CONSTABLE, HARRIET: Viulisti

Kustantaja: Bazar 2025

Alkuteos: The Instrumentalist (2024)

Suomennos: Leena Ojalatva

Kansi: Nina Leino

On aamunkoitto Venetsiassa huhtikuussa vuonna 1696, kun nuori nainen työntää pariviikkoisen vauvansa Ospedale della Pietàn seinän aukosta. Tytön mukana on pelikortin puolikas ja lappu, jossa lukee: ”Mene, suloinen pienokaiseni, ja tiedä, että sinua rakastettiin.” Nunnat antavat lapselle nimen Anna Maria della Pietà.

Anna Maria on yksi orpokodin kolmestasadasta tytöstä. Hänellä on kaksi läheistä ystävää: silmäpuoli Paulina ja mykkä Agata. Hän osallistuu muiden tavoin arkisiin askareisiin ja saa koulutusta, mutta myös musiikillisesti lahjakkaille järjestettyä opetusta. Jo ennen sanoja Anna Maria tunsi sävelet, jotka näki mielessään väreinä ja tarinoina.

Anna Maria on jo varhain vakuuttunut siitä, että häntä odottaa suuri tulevaisuus. Hänellä on aikataulukin: kaikkien aikojen nuorimpana jäsenenä orpokodin maailmankuuluun orkesteriin, figlie di coroon, ja kahdeksaantoista ikävuoteensa mennessä maestron arvonimen omaajaksi. Tavoitteensa vuoksi hän valmis harjoittelemaan ankarasti – mutta mikä eri soittimista on hänelle oikea?

Nuoren Antonio Vivaldin saapuminen Pietàn musiikinopettajaksi on ratkaiseva tekijä Anna Marian elämässä. Mies soittaa viulua raivoisasti kuin olisi henkien riivaama, antaa jousen nytkähdellä ja tehdä pelottavia äkkikäännöksiä. Ja soitin puhuu, kutsuu tyttöä nimeltä. Hän tietää nyt, että viulu on hänen soittimensa.

Jousi kiitää edestakaisin, ja värit alkavat soljua Anna Marian mielessä. Meripihkaa, kultaa, sitruunankeltaista ja valkoista, hopeaa ja okraa ja malvaa. Sävyt singahtelevat hänen silmiensä edessä.

Anna Maria tekee opettajaan vaikutuksen lahjakkuudellaan ja alkaa vaikuttaa siltä, että hänen vuosia sitten tekemänsä suunnitelma saattaa toteutuakin. Yhden kohdan tyttö siihen vielä lisää, sillä opettajan mukaan soittajat unohdetaan nopeasti, mutta säveltäjät jäävät historiaan. Niinpä tyttö alkaa salaa harjoitella säveltämistä.

Minut tullaan muistamaan. Elämälläni tulee olemaan tarkoitus.

Olipa sitten kyseessä kunnianhimo tai rakkaus - joka tapauksessa Anna Maria omistautuu nyt täysin musiikille. Vanhat ystävyyssuhteet kärsivät eikä uusia ole helppo solmia, kun jokainen tyttö on mahdollinen kilpailija. Opettajaansa Anna Maria ihannoi, vaikka tämä onkin oikukas ja asemastaan arka. Miten käy, jos oppilas osoittautuukin opettajaansa taitavammaksi? 

Viulisti-romaanissa Venetsia herää eloon näkymineen, äänineen ja hajuineen. On loistoa, dekadenttia elämää ja kurjuutta. Orpokodin tytöt kuvastavat vähäosaisten häilyvää asemaa yhteiskunnassa. Hylätyt lapset ovat alhaistakin alhaisempia, mutta opetusta saaneina jo vaimoainesta. Joistakin tulee väkijoukkojen palvomia tähtiä, kaikkien tuntemia idoleita.

Useimmissa paikoissa meitä pidettäisiin roskaväkenä ja päällemme sylkisi alhoisinkin kansanosa. Mutta kaikesta huolimatta me olemme täällä, yhdessä Venetsian hienoimmista palatseista, ja yleisö lankeaa kohta jalkojemme juureen. Sellainen on orkesterimme voima ja vaikutusvalta. Vaikkette muuta miettisi, miettikää edes sitä, kun tänään soitatte. Tämä on meidän hetkemme. Tämä on meidän musiikin tasavalta.

Harriet Constablen esikoisromaani on kiehtova kuvaus Anna Maria della Pietàsta (1696–1782), lahjakkaasta orpotytöstä, josta tuli Antonio Vivaldin (1678–1741) suosikkiviulisti. Vivaldi omisti Anna Marialle viulukonserttoja ja kenties käytti häntä apuna sävellystyössäkin. Anna Maria eli koko elämänsä Ospedale della Pietàssa, missä toimi suoranaiseksi turistinähtävyydeksi nousseen naisorkesterin musiikillisena johtajana ja opettajana. Hänen elämäntarinansa on kyllä kirjan arvoinen.