta - ehkäpä niin Laura ja Ansku kuin Joannakin löytävät palan omaa taivasta.

2 kommenttia:

  1. Sain juuri luettua tämän kirjan ja tykkäsin todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella monipuolinen kirja naisen asemasta ja muista ajankohtaisista asioista!

      Poista