10.7.2023

SIMOLA, JUSSI: Haudatut haaveet

Kustantaja: Myllylahti 2023

Ne ihmiset, joiden pää on sekaisin ja jotka tappavat toisen ihmisen, heillä on helpompaa kuin minulla. Sillä minun päässäni ei ole mitään vikaa. Joudun tappamaan olosuhteiden pakosta. Voisi luulla, ettei sellaisia olosuhteita ole olemassakaan, mutta on. Minulla on.

Haudatut haaveet -teoksen alussa tapaamme henkilön, joka on kuristamassa nuorta naista. Hän ei nauti teostaan, mutta kokee sen ainoaksi vaihtoehdokseen: naista ei saa päästää kertomaan kenellekään tiedoistaan – mitä ne tiedot sitten ovatkin.

Seuraavaksi ollaankin rikoskomisario Lara Hongan tiimin mukana tutkimassa nuoren, kauniin Julia Rantavaaran kuolemaa. Aalto-yliopistossa kolmatta vuosikurssia suorittava Julia asuu minimalistisen siistissä vuokra-asunnossa Helsingin keskustan kerrostalossa ja seurustelee poikaystävänsä Santeri (Santiago) Väärämäen kanssa. Ystävien mielestä yleensä iloluontoinen Julia on viime aikoina ollut oudon mietteliäs tai jopa alakuloinen.

Varakkaat vanhemmat pitävät ilman muuta Julian poikaystävää syyllisenä tyttärensä murhaan. Isä suorastaan uhkaa ryhtyä itse toimiin, jollei poliisi ota kiinni epämääräistä tyyppiä, joka ei tee töitä eikä opiskele, vaan elää tukien varassa. Poikansa Eliaksen he taas yrittävät pitää poliiseista erossa, ilmeisesti peläten tämän hauraan mielenterveyden järkkyvän kuulustelun seurauksena.

Poliisit haastattelevat Julian naapureita, sukulaisia ja ystäviä ja monenlaista persoonaa tuleekin vastaan. On kivijalkakaupan pakko-oireinen omistaja Jouko-Iivari. On kauppiaan oikea käsi Henrik, jonka alibina toimii kiihkeä seurustelu tyttöystävän kanssa. On yhdeksänkymppinen Hilma, joka luulee yhä elävänsä sota-aikaa. On kaikille vierailijoille kahvia ja pullaa tyrkyttävä Tyyne, joka paljastuu Julian vuokraemännäksi. Entä kuka on Valtonen?

Poliisit puurtavat, palapelin kuviot eivät tunnu mitenkään asettuvan paikoilleen. Aivan pienistä yksityiskohdista saattaa lopulta tulla hyvinkin merkittäviä, kuten esimerkiksi kissankarvoista, lohenpunaisista ruusuista ja Spotifyn soittolistasta. Sitten tulee tieto uudesta murhasta ja kuvio menee uusiksi.

Laralle oli jo uran alkuvaiheessa muodostunut tavaksi peilata tutkintaa yhtenä suurena palapelinä. Siinä he aluksi saivat haalittua pienen hajanaisen kasan erimuotoisia, -värisiä ha -kokoisia paloja pöydälleen. Paloja oli tietenkin mahdollisuus käännellä, pyöritellä ja sovitella, ja tutkimuksen edetessä niitä tulla tupsahteli lisää. Kokonaiskuva saattoi alkaa hahmottua jo varhain, varsinkin kun samaan aikaan kävi selville, että osa paloista ei kuulunut tähän palapeliin lainkaan ja ne voitiin poistaa joukosta.

Poliisin rikostutkintatiimissä on monenlaista persoonaa, joista kukin auttaa omilla erityistaidoillaan ratkaisun löytämisessä ja joista kullakin on myös oma henkilökohtainen elämänsä iloineen ja suruineen. Ilmapiiri on yleisesti ottaen rento ja myönteinen, vaikka pientä naljailua harrastetaankin. Lara itse on kunnioitettu ja tasapuolinen pomo, jolle saattaa tiiminsä johtamisessa olla hyötyä aiemmasta työstään lukion aineenopettajana.

Raumalla vuonna 1971 syntyneen Jussi Simolan esikoisteos Haudatut haaveet on sujuvasti etenevä dekkari, jossa ei mässäillä verisillä yksityiskohdilla. Huumoria on sopivasti ja lopussa vielä aikamoinen yllätys. Kivaa luettavaa kesäksi siis!

4 kommenttia:

  1. Kiitos dekkarivinkistä. Kesä ja dekkarit kuuluvat yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti näin! Kesällä dekkarit maistuvat!

      Poista
  2. Kiitos arviosta Anneli! Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää loppukesää, Jussi! Seuraavaa teosta odotellaan.

      Poista